Tiivistelmä
VALTIONEUVOSTON JATKOKIRJELMÄ
Ehdotus Valtioneuvoston kanta
Valtioneuvoston selvityksessä käsitellään kysymystä Euroopan parlamentin paikkajaosta. Parlamentti on 7.2.2018 hyväksynyt ehdotuksen siitä, että 27 Ison-Britannian 73 parlamenttipaikasta jaettaisiin jäsenvaltioiden kesken. Suomi saisi ehdotuksen mukaan yhden lisäpaikan. Eurooppa-neuvoston on määrä hyväksyä päätös parlamentin kokoonpanosta 28.—29.6.2018.
Valtioneuvoston selvityksessä käsitellään myös kysymystä Ahvenanmaan maakunnan edustajasta Euroopan parlamentissa.
Suomi ei ole kannattanut Ison-Britannian EP-paikkojen tai osan niistä jakamista. Suomi on katsonut, että pienemmän EU:n tulisi tarkoittaa pienempiä toimielimiä. Ison-Britannian eron myötä on löydettävä säästökohteita. Myös tulevaisuudessa mahdollisesti tapahtuvien laajentumisten varalle on jätettävä riittävästi paikkoja. Suomi on katsonut, että jos nykyisessä paikkajaossa olevia epäsuhtia halutaan korjata vaalikaudelle 2019 – 2024, se tulisi tehdä ensisijaisesti EU27:n tämänhetkisen paikkamäärän puitteissa.
EU-maiden päämiesten epävirallisessa keskustelussa esitettiin myös muita varauksellisia kantoja Euroopan parlamentin ehdotuksen suhteen. Mikään näistä jäsenvaltioista ei ole kuitenkaan esittänyt neuvottelujen avaamista paikkajaosta eikä myöskään ilmaissut olevansa valmis kaatamaan ehdotuksen.
Saavutettu laaja yhteisymmärrys ei vastaa Suomen aiemmin linjaamia tavoitteita. Suomi ei kuitenkaan ole valmis yksin kaatamaan parlamentin ehdotusta. Suomi voi tässä neuvottelutilanteessa hyväksyä kompromissina parlamentin ehdotuksen mukaisen paikkajaon kaudelle 2019—2024.
Yleisperustelut
VALIOKUNNAN PERUSTELUT
Valtioneuvoston selvitys koskee Euroopan parlamentin paikkajakoa. Selvityksessä parlamentin kokoonpanoa koskevana kysymyksenä mainitaan myös Ahvenanmaan maakunnan kannanotto maakunnan oman edustajanpaikan saamisesta Euroopan parlamenttiin. Perusteluna kannalleen Ahvenanmaan maakunta viittaa muun muassa siihen, että Suomen liittyessä EU:hun maakunnan lainsäädäntövaltaa siirrettiin merkittävästi unionille.
Perustuslakivaliokunta toistaa käsityksensä siitä, että ehdotus Ahvenanmaan maakunnan edustajanpaikasta Euroopan parlamentissa sopii huonosti suhteellisen vaalitavan vaatimukseen ja yhtäläisen äänioikeuden periaatteeseen, vaikka onkin syytä ottaa huomioon Ahvenanmaan osittain oma oikeusjärjestys. Valiokunta kuitenkin korostaa, että kokonaisuutena arvioiden kysymys Ahvenanmaan edustuksesta Euroopan parlamentissa on viime kädessä poliittista ratkaisua edellyttävä asia.
Perustuslakivaliokunta kiinnittää lisäksi huomiota Ahvenanmaan maakunnan osallistumiseen EU-asioiden käsittelyyn erityisesti Ahvenanmaan itsehallintolain 9 a luvussa säänneltyjen mekanismien kautta. Valiokunta korostaa sääntelyn käytännön toimivuuden merkitystä. Ahvenanmaan maakunnalle on annettava mahdollisuus esittää kantansa mahdollisimman varhaisessa valmisteluvaiheessa ja valmistelussa tulee kiinnittää huomiota siihen, että maakunta on yksikielisesti ruotsinkielinen.
Valiokunnan päätösehdotus
VALIOKUNNAN LAUSUNTO
Perustuslakivaliokunta ilmoittaa,
että se yhtyy asiassa valtioneuvoston kantaan.