Eduskuntapeili
Toinen näkökulma Eduskunnan avoimeen dataan.
sunnuntaina 26. heinäkuuta 2026


Tarkasteluhetki23.6.2026nykyhetki
äänestyspäiväkeskustelumuu istunto
23.6.2026 · 2026/71

LA 40/2017 vp — Lakialoite laiksi meriliikenteessä käytettävien alusten kilpailukyvyn parantamisesta annetun lain 11 ja 12 §:n muuttamisesta — Eduskuntapeili
Asiakirjat ›  LA 40/2017 vp
LA 40/2017 vpLakialoite

Lakialoite laiksi meriliikenteessä käytettävien alusten kilpailukyvyn parantamisesta annetun lain 11 ja 12 §:n muuttamisesta

Asian kulku

Asiakirjan sisältö2 739 merkkiä
Mistä tässä on kyse?
Perustelut

Elinkeino- ja yritystukien suuri määrä ja monipolvinen käyttötarkoitus ovat herättäneet laajaa yhteiskunnallista keskustelua. Yritystuista merenkulkuun kohdistuvat tuet ovat varsin poikkeuksellisia. Ne ovat pysyviä ja kohdistuvat tuettavien yritysten liiketaloudelliseen perustoimintaan. Muutoin yritystuet ovat pääsääntöisesti väliaikaisia.

Tampereen yliopistossa vuonna 2017 tehdyn selvityksen mukaan matkustajamerenkulun tukien kokonaismäärä on ollut noin 250 miljoonaa euroa vuodessa. Erityisen ongelmallisena voidaan pitää matkustajamerenkulkuun kohdistuvaa miehistökustannustukea. Miehistökustannustuen piiriin luetaan koko aluksella työskentelevä henkilökunta riippumatta siitä, kuuluvatko työntekijät esimerkiksi kansi- ja konehenkilökuntaan vai taloushenkilökuntaan. Matkustajamerenkulkuun vuosittain kohdistuvan miehistökustannustuen määrän arvioidaan olevan noin 39 miljoonaa euroa.

Miehistökustannustuella on pyritty nettopalkkauksen kaltaiseen järjestelmään, joka vapauttaa varustamot työntekijöiden sosiaalikulujen ja palkasta ennakonpidätykseen kuluvan osan maksamisesta. Miehistökustannustuen välityksellä varustamoille palautetaan merimiesten palkan ennakonpidätys sekä työnantajan merimieseläkelaissa säädetty eläkevakuutusmaksu ja osuus tapaturmavakuutusmaksusta. Vuodesta 2004 tilapäiseksi tarkoitettu miehistökustannustuki matkustaja-aluksille säädettiin pysyväksi vuodesta 2009 alkaen. Tuen haittavaikutuksiin lukeutuu valtion menojen kasvun lisäksi mantereen matkailu- ja ravintola-alan yritysten heikentynyt kilpailuasema ja tätä kautta niiden työllistämisedellytysten väheneminen. Valtion menojen pienentämiseksi sekä matkailu- ja ravintola-alan kilpailuneutraliteetin parantamiseksi matkustajamerenkulun miehistökustannustuki olisikin tarkoituksenmukaista ensi tilassa puolittaa.

Ehdotus

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen:
Lakiteksti

Laki

meriliikenteessä käytettävien alusten kilpailukyvyn parantamisesta annetun lain 11 ja 12 §:n muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

lisätään

1277/2007

298/2015

meriliikenteessä käytettävien alusten kilpailukyvyn parantamisesta annetun lain () 11 §:ään, sellaisena kuin se on laissa, uusi 2 momentti ja 12 §:ään uusi 2 momentti seuraavasti:

11 §

Yleisesti verovelvollisen merenkulkijan merityötulon perusteella maksettavan tuen määrä

Matkustaja-aluksella työskentelevän merenkulkijan osalta tukea maksetaan kuitenkin vain puolet 1 momentissa tarkoitetusta määrästä.

12 §

Rajoitetusti verovelvollisen merenkulkijan aluksella tehdyn työn perusteella maksettavan tuen määrä

Matkustaja-aluksella työskentelevän merenkulkijan osalta tukea maksetaan kuitenkin vain puolet 1 momentissa tarkoitetusta määrästä.

Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2018.

Allekirjoittajat

Sami SavioEnsimmäinen allekirjoittaja
Sami Savio
Kansanedustaja · Jätetty 29.9.2017 · Pirkanmaa
Lähde:Eduskunnan avoin data · VaskiData·haettu 26.7.2026 klo 19.23·varmenna teksti