Tiivistelmä
HALLITUKSEN ESITYS
Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi tietoyhteiskuntakaarta. Esitys liittyy hallituksen sääntelyn sujuvoittamista koskevaan kärkihankkeeseen.
Esityksessä ehdotetaan kumottavaksi radiomainonnan määrää koskeva säännös sekä viestintäpalvelujen ja matkapuhelinten kytkykauppaa koskevat säännökset. Säännöstä televisiotoimijoiden velvollisuudesta varata yli puolet vuosittaisesta lähetysajastaan eurooppalaisille ohjelmille muutettaisiin joustavammaksi.
Televisio- ja radiotoiminnan valvontamaksun määrää korotettaisiin Yleisradio Oy:n osalta ja alennettaisiin kaupallisten toimijoiden osalta.
Televisio-ohjelmistojen saavutettavuutta koskevaa sääntelyä muutettaisiin siten, että näkö- ja kuulorajoitteisille tarkoitettu ääni- ja tekstityspalvelu olisi liitettävä Yleisradio Oy:n julkisen palvelun ohjelmistojen ja kaupallisten yleisen edun ohjelmistojen lisäksi myös sellaisiin valtakunnallisen ohjelmistotoimiluvan nojalla lähetettäviin ohjelmistoihin, jotka palvelevat useita eri yleisöryhmiä.
Radio- ja televisiotoiminnan ohjelmistotoimilupien myöntämis- ja peruuttamisedellytyksiä tarkennettaisiin niin, että ohjelmistotoimilupaa ei myönnettäisi, jos on perusteltua syytä epäillä hakijan rikkovan arpajaislain rahapelien markkinointia koskevia säännöksiä tai kuvaohjelmalain lapsille haitallisten ohjelmien lähettämisaikaa koskevia säännöksiä taikka syyllistyvän rikoslaissa rangaistavaksi säädettyyn kiihottamiseen kansanryhmää vastaan. Lakiin lisättäisiin säännös toimilupaviranomaisen toimivallasta peruuttaa televisio- tai radiotoimintaan myönnetty ohjelmistotoimilupa toimiluvanhaltijan rikkoessa toistuvasti ja vakavasti rahapelien markkinointia tai lapsille haitallisten ohjelmien lähetysaikaa koskevia säännöksiä.
Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian.
Yleisperustelut
VALIOKUNNAN YLEISPERUSTELUT
Asiantuntijakuulemisessa on pidetty hyvänä, että nyt ehdotetuilla toimenpiteillä pyritään sääntöjen sujuvoittamiseen turhaa sääntelyä ja hallinnollista taakkaa purkamalla. Ehdotuksilla muun muassa kumottaisiin radiomainonnan määrää koskeva säännös sekä viestintäpalvelujen ja matkapuhelinten kytkykauppaa koskevat säännökset.
Asiantuntijakuulemisessa on kiinnitetty huomiota erityisryhmille suunnattuihin palveluihin. Ohjelmistojen saattamiseksi näkö- ja kuulorajoitteisten saataville esityksessä säädetään ääni- ja tekstityspalvelusta. Velvoite on tarpeen, jotta turvataan näkö- ja kuulorajoitteisten sananvapauteen sisältyvä oikeus ottaa vastaan viestejä. Asiantuntijakuulemisessa on esitetty, että palvelua tulee laajentaa nykyisestä varsinkin kaupallisten toimijoiden osalta. Liikenne- ja viestintäministeriö on kuitenkin katsonut, että kaupallisille toimijoille ei tulisi lisätä velvoitteita, jotka ylittävät nyt käsiteltävänä olevan hallituksen esityksen velvoitteita.
