Eduskunnan puhemiehelle
Lapsille sopimattomien, erotiikkatuotteita mainostavien radiomainosten esittämisestä on pyydetty viimeisten vuosien aikana lukuisia lausuntoja mainonnan eettiseltä neuvostolta (mm. MEN 16/2012, MEN 27/2012, MEN 34/2012, MEN 15/2013, MEN 20/2014 ja MEN 18/2015). Neuvosto soveltaa Kansainvälisen kauppakamarin ICC:n markkinointisääntöjä.
Kansainvälisen kauppakamarin (ICC) markkinoinnin perussääntöjen mukaan:
Mainonnan eettiseltä neuvostolta lausuntoa pyytäneet yksityishenkilöt ovat kiinnittäneet huomiota mm. siihen, että erotiikkatuotteita myyviä verkkosivustoja mainostetaan päiväsaikaan kanavilla, jotka soittavat lasten ja nuorten suosimaa musiikkia. Vaikka radiokanavien kohdeyleisönä olisi ensisijaisesti aikuisyleisö, tavoittavat kanavilla esitetyt mainokset silti myös lapsia. Lausuntopyyntöjä koskevissa mainoksissa on käytetty elementtejä, jotka saattavat kiinnostaa lapsia, vaikka mainoksen eroottinen sisältö ei kaksimielisen viestinnän kautta lapselle välittyisikään. Riskinä on muun muassa se, että lapset ohjautuvat mainonnan takia vierailemaan verkkosivuilla, joilla on heille soveltumatonta sisältöä.
Mainonnan eettinen neuvosto on huomauttanut erotiikkatuotteita verkossa myyville yrityksille lapsille sopimattomasta radiomainonnasta kymmeniä kertoja. Neuvoston lausunnot ovat kuitenkin suosituksia, eivätkä ne ole johtaneet suoranaisiin toimiin lapsille sopimattomien mainosten rajoittamiseksi päiväsaikaan.
Vuonna 2015 neuvosto päätti, ettei se toistaiseksi ota käsiteltäväkseen aihepiiriin liittyviä lausuntopyyntöjä, vaan ohjaa jatkossa ottamaan yhteyttä kuluttaja-asiamieheen, sillä viranomaisena kuluttaja-asiamiehen mahdollisuus puuttua hyvän tavan vastaiseen markkinointiin on parempi. Mainonnan eettinen neuvosto päätti jälleen lausua (MEN 12/2017) asiasta sen jälkeen, kun se havaitsi, että kuluttajien viesti epäeettisistä mainoksista ei enää välittynyt yrityksille lainkaan.
Erotiikkatuotteiden myynti ja siten myös markkinointi on sallittua, mutta mainonnassa on otettava huomioon esimerkiksi se, mihin aikaan ja missä mainoksia esitetään. Mainonnan eettinen neuvosto on katsonut lausunnoissaan lapsille sopimattoman verkkosivuston mainostamisen ennen klo 21:tä hyvän tavan vastaiseksi erityisesti siksi, että mainoksessa on ollut lapsia kiinnostavia elementtejä, kuten vaikkapa mainittuna sana "lelu". Useasti toistetut viestit voivat houkutella lapsia erotiikkatuotteita myyvien yritysten verkkosivustoille, joiden sisältö ei ole lapsille sopivaa. Lisääntyvän digitaalisuuden myötä yhä pienemmillä lapsilla on käytössään älypuhelimia tai muita laitteita, joilla verkkosivustoilla vierailu on mahdollista.
Erotiikkatuotteiden mainonnan yleistyminen radiokanavilla on johtanut siihen, että lasten ja nuorten vanhemmat eivät aina voi omilla toimillaan estää lapsia kuulemasta erotiikkatuotteiden mainoksia. Monissa julkisissa tiloissa ja kaupoissa soitetaan suosittuja radiokanavia, joiden mainostajiin erotiikkavälineitä myyvät nettikaupat kuuluvat.
Suomi on sitoutunut YK:n lapsen oikeuksia koskevaan sopimukseen, jossa yhtenä tavoitteena on suojella lasta sellaisilta sisällöiltä, jotka ovat hänen ikäänsä ja kehitystasoonsa nähden sopimattomia. Mainonnan eettisen neuvoston tarkoitukseksi on sen perustamisvaiheessa linjattu, että se toimii eräänlaisena itsesääntelyelimenä, joka seuraa elinkeinoelämässä mainonnan eettisyyttä, sekä huolehtii markkinoinnin hyvän tavan mukaisuudesta. Havainto siitä, että neuvoston tekemät suositukset jätetään jollakin sen toimialueeseen kuuluvalla alalla huomioimatta, on näin ollen huolestuttava.
markkinoinnin on oltava lain ja hyvän tavan mukaista,
markkinoinnissa on otettava huomioon yhteiskunnallinen ja ammatillinen vastuu asianmukaisella tavalla,
markkinointi ei saa sisältää sellaista ilmaisua, ääntä tai kuvaa, jonka voidaan katsoa olevan hyvän tavan vastainen kyseisessä maassa tai kulttuurissa,
lapsille tai nuorille kohdistetussa markkinointivälineessä ei saa markkinoida heille sopimattomia tuotteita,
markkinointi ei saa sisältää aineistoa, joka saattaa vahingoittaa lapsia tai nuoria henkisesti, moraalisesti tai fyysisesti,
markkinoijan, mainostoimiston, julkaisijan tai muun alalla toimivan ei tule osallistua sellaisen mainoksen tai muun markkinointitoimenpiteen julkistamiseen, levittämiseen tai vastaavaan menettelyyn, jos markkinoinnin itsesääntelytoimielin on katsonut, että kyseisen kaltainen markkinointi on sääntöjen vastaista.
Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:
Mihin toimiin hallitus aikoo ryhtyä varmistaakseen, että yritykset noudattavat mainontaa koskevia pelisääntöjä alasta huolimatta ja että YK:n lasten oikeuksia koskevien sitoumusten mukaisesti alaikäisiä lapsia ja nuoria suojellaan heille haitallisilta sisällöiltä markkinoinnissa?