Eduskunnan puhemiehelle
Suomeen on rakennettu ainutlaatuinen hajautettuun korkeakouluverkostoon ja itsenäisiin korkeakouluihin perustuva korkeakoulujärjestelmä, joka on nostanut Suomen yhdeksi maailman osaavimmista kansakunnista. Koulutuspolitiikkamme periaatteisiin on kuulunut, että lähtökohdista ja taustasta huolimatta jokaisella on ollut mahdollisuus kouluttautua niin pitkälle kuin kyvyt ja motivaatio riittävät. Koulutusmahdollisuuksia on tahdottu tarjota kaikille väestöryhmille ja eri alueille yhdenvertaisesti. Näistä arvokkaista periaatteista tahdomme pitää edelleen kiinni.
Opetus- ja kulttuuriministeriön alaisuudessa valmistellaan parasta aikaa korkeakoulutuksen ja tutkimuksen visio 2030:n toimeenpanoa. Prosessi on ollut hajanainen, sitä on käyty eduskunnasta riippumatta eikä missään ole käyty poliittista keskustelua valmisteltavista toimenpiteistä. Työtä ohjaavaan visiopaperiin kirjatut tavoitteet ovat kannatettavia, mutta niin laveita, etteivät ne määrittele uudistuksen suuntaa. Korkeakouluvision toimeenpanon yhteydessä olisi välttämättömän tärkeää pohtia laajasti korkeakoulujärjestelmämme tulevaisuutta. Korkeakoulujärjestelmästä ja -verkosta on oltava valmiutta käydä poliittisen tason keskustelua, sillä tulevaisuuden kehitystarpeisiin vastaaminen on yhteinen haaste. Korkeakoulujärjestelmää koskevia päätöksiä ei sovi tehdä lyhytnäköisesti.
Entistä osaamiskeskeisemmäksi muuttuva kansantalous sekä työllisyyden ja talouden voimakas kasvu synnyttävät kasvavaa tarvetta ammattitaitoiselle ja osaavalle työvoimalle kaikkialla Suomessa. Osaajapula on monilla alueilla jo niin suuri, että se on muodostumassa esteeksi yritysten kasvulle ja toiminnalle. Samaan aikaan rakenteellinen työttömyys ja kohtaanto-ongelma aiheuttavat työttömyyttä niille, joiden osaamiselle ei löydy tilannetekijöiden vuoksi kysyntää. Tämän kehityksen kanssa rinnan kasvaa tarve olemassa olevan osaamisen päivittämiselle sekä yrityksissä että työntekijöiden osalta. Pääministeri on arvioinut, että tulevalla vuosikymmenellä Suomea kohtaa jopa miljoonan työntekijän uudelleenkouluttamisen tarve. Korkeakoulujärjestelmämme on kehityttävä vastaamaan paremmin alueelliseen ja toimialakohtaiseen osaamistarpeeseen. Elin-ikäisen oppimisen haasteeseen on pystyttävä vastaamaan kaikkialla Suomessa.
Korkeakoulutuksen saavutettavuudessa on edelleen kehitettävää. Korkeakouluttautumisen mahdollisuutta heikentävien tekijöiden vaikutusta on pyrittävä määrätietoisesti vähentämään. Tarpeen olisi laatia korkeakoulutuksen saavutettavuussuunnitelma, jossa selvitettäisiin esimerkiksi alueellisten, sosiaalisten ja etnisten tekijöiden sekä sukupuolen merkitystä korkeakoulututkinnon hankkimiselle ja määriteltäisiin toimenpiteitä näiden tekijöiden vähentämiseksi. Korkeakoulutuksen saavutettavuuden parantaminen on tärkeä oikeudenmukaisuuskysymys ja lisäksi välttämätöntä, mikäli muuttuviin osaamistarpeisiin ja koulutusasteen nostamisen tavoitteeseen halutaan vastata.
Korkeakoulutuksella ja tutkimuksella on suuri merkitys maakunnissaan ja toimialueillaan. Korkeakoulujen eräs tehtävä onkin olla ympäristönsä kanssa vuorovaikutuksessa toimiva organisaatio. Korkeakoulujen voimakas myönteinen vaikutus alueensa elinvoimaan ja kehitykseen on kiistaton. Tulevaisuudessa korkeakoulujen tulee olla entistä vaikuttavampia ja niiden sidosten ympäröivään yhteiskuntaan tiiviitä ja monipuolisia. Suomessakin on useiden Euroopan maiden tapaan syytä tunnustaa ja vahvistaa korkeakoulujen merkitystä alueiden elinvoimalle ja palvelujärjestelmälle. Korkeakoulutuksen alueellinen vaikutus perustuu niiden laajaan koulutustarjontaan tutkimustoimintaan sekä korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten keskinäiseen yhteistyöhön. Siksi jokaisessa maakunnassa on tulevaisuudessakin oltava korkeakoulu.