Valiokunta pitää erityisryhmille osoitettuja palveluita tärkeinä ja kantaa huolta niiden kehittämisestä. Näille palveluille on yhä enemmän tarvetta väestön ikääntyessä, ja tästäkin syystä on tärkeää, että erityisryhmien tarpeita seurataan tarkoin jatkossa. Valiokunnan saaman tiedon mukaan simultaanisten tekstitys- ja tulkkauspalvelujen tekninen järjestäminen on vielä hankalaa. Uusintalähetysten osalta tämä on helpompaa, ja valiokunta pitää tärkeänä, että ääni- ja tekstityspalvelu ulotetaan koskemaan muita kuin suorana lähetyksenä lähetettäviä musiikkiesityksiä ja suorana lähetyksenä lähetettäviä urheiluohjelmia. Tämän tekniikan kehittymistä tuleekin seurata ja harkita tarkoin, missä vaiheessa olisi kohtuullista asettaa simultaanisia tekstitys- ja tulkkauspalveluita koskevia velvoitteita laajemmin kuin mitä tässä hallituksen esityksessä. Valiokunta pitää tärkeänä, että liikenne- ja viestintäministeriö seuraa tekniikan kehitystä erityisesti uusien toimintatapojen, kuten verkkolähetysten, osalta ja ehdottaa tarvittaessa säännösten muuttamista.
1380/1993 Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi televisio- ja radiotoimijoiden Viestintävirastolle maksamia vuosittaisia valvontamaksuja. Yleisradio Oy:lle maksettavaksi tulevaa valvontamaksua korotettaisiin nykyisestä ja kaupallisten toimijoiden maksuja alennettaisiin. Viestintävirasto on pitänyt ehdotettuja muutoksia tarpeellisina ja oikeasuhtaisina, koska Viestintäviraston valvontatehtävät ovat Yleisradio Oy:n osalta merkittävästi lisääntyneet vuoden 2013 alussa voimaan tulleiden Yleisradio Oy:stä annetun lain () muutosten yhteydessä. Kaupalliset toimijat ovat pitäneet ehdotettuja muutoksia oikeansuuntaisina ja ovat kiinnittäneet huomiota siihen, että valvontamaksut eivät ole teknologianeutraaleja ja että niistä tulisi jatkossa luopua kokonaisuudessaan.
Valiokunta pitää Yleisradio Oy:n tavoin tärkeänä, että Viestintävirasto kehittää edelleen valvontaansa perustuvaa ohjausta ja palautteenantoa sellaiseksi, että palaute entistä paremmin auttaa kehittämään Yleisradio Oy:n toimintaa suomalaisen mediayleisön hyväksi. Kun Viestintävirasto yhdistyy vuoden 2018 alussa liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalan virastouudistuksessa Liikenneviraston ja Liikenteen turvallisuusviraston kanssa, niin viestintä- ja mediamarkkinan valvonnan riittävä resursointi on turvattava. Myös EU:n valtiontukisäännöt edellyttävät Yleisradio Oy:n saaman rahoituksen käyttämisen tehokasta valvontaa.
Erityisryhmien palvelu
Valvontamaksu
Yksityiskohtaiset perustelut
VALIOKUNNAN YKSITYISKOHTAISET PERUSTELUT
Lain nimike.
25 §. Ohjelmistotoimiluvan myöntäminen.
28 §. Lyhytaikainen ohjelmistotoimilupa.
36 §. Ohjelmistotoimiluvan myöntäminen analogiseen radiotoimintaan.
40 §. Radioluvan myöntäminen.
211 §. Ohjelmistojen saattaminen näkö- ja kuulorajoitteisten saataville.
Viitaten perustuslakivaliokunnan lausuntoon sekä Lainkirjoittajan oppaan (Oikeusministeriön selvityksiä ja ohjeita 37/2013) lain nimikettä koskevaan osuuteen liikenne- ja viestintävaliokunta on muuttanut lakiehdotuksen nimikkeen vastaamaan selkeämmin sen säädöshierarkista asemaa. Uusi lain nimike on laki sähköisen viestinnän palveluista.
Viitaten perustuslakivaliokunnan lausuntoon valiokunta on lisännyt pykälään ilmeisyyden vaatimuksen ja poistanut viittauksen arpajaislakiin.
Viitaten perustuslakivaliokunnan lausuntoon valiokunta on lisännyt pykälään ilmeisyyden vaatimuksen ja poistanut viittauksen arpajaislakiin.
710/2011 Viitaten perustuslakivaliokunnan lausuntoon valiokunta on lisännyt pykälään ilmeisyyden vaatimuksen ja poistanut viittauksen arpajaislakiin. Pykälässä oleva viittaus kuvaohjelmalain 6 §:ään () on virheellinen, ja valiokunta on sen vuoksi poistanut sen pykälästä.
