Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi rahankeräyslain muuttamisesta
Käsittelyvaihe · eduskunnan käsittelytiedot
Puheenvuorot · kuka sanoi mitä
Kaikki asiakohtaan liittyvät puheenvuorot kokonaisina, lyhentämättöminä.
Arvoisa puhemies! Vielä pari ajatusta tästä lakiesityksestä illan päätteeksi. Valiokuntahan on tähän hallituksen esitykseen yhtynyt eikä siihen esitä muutoksia, hyvä niin. Tietysti voisi miettiä, tarvitseeko näiden lakien välttämättä olla määräaikaisiakaan, koska on yleisesti ottaen kannatettavaa, että opinahjot voivat kerätä toimintaansa yksityistä rahaa.
Lisäksi jatkokehittelyä varten: Tässä lakiesityksessähän siitä ei puhuta, mutta Suomessa on hiukan turhankin tiukka rahankeräyslainsäädäntö, sillä esimerkiksi maailmalla joukkorahoitus on vahvasti nousussa oleva liike‑ ja tuoteideoiden rahoitusmuoto, ja Suomi on selvästikin jäämässä siinä lainsäädäntönsä takia kansainvälisesti takamatkalle. Siksi jatkossa kannattaakin miettiä, jos tätä lakia muutettaisiin näiltä osin hieman sallivammaksi.
Päätös · miten asiakohta ratkesi