Eduskunnan puhemiehelle
Sosiaali- ja terveysministeriön asettama työryhmä luovutti mietintönsä tupakka- ja nikotiinipolitiikasta perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikolle 31.5.2018. Mietinnössä esitetään tiekarttaa, jonka avulla tupakointia ja siitä aiheutuvia haittoja voitaisiin vähentää merkittävästi vuoteen 2030 mennessä.
Työryhmän mietinnössä on monia kannatettavia toimenpide-ehdotuksia. Erityisesti tupakointituotteiden käytön laaja kieltäminen tiloissa ja alueilla, joissa on lapsia ja nuoria, on kannatettavaa. Työryhmä esittää myös asunto-osakeyhtiölain muuttamista niin, että taloyhtiöiden asukkaat voisivat enemmistöpäätöksellä kieltää parveketupakoinnin taloyhtiön parvekkeilla ja sisätiloissa.
Monet ihmiset kärsivät muiden tupakoinnista aiheutuvista savu- ja hajuhaitoista omassa kodissaan. Ihmisten oikeutta tupakoida pitää voida rajoittaa niissä tapauksissa, kun se selvästi haittaa muita ihmisiä. Laajat tupakointikiellot julkisilla paikoilla eivät juurikaan auta, mikäli ihmiset joutuvat kärsimään tupakansavusta omassa kodissaan tai eivät voi esim. tuulettaa huoneistojaan tarvittaessa.
Työryhmän mietinnön mukainen taloyhtiökohtaisen tupakointikiellon asettamisen helpottaminen on askel oikeaan suuntaan. Määräenemmistön saaminen taloyhtiön yhtiökokouksessa voi kuitenkin olla vaikeaa, mikäli tupakoinnista aiheutuu haittaa vain muutamille osakkaille. Tästä syystä olisikin tärkeää valmistella laajempaa ja kaikkia koskevaa tupakointikieltoa asuinrakennusten parvekkeilla ja sisätiloissa.
Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitämme asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:
Mihin toimenpiteisiin hallitus aikoo ryhtyä tupakointi- ja nikotiinipolitiikkaa pohtineen työryhmän mietinnön pohjalta ja
aikooko hallitus ryhtyä toimiin kieltääkseen tupakoinnin asuinrakennusten parvekkeilla ja sisätiloissa?