710/2011 Viitaten perustuslakivaliokunnan lausuntoon valiokunta on lisännyt pykälään ilmeisyyden vaatimuksen ja poistanut viittauksen arpajaislakiin. Pykälässä oleva viittaus kuvaohjelmalain 6 §:ään () on virheellinen, ja valiokunta on sen vuoksi poistanut sen pykälästä.
Valiokunta pitää erityisryhmille suunnattuja palveluja tärkeinä ja katsoo, että niitä tulee kehittää. Tämän vuoksi valiokunta on pykälän 2 momentissa ulottanut ääni- ja tekstityspalvelun koskemaan muita kuin suorana lähetyksenä lähetettäviä musiikkiesityksiä ja suorana lähetyksenä lähetettäviä urheiluohjelmia.
Pykälän 4 momentissa valiokunta on korottanut ääni- ja tekstityspalvelun osuutta 2 momentissa tarkoitettujen useita eri yleisöryhmiä palvelevien ohjelmistojen osalta 50 prosentista 75 prosenttiin ohjelmista.
Lainsäädäntömuutos
Valiokunnan muutosehdotukset
Laki
tietoyhteiskuntakaaren muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
kumotaan tietoyhteiskuntakaaren (917/2014) 70 §:n 3 momentti, 113 § ja 116 §:n 4 momentti,
muutetaan
lain nimike,
25 §:n 1 momentin 3 kohta, 28 §:n 1 momentti, 32 §:n 1 momentin 1 kohta, 36 §:n 1 momentin 3 kohta, 40 §:n 5 momentti, 70 §:n 4 momentti, 209 §:n 1 momentti sekä 211, 223, 294 § ja 303 §:n 3 momentti, sellaisina kuin niistä ovat 28 §:n 1 momentti, 32 §:n 1 momentin 1 kohta, 36 §:n 1 momentin 3 kohta, 40 §:n 5 momentti ja 303 §:n 3 momentti laissa 456/2016 sekä 294 § osaksi laissa 456/2016, sekä
lisätään 40 §:ään, sellaisena kuin se on osaksi laissa 456/2016, uusi 7 momentti ja 209 §:ään uusi 2 momentti, jolloin nykyinen 2 ja 3 momentti siirtyvät 3 ja 4 momentiksi, seuraavasti:
Laki
sähköisen viestinnän palveluista
25 §
Ohjelmistotoimiluvan myöntäminen
Viestintäviraston on myönnettävä
tarkoitettu ohjelmistotoimilupa
22 §:n 1 momentissasitä hakeneelle, jos:
hakijan
, arpajaislain (1047/2001) 62 §:n 2 momentin 1 kohtaa arpajaisten toimeenpanoa koskevasta kiellosta
ilmeistä syytä
epäillä
, että
hakija rikkoo
syyllistyy
3)ei oletätä lakiatai kuvaohjelmalain (710/2011) 6 §:ää kuvaohjelman ikärajan noudattamisesta taikkarikoslain (39/1889) 11 luvun 10 §:ssä tarkoitettuun kiihottamiseen kansanryhmää vastaan tai 10 a §:ssä tarkoitettuun törkeään kiihottamiseen kansanryhmää vastaan; ja
28 §
Lyhytaikainen ohjelmistotoimilupa
ilmeistä syytä epäillä, että
hakija rikkoo
syyllistyy
, arpajaislain 62 §:n 2 momentin 1 kohtaa arpajaisten toimeenpanoa koskevasta kiellosta
Viestintäviraston on myönnettävä ohjelmistotoimilupa lyhytaikaiseen televisio- ja radiotoimintaan digitaalisessa maanpäällisessä joukkoviestintäverkossa ilman 23 ja 25 §:ssä säädettyä menettelyä, jos ei oletätä lakiatai kuvaohjelmalain 6 §:ää kuvaohjelman ikärajan noudattamisesta taikkarikoslain 11 luvun 10 §:ssä tarkoitettuun kiihottamiseen kansanryhmää vastaan tai 10 a §:ssä tarkoitettuun törkeään kiihottamiseen kansanryhmää vastaan ja toiminnan:
1) kesto on enintään kolme kuukautta; tai
2) viikoittainen kesto on enintään kaksitoista tuntia.
