Eduskunnan puhemiehelle
Suomalaisista yli 75 % kuuluu kristillisiin kirkkokuntiin ja yhteisöihin. Tuhansien perheiden kotikasvatukseen kuuluu kristilliseen uskoon kasvattaminen ja uskon harjoittaminen, joka ilmaistaan myös monissa tottumuksissa, kuten ruokarukous, iltahartaus ja pyhäkouluun osallistuminen. Nämä lapsuusajan perheen yhteiset toimet ovat syvä ja merkityksellinen osa kristillisten kotien lapsien identiteettiä ja turvallisuuden kokemusta. Samaan aikaan näemme yhteiskunnassa kehityssuunnan, jossa ei näille lapsien kasvatusta koskeville periaatteille ja lapsen oman uskon harjoittamiselle anneta painoarvoa. Suomessa on merkittävä määrä perheitä, joiden lapset kokevat täysin luonnolliseksi puheenaiheeksi Jumalan. On huomionarvoista, että merkittävä osa varhaiskasvatuksen piiriin kuuluvista pienistä lapsista on saanut kristilliseen arvoperustaan nojaavan kasvatuksen ja heille on tällöin varhaisessa vaiheessa kehittynyt hyvin luontevaksi ilmaista oma usko esimerkiksi ääneen lausutun ruokarukouksen kautta.
Uudessa varhaiskasvatussuunnitelmassa edellytetään, että varhaiskasvatus on uskonnollisesti ja poliittisesti sitouttamatonta toimintaa ja siinä painotetaan kulttuurikasvatusta ja omien juurien tuntemista. Suunnitelman linjauksien lähtökohtana on monikulttuurisuuden huomioiminen Suomessa. Siinä korostetaan vanhempien kanssa tehtävää yhteistyötä ja vanhempien vakaumuksen kunnioittamista. On selvää, että hyvän yhteistyön tulee rakentua lasten ja vanhempien toiveita kunnioittaen ja noudattaen. Suunnitelma kuitenkin jättää huomiotta positiivisen uskonnonvapauden periaatteen ja keskittyy lähinnä rajoittamaan uskonnonvapautta. Epäselväksi jääkin, kuinka niiden perheiden lapset, jotka ovat saaneet kristilliseen arvoperustaan nojaavan kasvatuksen, tulevat kohdatuiksi varhaiskasvatuksessa, joka pyrkii olemaan luonteeltaan uskonnollisesti sitouttamatonta. Opetushallituksen ohjeiden seurauksena on kesän jälkeen lasten ruokarukoukset vaihdettu päiväkodeissa loruihin. Uskonnonvapauden harjoittamisen rajaaminen pois lapsen uskon omaavan lapsen elämästä ei ole todellista uskonnonvapautta.
Suomen perustuslain 11 §:ssä säädetään oikeus ilmaista vakaumus. Vakaumuksen ilmaisu edellyttää sananvapauden toteutumista. Nämä oikeudet kuuluvat myös varhaiskasvatuksen piirissä olevalle lapselle. YK:n lapsen oikeuksien yleissopimuksen 14 artiklassa on määräyksiä sopimusvaltioiden velvoitteesta kunnioittaa lapsen oikeutta ajatuksen-, omantunnon- ja uskonnonvapauteen sekä vanhempien ja laillisten huoltajien oikeuksia ja velvollisuuksia antaa lapselle ohjausta hänen oikeutensa käyttämisessä tavalla, joka on sopusoinnussa lapsen kehitystason kanssa. Sopimus velvoittaa huomioimaan kunkin kansan perinteet ja kulttuurin lasten kehityksessä. Euroopan ihmisoikeussopimuksen 9 artiklan mukaan jokaisella on oikeus ajatuksen-, omantunnon- ja uskonnonvapauteen. Euroopan ihmisoikeussopimuksen ensimmäisen lisäpöytäkirjan 2 artikla sisältää määräyksen, jonka mukaan hoitaessaan kasvatuksen ja opetuksen alalla omaksumiaan tehtäviä valtion tulee kunnioittaa vanhempien oikeutta varmistaa lapsilleen heidän omien uskonnollisten ja aatteellisten vakaumustensa mukainen kasvatus ja opetus. Samansisältöisiä määräyksiä löytyy myös YK:n kansalais- ja poliittisia oikeuksia koskevan yleissopimuksen 18 artiklaan sekä EU:n perusoikeuskirjan 10 ja 14 artiklaan.
