Arvoisa puhemies! Pidin jo esittelypuheenvuoron viime viikolla.
Tässä on tosiaan kysymys uudesta opiskeluun perustuvasta oleskeluluvasta, joka ollaan antamassa myös karkotusuhan alaisille ja kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneille nimenomaan tämän opiskelun perusteella. Kysymys on kaistanvaihdosta, jossa osin laittomasta halutaan tehdä laillista. Sehän hallitukselle sopii, kuten viimeisinkin selvitys sisäministeriöstä kertoo.
Kun tätä käsittelyä aloitettiin, niin osa hallituspuolueista oli sitä mieltä, että näitä kaikista karmeimpia kohtia tästä esityksestä voitaisiin vielä valiokuntakäsittelyn aikana korjata. Näin ei kuitenkaan käynyt, ja esitys tuli sieltä ulos käytännössä täysin samanlaisena kuin se sinne meni. Yleinen kehitysmaista saapuva maahanmuutto, sen lisääminen, Suomen halu houkutella sitä yhä enemmän maahan ja toisaalta se, että yhdestäkään ihmisestä, joka tänne onnistuu pääsemään, ei luovuta, vaikka hänellä ei olisi oikeutta esimerkiksi kansainväliseen suojeluun — se on tässä takana.
Itse asiassa tämän koko esityksen absurditeettia kuvaa se, että ensin siinä mainitaan nämä karkotusuhan ja karkotuspäätöksen saaneet ja kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet ja heti perään kerrotaan, että hallitus haluaa varmistaa osaavan työvoiman saannin. Onkohan ihan loppuun saakka mietitty, että tällaisilla esityksillä pyritään tällaiseen lopputulokseen? Kaikki tiedämme, että Suomen järjestelmä houkuttelee sellaista maahanmuuttoa, joka ei muuten tänne houkuttuisi ja josta meille valitettavasti ei suurempaa hyötyä tulevaisuudessa tule olemaan.
Oleellinen osa tätä esitystä on myös se, että tässä on selvä yhdenvertaisuusongelma maassa olevien suomalaisten ja laillisesti täällä olevien ulkomaalaisten sekä nyt tämän esityksen kautta piiriin tulevien välillä, sillä kun suomalainen opiskelija opiskelee, hän tulee ottamaan opintolainaa, ennen kuin hänellä on mahdollisuutta saada toimeentulotukea, mutta tässä tapauksessa ulkomaalaiset opiskelijat pääsevät toimeentulotuen piiriin sitä tarvitessaan ilman, että ottavat opintolainaa. [Mari Rantanen: Oho!] Meidän mielestämme tämä oli selvä perustuslaillinenkin ongelma, joka olisi pitänyt alistaa perustuslakivaliokunnan pohdittavaksi, mutta muuten valiokunta ei ollut sitä mieltä.
Lisäksi tässä on lukuisia muita ongelmia. Esimerkiksi näitä taloudellisia arvioita ei ole lainkaan selvitetty kuten ei yhdessäkään muussakaan tämän kauden maahanmuuttopolitiikkaa löysentävässä hallituksen esityksessä. Näiltä osin esitänkin perussuomalaisten vastalauseen mukaisesti, että koko esitys hylätään.
Ensimmäinen varapuhemies Antti Rinne
Kiitoksia. — Edustaja Rantanen, Mari, olkaa hyvä.