Arvoisa puhemies! Mikäli katson oikein lain numeroa, niin tämähän on nyt toinen käsittely tästä, minkä esittelin juurikin: tämä lainsäädäntö väliaikaisesti siitä, että koronan hoitoon tarvittavista välineistä vapautettaisiin arvonlisäverosta niitä tuotteita, joita täällä Euroopan unionin markkinoilla sekä kotimaassa käytetään. Ja tämä taas pohjautuu siihen, että komissio on aikanaan tehnyt tällaisen määräaikaisen muutoksen, että EU:n ulkopuolelta tuleva välineistö tulee arvonlisäverovapaaksi, mikä on tietenkin positiivinen asia, ja tässä tapauksessa kysymys on tästä kilpailuneutraliteetista sen suhteen, että saisimme myös kotimaassa ja Euroopan unionin sisällä tapahtuvat vastaavat vapaiksi arvonlisäverosta.
Se, mistä jonkin verran ollaan käyty keskustelua, on se, mikä on tämä soveltamisala. Mutta tässä tapauksessa komission tulkinta, joka on meillä kyllä varmistettu Suomessa, myös valiokunnassa, on se, että tämä koskee yksityisiä tuottajia silloin, kun tuotetaan julkisia palveluja, eli tämä on se linjanveto, mikä tuossa on. Siitä tässä on ollut meillä vastalause kokoomukselta tai kristillisdemokraateilta, mutta muuten sitten tämä koetaan oikein hyväksi poikkeukseksi. Ja toinen on tietenkin sitten se, että emmehän me tiedä... Tätä voimassaoloa jatketaan nyt kolmella kuukaudella, ja voipi olla, että maailma on valitettavasti sellainen, että joudumme kohta jo jälleen kerran palaamaan tähän asiaan. Tämähän on nyt toinen kerta jo, kun täällä siitä puhutaan, mutta jos näin on, niin sitten kolmas kerta varmasti tullaan tekemään. Me edellytämme, että tätä seurataan, mutta tässä yhteydessä ei ole mahdollista enempää kuin tällä kolmella kuukaudella pidentää tätä, koska tämä on taas riippuvainen komission toimista.
Eli tässä lyhykäisesti, puhemies.