Eduskunnan puhemiehelle
Iäkkäitä koskevat puhelin- ja kotimyyntiongelmat ovat yleistyneet. Vanhuksille on myyty esimerkiksi mobiililaajakaistoja tai tabletteja, joita he eivät tarvitse tai osaa käyttää. Ikäihmiselle on saatettu myydä vitamiineja tai laihdutustuotteita, eikä hän ole ymmärtänyt sitoutuvansa pitkään sopimukseen.
Puhelinmyynnin lisäksi myyjät saapuvat vanhusten koteihin. Kalliita saneerauksia ja ikkunaremontteja kaupataan suoraan kotiin, ja päätökset remonteista pitäisi tehdä nopeasti.
Myyjät eivät ole aina ottaneet huomioon ikääntyneen terveydentilaa, ja esimerkiksi muistisairautta saattaa olla vaikea puhelimessa arvioida. Iäkkäät henkilöt ovat taipuvaisia pitämään hyvänä käytöksenä kuunnella puhelinmyyjää keskeyttämättä ja antaa tälle mahdollisuus selittää asiansa.
Kilpailu- ja kuluttajaviraston vuonna 2017 julkaiseman Kuluttajat ja puhelinmyynti -selvityksen mukaan Suomessa noudatetaan puhelinmyynnissä niin kutsuttua opt-out-periaatetta, joka tarkoittaa, että myynti ja markkinointi puhelimessa ovat sallittuja luonnolliselle henkilölle, mikäli tämä ei ole sitä erikseen kieltänyt. Selvityksessä todetaan, että kuluttajalla on käytännössä mahdollisuus rajoittaa suoramarkkinointia kolmella tavalla: ilmoittamalla markkinointikiellosta suoraan markkinoijalle tai myyjälle, kieltämällä nimi- ja osoitetietojen luovutus viranomaisten ylläpitämistä tietojärjestelmistä tai ilmoittautumalla suoramarkkinoinnin rajoituspalveluun. Puhelinmarkkinointiin liittyvä kielto perustuu näin ollen kuluttajan aktiivisuuteen. Mikäli kuluttaja ei ole erikseen kieltänyt suoramarkkinointia, katsotaan kuluttajan antaneen hiljaisen suostumuksensa markkinointiin.
Kuluttaja-asiamies, Kuluttajaliitto ja tietosuojavaltuutettu ovatkin ilmoittaneet kannattavansa mallia, jossa puhelinmyyntiin tarvittaisiin kuluttajan ennakkosuostumus. Kyse olisi niin kutsutusta opt-in-mallista. Kilpailu- ja kuluttajaviraston tekemän tutkimuksen mukaan kolme neljästä suomalaisesta kannattaa puhelinmyynnin luvanvaraisuutta. Esimerkiksi Tanskassa pääsääntönä on tiettyjä poikkeuksia lukuun ottamatta, että kuluttajiin kohdistuva puhelinmyynti on kokonaan kiellettyä ilman kuluttajan etukäteissuostumusta. Tällöin vastuu kirjallisen tai suullisen luvan olemassaolon todistamiseksi on telemarkkinoijalla. Sopimukset eivät tällöin ole päteviä, mikäli lupaa ei ole.
Eniten ongelmia ovat aiheuttaneet puhelut, joissa kuluttajat eivät ole ymmärtäneet keskustelun sisältöä. Lähes puolet Kilpailu- ja kuluttajaviraston kyselyyn vastanneista kertoi saaneensa riittämätöntä tai harhaanjohtavaa tietoa puhelinmyyjältä. Vaikka kuluttajalla on lain mukaan oikeus peruuttaa sopimus 14 päivän kuluessa tuotteen ja tilausvahvistuksen vastaanottamisesta, ei tämä mahdollisuus Kilpailu- ja kuluttajaviraston selvityksen perusteella käytännössä toteudu, jos kuluttajaa ei informoida riittävästi asiasta myyntitilanteessa ja sen jälkeen. Tilausvahvistuksessa ei välttämättä mainita peruuttamisoikeudesta tai vahvistusta ei toimiteta lainkaan.
Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:
Minkälaisin toimenpitein hallitus aikoo puuttua telemarkkinoinnissa ilmenneisiin ongelmiin erityisesti iäkkäiden kuluttajien kohdalla?