Eduskunnan puhemiehelle
Suomen hallitus hyväksyi 27.4.2017 lohiasetuksen, joka säätelee merialueen kaupallista lohenkalastusta. Keskeinen muutos aiempaan nähden oli lohen kaupallisen kalastuksen aikaistaminen Pohjanlahdella tietyin reunaehdoin niin, että Tornionjoella ruotsalaiset ja suomalaiset pääsevät lohenkalastukseen samaan aikaan ja että kalastus kohdistuisi entistä tasaisemmin koko lohen nousuun. Aiemmin lohenkalastus alkoi Ruotsissa Suomea aikaisemmin keväällä.
Lohiasetuksen mukaan aikaistetun kalastuskauden aikana saa pyytää enintään 25 prosenttia kunkin kalastajan lohen toimijakohtaisesta kalastuskiintiöstä. Lisäksi kaikki lohet tulee ottaa saaliksi eli lohien valikointi koon perusteella on kiellettyä ja kaikki saaliiksi saadut lohet tulee merkitä, jotta saaliin seurantaa ja valvontaa voidaan tehostaa. Näillä rajoituksilla haluttiin varmistaa, että aikaistettu kalastus ei verota lohikantaa liikaa sen alkuvaelluksen aikana. Lisäksi haluttiin mahdollistaa kotimaisen lohen tarjonta kotimarkkinoilla ja saaliille kohtuullinen hinta.
Lohiasetuksen voimaantulon jälkeen Tornionjoessa on koettu kaksi huonoa lohivuotta. Luonnonvarakeskuksen kaikuluotainseurantatilastojen mukaan vielä kesällä 2016 noin 100 000 lohta nousi kudulle Tornionjokeen. Seuraavana kesänä 2017 luku tippui noin 41 000 loheen ja kuluneen kesän 2018 lukema on jäämässä vajaaseen 47 000 loheen. Pudotus on suuri.
Jo ennen lohiasetuksen hyväksymistä lohenkalastajat arvelivat asetuksen johtavan lohen vaellusaikaisen pyynnin pitkän työn tuloksena kestävälle pohjalle saadun vaelluskalakannan heikentymiseen. Nyt on nähtävissä, että luonnonlohen määrä Tornionjoessa on hälyttävästi laskenut. Vaikka lohiasetukseen tuli toimijakohtainen kiintiö ja merkitsemispakko, ei se ole toiminut halutulla tavalla. Mereltä kalastettua lohta on ollut kaupoissa saatavilla varhaiskesästä asti halpaan hintaan.
Maa- ja metsätalousministeriön lohiasetusta koskevassa tiedotteessa 27.4.2017 todetaan: "Maa- ja metsätalousministeriö seuraa lohiasetusten muutosten vaikutuksia aktiivisesti parhaan tutkimustiedon pohjalta, kehittää lohenkalastuksen valvontaa edelleen ja muuttaa lohiasetusta tarvittaessa."
Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:
Mihin toimiin hallitus aikoo ryhtyä, jotta Tornionjoen vaelluskalakantojen jyrkkä lasku saadaan pysäytettyä ja
onko hallitus todettujen kielteisten vaikutusten seurauksena valmis lohiasetuksen uudelleentarkasteluun ja muuttamiseen?