32 §
Ohjelmistotoimiluvan peruuttaminen
Toimilupaviranomainen voi peruuttaa toimiluvan osaksi tai kokonaan, jos:
1) ohjelmistotoimiluvanhaltija on toistuvasti ja vakavasti rikkonut tätä lakia, arpajaislain 62 §:n 2 momentin 1 kohtaa, kuvaohjelmalain 6 §:ää, tämän lain 27 tai 37 §:ssä tarkoitettuja toimilupaehtoja taikka syyllistynyt rikoslain 11 luvun 10 §:ssä tarkoitettuun kiihottamiseen kansanryhmää vastaan tai 10 a §:ssä tarkoitettuun törkeään kiihottamiseen kansanryhmää vastaan;
36 §
Ohjelmistotoimiluvan myöntäminen analogiseen radiotoimintaan
Viestintäviraston on myönnettävä
tarkoitettu ohjelmistotoimilupa
34 §:ssäsitä hakeneelle, jos:
hakijan
, arpajaislain 62 §:n 2 momentin 1 kohtaa arpajaisten toimeenpanoa koskevasta kiellosta tai kuvaohjelmalain 6 §:ää kuvaohjelman ikärajan noudattamisesta
ilmeistä syytä epäillä, että
hakija rikkoo
tai syyllistyy
taikka
3)ei oletätä lakiarikoslain 11 luvun 10 §:ssä tarkoitettuun kiihottamiseen kansanryhmää vastaan10 a §:ssä tarkoitettuun törkeään kiihottamiseen kansanryhmää vastaan;
40 §
Radioluvan myöntäminen
Radiolupa, joka myönnetään 34 §:n 2 momentissa tarkoitettuun enintään kolme kuukautta kestävään toimintaan, voidaan myöntää uudelleen samalle tai osittain samalle peittoalueelle ja samalle toiminnanharjoittajalle tai pääosin saman ohjelmiston tarjoamiseen aikaisintaan kahden kuukauden kuluttua edellisen radioluvan päättymisestä. Mitä edellä säädetään, ei kuitenkaan koske toimintaa, joka on tilapäistä tai ei ole muusta syystä jatkuvaa tai säännöllistä.
on myönnettävä
ole
ilmeistä syytä epäillä, että hakija rikkoo
tai syyllistyy
taikka
hakijan
, arpajaislain 62 §:n 2 momentin 1 kohtaa arpajaisten toimeenpanoa koskevasta kiellosta tai kuvaohjelmalain 6 §:ää kuvaohjelman ikärajan noudattamisesta
Radiolupa 34 §:n 2 momentissa tarkoitettuun toimintaan, joseitätä lakiarikoslain 11 luvun 10 §:ssä tarkoitettuun kiihottamiseen kansanryhmää vastaan10 a §:ssä tarkoitettuun törkeään kiihottamiseen kansanryhmää vastaan.
70 §
Kirjanpidollinen eriyttämisvelvollisuus
Eriyttämislaskelmat on toimitettava Viestintävirastolle.
209 §
Ohjelmiston eurooppalaisuus
Televisiotoiminnan harjoittajan on varattava eurooppalaisille ohjelmille suurin osa vuosittaisesta vapaasti vastaanotettavasta lähetysajastaan. Edellä tarkoitettuun lähetysaikaan ei kuitenkaan lueta aikaa, joka on varattu:
1) uutisille;
2) urheilutapahtumille;
3) kilpailunomaisille viihdeohjelmille;
4) mainoksille;
5) tekstitelevisiolähetyksille;
6) teleostoslähetyksille.
Jos televisiotoiminnan harjoittajan ohjelmisto ei saavuta 1 momentissa tarkoitettua eurooppalaisuusosuutta, televisiotoiminnan harjoittajan on esitettävä Viestintävirastolle selvitys syistä siihen sekä pyydettäessä suunnitelma siitä, minkä ajan kuluessa ohjelmisto on 1 momentin mukainen. Tällöin ohjelmiston eurooppalaisuusosuuden on oltava kuitenkin vähintään samalla tasolla kuin edellisellä valvontajaksolla.
