Eduskuntapeili
Toinen näkökulma Eduskunnan avoimeen dataan.
sunnuntaina 26. heinäkuuta 2026


Tarkasteluhetki23.6.2026nykyhetki
äänestyspäiväkeskustelumuu istunto
23.6.2026 · 2026/71

KK 160/2018 vp — Kirjallinen kysymys poissaolosta työllistymistä edistävästä palvelusta — Eduskuntapeili
Asiakirjat ›  KK 160/2018 vp
KK 160/2018 vpKirjallinen kysymys

Kirjallinen kysymys poissaolosta työllistymistä edistävästä palvelusta

Asian kulku

Asiakirjan sisältö2 256 merkkiä
Mistä tässä on kyse?
Kysymys

Eduskunnan puhemiehelle

Työttömyysturvalain 10 luvun 3 §:n (1654/2015) mukaan työnhakijalla ei ole oikeutta työttömyysetuuteen kuntouttavan työtoiminnan aikana niiltä päiviltä, joina hän ei osallistu palveluun, ellei poissaolo johdu työkyvyttömyydestä, kerrallaan enintään neljän työpäivän ajalta alle 10-vuotiaan lapsen sairaudesta, työhaastattelusta tai muusta tähän rinnastettavasta työllistymiseen liittyvästä syystä tai julkisen luottamustoimen hoitamisesta. Lain on todettu olevan tyhjentävä, eikä sen ole katsottu mahdollistavan laajempia tulkintoja, minkä vuoksi soveltamisesta voi käytännössä aiheutua tarkoituksenmukaisuuden vastaisia tilanteita.

Iltalehti esimerkiksi uutisoi tällä viikolla (23.4.), että oikeudenkäyntiin sakon uhalla todistajaksi kutsuttu henkilö oli menettänyt sekä kulukorvauksen että työmarkkinatuen, koska hänellä olisi kyseisenä ajankohtana ollut kuntouttavaa työtoimintaa eikä Kela katsonut todistajana toimimista hyväksyttäväksi perusteeksi poissaololle kuntouttavasta työtoiminnasta. Kyseisen tapauksen osalta huomioitavaa kuitenkin on, että todistajan on saavuttava oikeuteen, ellei hänellä ole sellaista estettä, jonka vuoksi hän ei pääse tulemaan. Hyväksyttäväksi esteeksi on määritelty muun muassa sairaus tai yleisen liikenteen keskeytyminen. Mikäli todistaja ei saavu oikeuteen eikä hänellä ole hyväksyttävää syytä poissaoloonsa, hänen on maksettava uhkasakko. Todistaja voidaan myös määrätä tuotavaksi omalla kustannuksellaan oikeuteen, jolloin poliisi voi ottaa hänet säilöön oikeuteen tuomista varten.

Vaikka kyseisen tapauksen kaltaisissa tilanteissa todistajalla on, mikäli hänet on nimennyt virallinen syyttäjä tai asianosainen, jolle on myönnetty oikeusapua, oikeus muun muassa korvauksiin matkakuluista, taloudellisista menetyksistä ja yöpymisestä sekä oikeus päivärahaan, osoittaa tapaus kuitenkin sen, että työttömyysturvalain asiaa koskeva säännös mahdollistaa huonosti erilaisten tilanteiden huomioon ottamisen. Kyseistä lakia olisi perusteltua muuttaa.

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Miten hallitus aikoo edistää työttömyysturvalain muutosta, kun on kyse työnhakijan poissaolosta työllistymistä edistävästä palvelusta?

Allekirjoittajat

Päivi RäsänenEnsimmäinen allekirjoittaja
Päivi Räsänen
Kansanedustaja · Jätetty 25.4.2018 · Häme
Lähde:Eduskunnan avoin data · VaskiData·haettu 26.7.2026 klo 19.23·varmenna teksti
Vastaus — sosiaali- ja terveysministeri · 17.5.2018

Ministerin vastaus

sosiaali- ja terveysministeri
Vastaus annettu 17.5.2018 · KKV 160/2018 vp
Lähde:Eduskunnan avoin data · VaskiData (ministerin vastaus)·haettu 26.7.2026 klo 19.23·varmenna vastaus