Viime vuosina on valitettavasti kuultu ja nähty ikäviä uutisia korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten toiminnan keskittymisestä ja supistumisesta monilla alueilla. Savonlinnan opettajankoulutuksen siirto ja Jokioisten entisen maa- ja metsätalouden tutkimuslaitoksen toimipisteen alasajo ovat eräitä esimerkkejä tästä kehityksestä. Samaan aikaan joihinkin ilmeisiin osaamistarpeisiin alueilla ei ole pystytty vastaamaan. Esimerkiksi Varsinais-Suomessa kone- ja materiaaliteknologian DI-koulutus Turun yliopistossa on tarpeellista nopeasti kasvaneeseen osaamistarpeeseen vastaamiseksi ja osaamisen alustan rakentamiseksi. Samoin esimerkiksi merkittävään lastentarhanopettajapulaan tarvitaan ratkaisuja.
Korkeakoulujen toiminta on vahvasti riippuvainen niiden saamasta rahoituksesta, jonka uudistamistarpeet ovat myös tällä hetkellä arvioitavina. Korkeakoulujen rahoitus on ollut vuosikausia sopeutustoimien kohteena, mikä on näkynyt selkeästi korkeakoulujen toiminnassa. Korkeakoulujen luottamus rahoituksen vakauteen ja ennakoitavuuteen on heikentynyt.
Valmistelussa olevasta korkeakoulujen rahoitusmallin uudistuksesta ei korkeakouluilla tai muillakaan toimijoilla ole vielä tietoa. Rahoitusmallin muutokset saattavat kohdella eri korkeakouluja hyvin eri tavoin ja aiheuttaa ennakoimattomia shokkeja niiden toiminnalle. Korkeakoulut, joiden rahoitus on jo vuosia reaalisesti supistunut, tarvitsevat nyt kipeästi ennustettavuutta rahoitukseensa.
Ongelmalliseksi on koettu myös korkeakoulujen strategiarahoituksen jakamisen perusteet. Niiden tulisi olla täysin läpinäkyvät ja avoimet, joita ne eivät tällä hetkellä ole. Opetus- ja kulttuuriministeriöllä on käytännössä valtuudet laatia strategiarahoituksen ehdot ja odottaa korkeakoulujen noudattavan niitä. On selvinnyt, että jaossa olevan strategiarahoituksen määrästäkään ei voi olla varmuutta, vaikka se olisi ennalta luvattukin. Turun yliopiston rehtorin Kalervo Väänäsen mukaan heidät "ja useimmat muut yliopistot, pääsi yllättämään kesäkuun tulosneuvottelukauden puolivälitarkastelussa linjaus, jossa aiemmin sovitusta strategiarahasta oli vain rahtunen jäljellä." Kirjoituksen sanavalinnat ovat voimakkaita ja selkeitä.
Korkeakoulut luovat toiminnallaan edellytyksiä tulevaisuuden kehitykselle ja innovaatioille. Tässä tehtävässä itsenäisiin ja autonomisiin yliopistoihin ja ammattikorkeakouluihin on pystyttävä luottamaan ilman kohtuuttoman tiukkaa sääntelyä ja rahoitusohjausta. Korkeakoulujen itsenäisyys ja autonomia ovat Suomen järjestelmässä epätavallisen vahvoja, ja sille on hyvät perusteet.
Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitämme asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:
Milloin hallitus aikoo tuoda esityksensä korkeakoulujärjestelmän kehittämiseksi julkisuuteen ja poliittiseen keskusteluun,
miten hallitus aikoo turvata alueellisesti kattavan korkeakoulutuksen ja tutkimustoiminnan niin, että ne ovat saavutettavissa alueesta riippumatta ja myös maaseudulla,
aikooko hallitus laatia korkeakoulutuksen saavutettavuussuunnitelman,
miten hallitus turvaa korkeakoulujen vakaan ja riittävän rahoituksen tulevissa korkeakoulujen rahoitusmallien uudistuksissa ja
mihin toimiin hallitus aikoo ryhtyä tehdäkseen korkeakoulujen tulosohjauksesta ja strategiarahoituksesta läpinäkyvää ja ennustettavaa?