Eduskunnan puhemiehelle
Velkojalla ja velallisella, etenkin yritysvelallisella, voi olla velkojan kanssa useita erilaisia velkasuhteita ja vakuuksia, ja velkojen periminen ja panttien realisoiminen voi tapahtua monessa eri vaiheessa ja menettelyssä, ja perinnässä kertyneiden varojen kohdentaminen on velkojan päätösvallassa.
Velkojien ja velallisen välisten saatavien tilitystä koskeva nykytilanne yleisesti on seuraava: Oikeusministerit Brax ja Henriksson antavat selkeän kuvan voimassa olevasta laista vastatessaan eduskunnan kirjallisiin kysymyksiin (ja). Brax: "… Tilitys ei koske pankkeja ..." ja Henriksson: "… säännöksen puuttumisesta huolimatta meillä on vakiintuneesti katsottu, että pantinhaltijalla on tilitysvelvollisuus …".
Henrikssonin mainitsemaa "vakiintuneeksi katsottua käytäntöä" ei kuitenkaan ole olemassa, eikä sitä "yleisesti tunneta", eikä oikeuskäytännöstä löydy edes yksittäisiä päätösesimerkkejä tai KKO:n ennakkopäätöksiä.
Suurin yhteiskunnallinen merkitys on tilitysvelvollisuuden puuttumisella ammattivelkojilta eli pankeilta ja rahoituslaitoksilta, kun muilla, toisten varoja hallinnoivilla tai käyttävillä, on tilitysvelvoite.
Selkeän ja yksiselitteisen tilitysvelvollisuuden ja -kaavion olemassaolon puuttuminen on aiheuttanut ja aiheuttaa edelleen, että omaisuutta on siirtynyt ja siirtyy edelleen ilman perusteita perustuslain omaisuudensuojasäädöksen vastaisesti velkojille. Erityisen suuri ongelma on myös, että velkojan hankkima ja lainvoimaiseksi tullut suoritustuomio voi olla väärä, koska velkomukset ovat dispositiivisia asioita ja velallinen ei välttämättä ajoissa ymmärrä eikä osaa tai ei kykene hoitamaan oikeudenkäyntiä oikein, ja velkojien perusteettomatkin vaatimukset tulevat legitimoiduiksi prosessuaalisten virheiden vuoksi. Vääriksi jääneitä tuomioita on käytännössä mahdoton oikaista ylimääräisin muutoksenhakukeinoin, ja erityisesti niiden kevyeksi jälkikäteiseksi selvittämiseksi olisi tilityssäännöstön luominen tarpeen. Tilitysmenettelyn puitteissa tulisi selvitetyksi annetun velan määrä, vakuudet sekä vakuuksien realisoinnin ja muun perinnän kautta saatujen varojen määrä ja kohdentaminen.
Oikeuslaitoksen tehtäviin ei muutoinkaan kuulu selvitellä velkojan ja velallisen välisiä sekavia asioita, vaan sen selvittäminen kuuluisi velalliselle ja velkojalle, mutta se ei onnistu ilman heikommassa asemassa olevan velallisen asemaa turvaavan velkojan tilitysvelvollisuuden luomista.
Tämä velkojalle ja pantinhaltijalle säädetty tilitysvelvoite estäisi jo ennakolta tarpeettomat oikeudenkäynnit. Lisäksi heijastusvaikutukset olisivat laajat, aina sosiaalikustannusten säästöistä verotuloihin.
On syytä kiinnittää huomiota myös siihen, että esimerkiksi Ylen "tuomarikyselyn 8.10.2014" mukaan tuomarit joutuvat tekemään todistustaakka- ja menettelytapasäännösten vuoksi virheellisiä ja varmasti nimenomaan summaarisissa ja yksipuolisiin tuomioihin johtaneissa velkomusasioissa myös määrällisesti virheellisiä päätöksiä, joista väistämättä seuraa, että silloin kajotaan aina oikeudettomasti toisen omaisuuteen.
Huolimatta siitä, että liikamääräisen saamisen vahvistamisvaatimus on rikos, kuten ministerit (OM 217/917/2010 ja OM 23 ja 79/917/2012) Brax ja Henriksson ovat lausuneet, niin aina tehdään määrällisesti virheellisiä tuomioita yleensä velkojatahon perusteettomaksi taloudelliseksi hyödyksi. Tuomarikyselyn vastaukset vahvistavat sen, että jokainen yksittäinen päätös voi olla juuri se tuomareiden kyselyssä mainitsema virheellinen päätös.
Normaalit ja nykyään käytettävissä olevat oikeussuojakeinot eli viime kädessä tuomionpurku on liian raskas, oikeuslaitoksen kustannuksia lisäävä ja liian korkeaa näyttöä vaativa keino velkojan ja velallisen välisten erimielisyyksien selvittelemiseksi, kun velkoja on jo onnistunut hankkimaan lainvoimaisen tuomion ja on jo realisoinut velallisen omaisuutta. Konkurssipesän tilinteko kohdistuu puolestaan hiukan eri asioihin kuin velallisen ja velkojan välisiin saamissuhteisiin, koska siinä vaiheessa ei ole enää muuta kuin lainvoimaisia ja mahdollisesti eri syistä määrällisesti vääriä tuomioita.
Tilitysasian kytkös hallituksen hallitusohjelmaan:
Tilitysvelvollisuudella korvattaisiin velallisille raskaat ja usein mahdottomat oikeusprosessit kevyellä velkojalle säädettävällä velvollisuudella selvittää antamiensa luottojen määrät ja luoton saaja, vakuuksien realisointituotto ja kohdentaminen luottoihin ja kuluihin.
Mikäli hallitus ei katso tarpeelliseksi säätää tässä esitettyä tilitysvelvoitetta, se voinee täsmentää oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskevia oikeudenkäymiskaaren 21 luvun säännöksiä siten, että tilitykseen oikeutettu pantin omistaja joutuessaan mahdollisesti vaatimaan tilitystä oikeudessa ei ole velvollinen korvaamaan vastapuolen oikeudenkäyntikuluja.
Oikeusprosesseja nopeutetaan ja mahdollistetaan tuomioistuimien keskittyminen ydintehtäviin. Velkojien ja velallisten välisten suhteiden selvittelyyn luodaan helppokäyttöinen keino, ja ehkäistään oikeudenkäynteihin joutuminen.
Julkista taloutta nopeasti vahvistavat säästöt ja rakenneuudistukset.
Parannetaan omaisuudensuojaa.
Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:
Mihin välittömiin toimenpiteisiin hallitus ryhtyy velkojan tai pantinhaltijan ja sen, joka toisen varoja on hallinnoinut tai käyttänyt, velvoittamiseksi vaadittaessa esittämään asianmukainen tilitys ja
ellei hallitus ryhdy valmistelemaan tilitykseen velvoittavaa säädöstä, aikooko se säätää oikeuden saada vaadittaessa tilitys tuomioistuimessa tilityksen tekijän kustannuksella?