Arvoisa herra puhemies! Hyvinvointialueiden tilanne sosiaali- ja terveys- sekä pelastuspalvelun uudistuksen toimeenpanon alkuvuosina on ollut ennakointia huomattavasti vaikeampi. Kuten valtiovarainvaliokunnalle viime keväällä annetun selvityksen mukaan tiedämme, monet hyvinvointialueiden talouden haasteista johtuvat asioista, joita ei voitu ennakoida alkuperäistä hyvinvointialueiden rahoituslakia säädettäessä. Esimerkiksi sote-alan palkkaratkaisu, korkea inflaatio, pula henkilöstöstä ja palvelutarpeen kasvu ovat vaikuttaneet hyvinvointialueiden sote-kustannusten kasvuun. Hyvinvointialueille tulisikin nyt antaa tarvittava aika ja työrauha saada palvelutuotantonsa kuntoon. Tämä oli yhtenäinen viesti kaikilta hyvinvointialueilta.
Hallitus kuitenkin ummistaa täysin korvansa tältä viestiltä kuvitellen, että se tietää paremmin. Hallitus esittää tässä nyt käsiteltävässä laissa, että siirtymävaiheen jälkeen rahoituksen jälkikäteiskorjaus tehtäisiin vain 70-prosenttisesti, jolloin 30 prosenttia jäisi hyvinvointialueiden itsensä katettavaksi mahdollisessa alijäämätilanteessa. Nykyisiin alijäämiin verraten 30 prosenttia alijäämästä on suuri summa tuottavuustoimilla alijäämän kattamisaikataulussa katettavaksi, ja se voi pahimmillaan uhata perustuslain mukaisten riittävien palveluiden turvaamista. Selvää on, että se ei ainakaan helpota kohonneiden kustannusten luomien alijäämien kanssa painiskelevia hyvinvointialueita. Tuntuukin, että tämä hallitus tekee kyllä kaikkensa, että hyvinvointialueilla olisi mahdollisimman vaikeaa ja ettei sen perimmäistä tavoitetta eli painopisteen siirtämistä peruspalveluihin ja ennalta ehkäiseviin palveluihin koskaan saavuteta.
Olisi myös syytä pohtia tarkemmin sitä, mikä on tällaisen sote-politiikan todellinen motiivi. Sen sijaan, että kuultaisiin aidosti hyvinvointialueiden tarpeita ja laitettaisiin yhdessä maan julkinen terveydenhuolto kuntoon, tämä hallitus kaataa rahaa yksityisten terveysjättien taskuun, jotka jo nyt antavat positiivisia tulosvaroituksia. Hyvinvointialueiden varoitukset ovatkin sitten vähän toisen sorttisia.
Tässä hallituksen esityksessä säädetään myös asiakasmaksuista. Ensinnäkin asiakasmaksujen huomattava korottaminen voi aiheuttaa sen, että hoitoon hakeutuminen heikkenee ja hoidon saamisen viivästyksistä tulee viime kädessä lisäkustannuksia hyvinvointialueille. Tältäkin osin hallituksen esitys alueiden asiakasmaksujen pakkokorotuksista on huonosti harkittu. Lisäksi hallintovaliokunnan asiantuntijakuulemisissa on noussut esiin myös huoli esityksen vaikutuksista hyvinvointialueiden itsehallintoon. Kun rahoitusta vähennetään korotusten arvioidulla määrällä, hyvinvointialueilla ei ole muuta mahdollisuutta kuin nostaa asiakasmaksut ylärajoihin, vaikka alueella voisi olla perusteltua olla niitä nostamattakin. Pidämme tätäkin merkittävänä puutteena esityksessä.
Arvoisa herra puhemies! Tämän edellä olevan perusteella ehdotan, että lakiehdotus hylätään.
Puhemies Jussi Halla-aho
Kiitoksia. — Edustaja Nurminen on poissa. — Edustaja Suhonen, olkaa hyvä.