Eduskunnan puhemiehelle
Suomella on sähköiseen liikenteeseen asetettu tavoitteeksi tuoreimmassa energia- ja ilmastostrategiassa 250 000 sähköautoa vuoteen 2030 mennessä. Tämän tavoitteen saavuttamista edistääkseen hallitus on päättänyt sähköautojen hankintatuesta sekä 1,5 miljoonan euron panostuksesta asuinrakennusten sähköisen liikenteen infrastruktuurin edistämiseen.
Sähköautojen käytön laajentumiselle latauspisteiden määrä ja sijainti ovat erityisen tärkeitä. Alan toimijoiden arvio on, että tilanne on hyvä sekä julkisten latauspisteiden että omakotitaloissa ja työpaikoilla lataamisen osalta.
Asunto-osakeyhtiöihin latauspisteitä ei kuitenkaan ole juurikaan hankittu. Lainsäädäntö asettaa merkittäviä haasteita taloyhtiöiden latauspisteiden tarjoamiselle esimerkiksi arvonlisäverolainsäädännön vuoksi.
Useampi alan yritys tarjoaa sähköautojen lataukseen palveluita taloyhtiöille ja niiden asukkaille erilaisilla palvelumalleilla. Niiden tarkoitus on tehdä latausinfran hankinta ja hallinnointi helpoksi taloyhtiöille ja sekä maksaminen että lataaminen käteväksi asukkaille.
Valtiovarainministeriön ja Verohallinnon mukaan arvonlisävero on huomioitava sähköauton latauksessa siinä tapauksessa, että asukkaan latauspiste on kytketty taloyhtiön mittariin ja latausta palveluna tarjoava yhtiö hyvittää taloyhtiölle asukkaan puolesta taloyhtiön sähköä. Tämä on nykyisin yleisin käytössä oleva palvelumalli, mutta sen tulevaisuus on epävarma arvonlisäverolainsäädännön ja sen tulkinnan vuoksi. Usein taloyhtiössä sähköautojen latauspisteet asennetaan autojen sähkölämmitystolppien tilalle tai yhteyteen, eikä muuta kustannustehokasta vaihtoehtoa latauspisteiden kytkemiselle ole olemassa. Tässä tapauksessa palvelumalli on osakkaille ja taloyhtiölle erilaisista selvitetyistä malleista kaikkein vaivattomin.
Valtiovarainministeriön ja Verohallinnon mukaan mallissa taloyhtiö myy sähköä sähköauton latausfirmalle. Tällöin taloyhtiölle syntyy helposti arvonlisäverovelvollisuus, jonka 10 000 euron raja ylittyy jo kolmen asunnon yhtiössä, sillä hoitovastikkeet lasketaan taloyhtiön liikevaihtoon mukaan. Tämä tekee palvelun hyödyntämisen kannattamattomaksi. Nykyisellään suurin osa asunto-osakeyhtiöistä ei ole alv-rekisterissä.
Ongelman poistamiseksi tarvitaan lainsäädäntöön tai viranomaisen tulkintaan muutos, joka varmistaa, ettei taloyhtiön kiinteistöverkon ja sähköliittymän tarjoamista latauspalveluyrityksen käyttöön tulkita liiketoiminnaksi, joka synnyttää alv-velvollisuuden.
Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitämme asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:
Onko perusteluissa kuvatun ongelman korjaamiseksi suunnitteilla lainsäädäntöä tai viranomaisohjeistusten muutoksia ministeriössä,
jos ei, niin miksi, ja
millä aikataululla muutokset toteutettaisiin?