Lakialoitteessa ehdotetaan, että jokaisen kunnan tulisi nimittää koulurauha-asiamies. Koulurauha-asiamiehen tehtävä olisi neuvoa kouluja koulurauhaan tai kiusaamiseen liittyvissä asioissa sekä ratkoa kiusaamistapauksia ulkopuolisena asiantuntijana. Lisäksi koulurauha-asiamies seuraisi koulurauhan toteutumista sekä laatisi kunnan sivistyslautakunnalle ja valtuustolle vuosittain kertomuksen koulurauhan tilasta ja kehityksestä sekä toisi esille mahdolliset kehitysehdotukset.
Aloitteessa ehdotettava koulurauha-asiamies voi olla joko päätoiminen tai sivutoiminen työntekijä, tai tehtävä voidaan yhdistää johonkin muuhun kunnan virkaan. Koulurauha-asiamiehellä olisi valtuudet ottaa vastaan ilmoitukset koulukiusaamista koskien tai muihin vakaviin koulurauhaa häiritseviin asioihin liittyen. Hänellä tulisi olla riittävät valtuudet selvittää tapauksia salassapitovelvollisuudet ja kaikki muut säädökset huomioon ottaen. Lisäksi hänellä pitää olla valtuudet ryhtyä tarvittaviin toimenpiteisiin kiusaamistapausten ratkaisemiseksi sekä erityisen vakavien tapausten kohdalla mahdollisuus saattaa ne asianomaisen lautakunnan tai muiden viranomaisten tietoon.
Koulukiusaaminen on vakava ongelma. Kiusaamisella on usein kauaskantoiset seuraukset, ja se saattaa vaikuttaa kiusaamisen uhriin läpi elämän. Kiusaaminen johtaa tutkimustulosten valossa usein vakaviin sosiaalisiin ja terveydellisiin ongelmiin sekä lisää syrjäytymisriskiä, jos siihen ei puututa tarpeeksi tehokkaasti ja riittävän ajoissa. Henkilötasolla kiusaaminen aiheuttaa valtavasti inhimillistä kärsimystä, ja yhteiskunnalle siitä seuraa merkittäviä kustannuksia. Vaikuttavaan ennaltaehkäisevään työhön ja varhaiseen puuttumiseen on panostettava, jotta kiusaamista saadaan vähennettyä.
Koulukiusaamisen ehkäisyyn ei olla toistaiseksi löydetty tarpeeksi tehokkaita keinoja. Kiusaamistapauksiin puuttuminen on usein haastavaa koulun henkilökunnan näkökulmasta. Henkilökohtaiset suhteet oppilaisiin ja oppilaiden vanhempiin saattavat vaikeuttaa ongelmatilanteiden käsittelyä. Myös oppilaille voi toisinaan olla vaikeaa ilmoittaa kiusaamistapauksista koulun henkilökunnalle. Ulkopuolinen apu kiusaamistapausten ratkomiseen hyödyttäisi kaikkia osapuolia.
Koulurauha-asiamies vastaisi kunnan tai tietyn alueen perusasteen koulujen haastavien kiusaamistapausten ratkomisesta. Koulurauha-asiamies ei olisi näin ollen sidoksissa yksittäiseen kouluun tai koulujen henkilökuntaan. Koulurauha-asiamies olisi uudentyyppinen kanava puuttua koulukiusaamiseen ja seurata kunnissa koulurauhaan liittyvää kehitystä systemaattisesti. Koulurauha-asiamies helpottaisi koulujen henkilökunnan tilannetta kiusaamistapausten ratkomisessa sekä toisi asiantuntija-apua sekä tukea kaikille osapuolille. Lisäksi koulurauha-asiamiesten kautta saataisiin nykyistä parempi tilannekuva kiusaamisesta Suomen kouluissa.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen:
Laki
perusopetuslain muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
lisätään
628/1998
1136/2003
1040/2014
1507/2016
perusopetuslain () 1 §:ään, sellaisena kuin se on laeissa,ja, uusi 6 momentti sekä lakiin uusi 6 a § seuraavasti:
1 §
Soveltamisala
Tässä laissa säädetään lisäksi koulurauha-asiamiehestä.
Tämä laki tulee voimaanpäivänäkuuta 20.
2 luku
Kunta opetuksen järjestäjänä
6 a §
Koulurauha-asiamies
Kunnille on nimettävä koulurauha-asiamies. Koulurauha-asiamiehen tehtävää voi hoitaa tarvittaessa kunnan muu viranhaltija, tai kuntaan voidaan perustaa erillinen koulurauha-asiamiehen virka.
Koulurauha-asiamiehen tehtävänä on:
1) neuvoa kouluja koulurauhaan ja kiusaamiseen liittyvien ongelmatilanteiden ratkaisussa;
2) ratkoa koulukiusaamiseen ja koulurauhaan liittyviä tapauksia puolueettomana ulkopuolisena asiantuntijana;
3) seurata koulurauhan toteutumista ja laatia vuosittain kunnan sivistyslautakunnalle ja valtuustolle kertomus koulurauhan tilasta ja kehityksestä sekä tuoda esille mahdolliset kehitysehdotukset;
4) tiedottaa koulurauhaan ja kiusaamiseen liittyen; sekä
5) toimia muutenkin koulurauhan edistämiseksi ja kiusaamisen vähentämiseksi.