Eduskunnan puhemiehelle
Sosiaalisen median ja mobiililaitteiden käytön yleistymisen myötä verkossa tapahtuva kiusaaminen on lisääntynyt. Nettikiusaamisesta on tullut uusi koulukiusaamisen muoto, jossa kiusaamisen kohdetta tai kohteita haukutaan, hyljeksitään ja mustamaalataan erilaisten sivustojen, sovellusten ja pikaviestien välityksellä. Kiva Koulu -ohjelman teettämään tutkimukseen vastanneista peruskoululaisista 2—5 prosenttia koki tulleensa nettikiusatuksi.
Vaikka nettikiusaamiseen ei liity fyysistä kontaktia voi se olla jopa kasvokkain tapahtuvaa kiusaamista julmempaa. Lasten ja nuorten arvot ja kyky arvioida tekojen seurauksia hämärtyvät helposti virtuaalimaailmassa, jossa aikuiset eivät ole läsnä valvomassa toimintaa.
Jokaisella oppilaalla on perusopetuslain mukainen oikeus turvalliseen opiskeluympäristöön. Opetus- ja kulttuuriministeriö asetti vuonna 2016 työryhmän pohtimaan kiusaamisen ehkäisyä ja koulurauhan edistämistä kouluissa ja oppilaitoksissa. Loppuraportissaan työryhmä painotti, ettei kiusaamisen vastaisessa työssä ja työrauhan edistämisessä ole kyse vain oikeudellisista keinoista, vaan työssä korostuvat ensisijaisesti koulujen ja oppilaitosten toimintakulttuuri sekä toimintatavat. Kiusaamistapauksia syntyy lisää, mikäli koulun toimintakulttuuri ja kiusaamista tukeva ympäristö eivät muutu.
Nettikiusaamiseen puuttumiseen vaikuttaa merkittävästi se, missä määrin koulun henkilöstöllä on tietoa ja keinoja tunnistaa kiusaaminen ja puuttua siihen. Yleisesti ottaen sosiaalisen median eri kanavat eivät ole aikuisille yhtä tuttuja kuin lapsille ja nuorille. On tärkeää, että koulujen ja oppilaitosten henkilökunnalla on käsitys siitä missä ja miten nettikiusaamista tapahtuu, jotta mahdolliseen verkossa tapahtuvaan kiusaamiseen voidaan puuttua.
Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:
Miten opetusministeriö on vienyt eteenpäin asettamansa työryhmän loppuraportin sisältämiä tutkimustuloksia ja suosituksia koulussa tapahtuvan nettikiusaamisen ehkäisemiseksi?