211 §
Ohjelmistojen saattaminen näkö- ja kuulorajoitteisten saataville
ääni- ja tekstityspalvelu Suomen- tai ruotsinkielisiin televisio-ohjelmiin on liitettävä tekstitys sekä muihin ohjelmiin selostus tai palvelu, jossa tekstitetyn ohjelman teksti muutetaan ääneksi () siten kuin tässä pykälässä säädetään.
suorana lähetyksenä lähetettäviin
suorana lähetyksenä lähetettäviin
Ääni- ja tekstityspalvelu on liitettävä Yleisradio Oy:stä annetussa laissa tarkoitettuihin julkisen palvelun ohjelmistoihin. Ääni- ja tekstityspalvelu on liitettävä myös valtakunnallisen ohjelmistotoimiluvan nojalla lähetettäviin useita eri yleisöryhmiä palveleviin ohjelmistoihin. Ääni- ja tekstityspalvelua ei kuitenkaan tarvitse liittäämusiikkiesityksiin eikäurheiluohjelmiin.
Ääni- ja tekstityspalvelun toteuttamisesta aiheutuvat kustannukset muun kuin julkisen palvelun televisiotoiminnan harjoittajille eivät saa ylittää yhtä prosenttia televisiotoiminnan harjoittajan edellisen tilikauden liikevaihdosta.
75
Ääni- ja tekstityspalvelun osuuden on oltava edellä 2 momentissa tarkoitettujen useita eri yleisöryhmiä palvelevien ohjelmistojen osaltaprosenttia ohjelmista ja julkisen palvelun ohjelmistojen osalta 100 prosenttia ohjelmista.
Valtioneuvoston asetuksella:
1) voidaan säätää ääni- ja tekstityspalvelun teknisestä toteuttamisesta ja lähettämisestä;
2) säädetään ääni- ja tekstityspalvelun toteuttamisesta aiheutuvasta ohjelmatuntikohtaisesta kustannuksesta;
3) annetaan tarkempia säännöksiä siitä, mikä katsotaan useita eri yleisöryhmiä palvelevaksi ohjelmistoksi.
223 §
Radiomainonnan erottaminen
Radiomainokset on erotettava radio-ohjelmista äänitunnuksella tai muulla selkeällä tavalla.
294 §
Televisio- ja radiotoiminnan valvontamaksun määrä
Televisio- ja radiotoiminnan vuosittaiset valvontamaksut ovat seuraavat:
1) Yleisradio Oy:n maksu on 220 000 euroa;
2) muuta kuin alueellista televisiotoimintaa harjoittavan toimiluvanhaltijan maksu on 14 000 euroa kutakin toimiluvan mukaista televisio-ohjelmistoa kohden lukuun ottamatta rinnakkaislähetyksiä;
3) alueellista televisiotoimintaa harjoittavan toimiluvanhaltijan maksu on 600 euroa kutakin toimiluvan mukaista televisio-ohjelmistoa kohden;
4) radiotoimintaa valtakunnallisen tai siihen rinnastetun toimiluvanvaraisen käytön taajuuksilla harjoittavan toimiluvanhaltijan maksu on 6 000 euroa kutakin toimiluvan mukaista radio-ohjelmistoa kohden;
5) radiotoimintaa alueellisen tai paikallisen toimiluvanvaraisen käytön taajuuksilla harjoittavan toimiluvanhaltijan maksu on 600 euroa kutakin toimiluvan mukaista radio-ohjelmistoa kohden;
6) vain televisioverkossa radiotoimintaa harjoittavan toimiluvanhaltijan maksu on 6 000 euroa kutakin toimiluvan mukaista radio-ohjelmistoa kohden lukuun ottamatta rinnakkaislähetyksiä.
Televisio- ja radiotoiminnan valvontamaksu peritään vuosittain kahdessa erässä. Maksu määrätään maksettavaksi Viestintäviraston päätöksellä.