Apulaisoikeusasiamies Pajuoja on 5.8.2013 antamassaan kanteluvastauksessa viitannut aikaisempaan vastaukseensa, jossa hän oli pitänyt selvänä, että koulussa opettajan johdolla päivittäin lausuttavaa ruokarukousta voidaan pitää uskonnon harjoittamisena. Tämän vuoksi apulaisoikeusasiamiehellä ei ollut huomauttamista koulutoimen ohjeesta, jonka mukaan ruokarukoukset tulee korvata esimerkiksi yleisellä rauhoittumisella ja ruokahetken kunnioittamisella. Perustuslakivaliokunnan linjauksesta on tulkittavissa, että ruokarukous edellyttää lapsen vanhempien lupaa ja rinnakkaisohjelmaa muille lapsille, kun taas apulaisoikeusasiamies näkee, että uskonnonharjoittamisena ne eivät kuulu ohjelmaan.
Lapsen oikeus identiteettiin on yksi arvioitavista tekijöistä, kun määritellään lapsen edun toteutuminen. Mikäli lapsi kokee rukouksen kieltävän ilmapiirin pelottavana ja uhkaavana, hän voi kokea tekevänsä väärin rukoillessaan. Uskonnonvapautta rajoittava negatiivinen ilmapiiri on omiaan luomaan turvattomuutta lapsen elämässä, jos lapsi on aiemmin kokenut rukouksen luonnollisena ja turvaa tuovana osana elämässään sekä keskeisenä osana identiteettiään. Mahdollisuudella ilmaista oma vakaumus on tärkeä osa identiteetin muotoutumisessa. Varhaiskasvatuksen parissa työskentelevien on tärkeää tiedostaa tämä sekä uskonnonvapauden periaatteet. Mitä syvemmin lapsemme ymmärtävät oman kristillisen kulttuuriperintömme merkityksen, sitä parempi kyky heillä on myöhemmin ymmärtää muiden uskontojen vaikutusta yksilöiden ja yhteisöjen elämään. Evankelisluterilaisella kirkolla on ollut ja on edelleen keskeinen merkitys suomalaisessa kulttuurissa ja sen juurien rakentumisessa. Kristillinen kulttuuriperintö on suomalainen vahvuus, ja siihen aivan keskeisesti kuuluvat laulut, virret ja rukoukset.
Jos Suomen perustuslakiin kirjattua uskonnonvapautta tulkitaan vain negatiivisesti, on uhkana, että kristillisen kasvatuksen saaneita lapsia ja heidän vapauttaan ilmaista uskoa syrjitään. Uskonnonvapauteen liittyy kiinteästi myös perustuslain 6 §:n 2 momentin sisältämä uskontoon tai vakaumukseen perustuvan syrjinnän kielto. Uskonnonvapaus ei merkitse uskonnottomuutta. Eri lailla uskovien ja täysin uskonnottomien rauhaisaa yhteiseloa ei edistä se, jos kristillisen kasvatuksen saaneet lapset kokevat painetta jättää ilmaisematta itseänsä sen arvotradition mukaisesti, joka on muokannut yhteiskuntaamme satojen vuosien ajan. Perustuslain 11 §:n 2 momentin viimeisen virkkeen tarkoituksena ei perusoikeusuudistuksen esitöiden mukaan ole estää ihmisten positiivista uskonnon harjoittamista.
Uuden varhaiskasvatussuunnitelman linjausten myötä vaikuttaa siltä, että yhä vähenevässä määrin tulee huomioiduksi lapsien oikeus kodissa saadun kristillisen kasvatuksen ilmaisemiseen varhaiskasvatuksessa. YK:n lapsen oikeuksien yleissopimuksen mukaan lapsen vanhemmilla on ensisijainen vastuu lapsen kasvatuksesta ja kehityksestä. Uuden varhaiskasvatussuunnitelman linjaukset ovat monissa vanhemmissa herättäneet aitoa huolta ja kysymyksiä siitä, miten kristittyjen kotien lapsen itsemääräämisoikeus, omantunnonvapaus, identiteetin vakaa kehittyminen ja oikeus lapsen uskonnon harjoittamiseen toteutuvat lapsien siirtyessä kodista varhaiskasvatukseen ja peruskouluun. Lapsen uskonnon harjoittamisen rajoittaminen loukkaa uskonnonvapautta.
Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitämme asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:
Kuinka hallitus varmistaa sen, että varhaiskasvatuksen henkilökunnalla on riittävät valmiudet kohdata ne lapset, joille on ehtinyt muodostua kotona saadun kasvatuksen pohjalta aito kristillinen vakaumus,
millä toimenpiteillä hallitus aikoo suojata lapsen perusoikeuden oman kristillisen uskon ja arvomaailman ilmaisuun varhaiskasvatuksessa,
katsooko hallitus, että varhaiskasvatuksessa voidaan jatkaa ruokarukousperinnettä osana lapsen uskonnonvapauden piiriin kuuluvaa uskonnon harjoittamista, jos siihen on kaikkien vanhempien suostumus ja
miksi uudessa varhaiskasvatussuunnitelmassa ei pidetä esillä lapsen oikeutta omaan uskoon ja sen ilmaisemiseen?