303 §
Viestintäviraston yleiset tehtävät
Viestintävirasto ei valvo 251 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitettuja ihmisten ja kotieläinten terveyden ja turvallisuuden suojeluun liittyviä vaatimuksia eikä 2 kohdassa tarkoitettuja olennaisia sähköturvallisuusvaatimuksia siltä osin, kuin ne on säädetty muun viranomaisen valvottaviksi.
Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 .
Ennen tämän lain voimaantuloa tehtyihin kytkykauppasopimuksiin sovelletaan tämän lain voimaan tullessa voimassa olleita 113 §:ää ja 116 §:n 4 momenttia.
Eriävä mielipide
VASTALAUSE
Perustelut
Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi tietoyhteiskuntakaarta. Esitys liittyy hallituksen sääntelyn sujuvoittamista koskevaan kärkihankkeeseen.
Esityksessä ehdotetaan kumottavaksi radiomainonnan määrää koskeva säännös sekä viestintäpalvelujen ja matkapuhelinten kytkykauppaa koskevat säännökset. Säännöstä televisiotoimijoiden velvollisuudesta varata yli puolet vuosittaisesta lähetysajastaan eurooppalaisille ohjelmille muutettaisiin joustavammaksi.
Televisio- ja radiotoiminnan valvontamaksun määrää korotettaisiin Yleisradio Oy:n osalta ja alennettaisiin kaupallisten toimijoiden osalta.
Televisio-ohjelmistojen saavutettavuutta koskevaa sääntelyä muutettaisiin siten, että näkö- ja kuulorajoitteisille tarkoitettu ääni- ja tekstityspalvelu olisi liitettävä Yleisradio Oy:n julkisen palvelun ohjelmistojen ja kaupallisten yleisen edun ohjelmistojen lisäksi myös sellaisiin valtakunnallisen ohjelmistotoimiluvan nojalla lähetettäviin ohjelmistoihin, jotka palvelevat useita eri yleisöryhmiä.
Radio- ja televisiotoiminnan ohjelmistotoimilupien myöntämis- ja peruuttamisedellytyksiä tarkennettaisiin niin, että ohjelmistotoimilupaa ei myönnettäisi, jos on perusteltua syytä epäillä hakijan rikkovan arpajaislain rahapelien markkinointia koskevia säännöksiä tai kuvaohjelmalain lapsille haitallisten ohjelmien lähettämisaikaa koskevia säännöksiä taikka syyllistyvän rikoslaissa rangaistavaksi säädettyyn kiihottamiseen kansanryhmää vastaan. Lakiin lisättäisiin säännös toimilupaviranomaisen toimivallasta peruuttaa televisio- tai radiotoimintaan myönnetty ohjelmistotoimilupa toimiluvanhaltijan rikkoessa toistuvasti ja vakavasti rahapelien markkinointia tai lapsille haitallisten ohjelmien lähetysaikaa koskevia säännöksiä.
Perussuomalaisten valiokuntaryhmä pitää nyt käsittelyssä olevaa hallituksen esitystä lähtökohtaisesti hyvänä ja perusteltuna. Siitä kertoo jo sekin, että kannatamme esitettyjä muutoksia esimerkiksi tekstityspalveluihin, jotka parantavat näkö- ja kuulorajoitteisten elämänlaatua suhteessa mediaan sekä sen tarjoamiin palveluihin.
Toisaalta olemme myös tyytyväisiä niihin kehityssuuntiin, jotka koskettavat matkapuhelimien ns. "kytkykauppoja". Tällä esityksellähän kytkykaupat loppuvat — jo alan muuttuneen tilanteenkin vuoksi. Tämän johdosta tätä koskevalle sääntelylle ei nähdä ryhmässämme olevan tarvetta nykyisessä markkinatilanteessa. Sääntely voidaan näin ollen jättää mielestämme viestintäpalvelusopimusten sääntelyn ja yleisten kuluttajansuojaoikeudellisten periaatteiden varaan.
Lopuksi toteamme kuitenkin, että olemme valiokuntaryhmänä erittäin huolissamme eräistä muista esityksessä ilmenevistä kohdista. Eräs tällainen seikka on juuri ennakkosensuuri, mikä on valiokuntaryhmämme mielestä kovassa ristiriidassa yleisten sananvapausperiaatteiden kanssa. Etenkin valiokuntaryhmämme ihmettelee sitä, että jonkin toimijan ohjelmistolupa tulisi voida olla etukäteen myöntämättä tai perua, mikäli toiminnanharjoittajaa on perusteltua syytä epäillä kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Tämä on pöyristyttävää juuri maamme sananvapauden näkökulmasta.
Ehdotus
Edellä olevan perusteella ehdotamme
(Vastalauseen muutosehdotukset)
että lakiehdotus hyväksytään muutoin liikenne- ja viestintävaliokunnan mietinnön mukaisena paitsi muutetaan 25 §:n 1 momentin 3 kohta, 28 §:n 1 momentti, 36 §:n 1 momentin 3 kohta ja 40 §:n 5 momentti seuraavasti:
Vastalauseen muutosehdotukset
25 §
Ohjelmistotoimiluvan myöntäminen
28 §
Lyhytaikainen ohjelmistotoimilupa
36 §
Ohjelmistotoimiluvan myöntäminen analogiseen radiotoimintaan
40 §
Radioluvan myöntäminen
Viestintäviraston on myönnettävä 22 §:n 1 momentissa tarkoitettu ohjelmistotoimilupa sitä hakeneelle, jos:
taikka syyllistyy rikoslain (39/1889) 11 luvun 10 §:ssä tarkoitettuun kiihottamiseen kansanryhmää vastaan tai 10 a §:ssä tarkoitettuun törkeään kiihottamiseen kansanryhmää vastaan
3) ei ole ilmeistä syytä epäillä, että hakija rikkoo tätä lakia tai kuvaohjelmalain (710/2011) 6 §:ää kuvaohjelman ikärajan noudattamisesta; ja
taikka syyllistyy rikoslain 11 luvun 10 §:ssä tarkoitettuun kiihottamiseen kansanryhmää vastaan tai 10 a §:ssä tarkoitettuun törkeään kiihottamiseen kansanryhmää vastaan ja toiminnan
Viestintäviraston on myönnettävä ohjelmistotoimilupa lyhytaikaiseen televisio- ja radiotoimintaan digitaalisessa maanpäällisessä joukkoviestintäverkossa ilman 23 ja 25 §:ssä säädettyä menettelyä, jos ei ole ilmeistä syytä epäillä, että hakija rikkoo tätä lakia tai kuvaohjelmalain 6 §:ää kuvaohjelman ikärajan noudattamisesta:
1) kesto on enintään kolme kuukautta; tai
2) viikoittainen kesto on enintään kaksitoista tuntia.
Viestintäviraston on myönnettävä 34 §:ssä tarkoitettu ohjelmistotoimilupa sitä hakeneelle, jos:
tai syyllistyy rikoslain 11 luvun 10 §:ssä tarkoitettuun kiihottamiseen kansanryhmää vastaan taikka 10 a §:ssä tarkoitettuun törkeään kiihottamiseen kansanryhmää vastaan
3) ei ole ilmeistä syytä epäillä, että hakija rikkoo tätä lakia;
tai syyllistyy rikoslain 11 luvun 10 §:ssä tarkoitettuun kiihottamiseen kansanryhmää vastaan taikka 10 a §:ssä tarkoitettuun törkeään kiihottamiseen kansanryhmää vastaan
Radiolupa 34 §:n 2 momentissa tarkoitettuun toimintaan on myönnettävä, jos ei ole ilmeistä syytä epäillä, että hakija rikkoo tätä lakia.
Helsingissä 23.11.2017
Jari
Ronkainen
ps
Jani
Mäkelä
ps
Valiokunnan päätösehdotus
VALIOKUNNAN PÄÄTÖSEHDOTUS
Liikenne- ja viestintävaliokunnan päätösehdotus:
Eduskunta hyväksyy muutettuna hallituksen esitykseen HE 82/2017 vp sisältyvän lakiehdotuksen.
(Valiokunnan muutosehdotukset)
Vastalauseet
1 vastalausetta jätettiin mietintöön omine kannanottoehdotuksineen. Vastalauseet eivät muuta valiokunnan enemmistön päätösehdotusta, mutta ne kirjataan mietintöön ja niistä voidaan äänestää täysistunnossa.