Arvoisa puhemies! Koronavirustartuntoja raportoidaan päivittäin satoja, ja tauti leviää väestössä eri puolilla Suomea. Kuten muiden maiden esimerkeistä näemme, on mahdollista, että epidemiatilanne edelleen heikkenee. Tällainen muutos voi olla sekä äkillinen että laajamittainen. Lähiviikkoina nähdään, miten alueelliset rajoitukset ja suositukset vaikuttavat tautitilanteeseen ja onko marraskuun puolivälistä alkaneessa tapausmäärien jyrkässä kasvussa nähtävissä yhtään tasaantumista.
Valtioneuvosto linjasi kesäkuussa, että valmiuslain soveltamisen päättymisen johdosta tartuntatautilakiin tulee valmistella tarvittavat muutokset. Muutoksia, joilla on merkittäviä perusoikeuskytköksiä, on valmisteltu nopeasti siitä lähtien.
Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi erilaisista toimista koronavirusepidemian leviämisen estämiseksi. Ehdotettavan sääntelyn tarkoituksena on estää tartuntojen leviämistä eli suojella ihmisten terveyttä. Erityisesti haluamme suojella haavoittuvassa asemassa olevia ihmisiä, joilla on kohonnut riski sairastua vakavasti koronavirustartunnan seurauksena, eli tavoitteena on siis suojella elämää ja turvata sosiaali- ja terveydenhuoltojärjestelmän kantokyky, koska ihmisillä on oikeus saada riittävää huolenpitoa ja riittäviä sosiaali- ja terveyspalveluita.
Ensinnäkin esityksessä ehdotetaan säädettäväksi sosiaali- ja terveydenhuoltojärjestelmän toimintakyvyn turvaamiseksi viimesijaisesta mahdollisuudesta alueellisesti tai valtakunnallisesti velvoittavasti laajentaa sosiaali- ja terveydenhuollon toimintaa. Aluehallintoviraston päätöksellä voitaisiin poiketa tavasta, jolla kunnallisen järjestämisvastuun piiriin kuuluvat sosiaali- ja terveyspalvelut muutoin järjestetään ja tuotetaan. Tietyissä tilanteissa päätöksen voisi tehdä sosiaali- ja terveysministeriö.
Toiseksi esityksessä ehdotetaan säädettäväksi edellytyksistä, joita noudattamalla erilaisia palveluita voidaan koronaepidemiankin aikana tarjota turvallisesti. Keinot on porrastettu hybridistrategian toimintasuunnitelman mukaisesti siten, että velvoitteita ja rajoituksia voidaan tiukentaa, jos aiemmat toimet eivät ole riittäviä.
Perustasolla tulisi suoraan lain nojalla noudattaa hygieniavelvoitteita. Näitä toimia ovat käsien puhdistusmahdollisuuden tarjoaminen, tilojen ja pintojen puhdistamisen tehostaminen, ihmisten ohjeistaminen sekä riittävien etäisyyksien ylläpitoon liittyvät toimet.
Kiihtymisvaiheessa alueellisen tautitilanteen niin vaatiessa toissijaisena keinona, jos aiemmin toteutettujen toimien noudattaminen ei riitä, voitaisiin tehdä lähikontakteja vähentävä alueellinen viranomaispäätös. Kunta tai aluehallintovirasto voisi edellyttää elinkeinonharjoittajia ja muita toimijoita järjestämään toimintansa siten, että ihmisten välinen lähikontakti asiakastiloissa ja muissa toimintaan osallistuville avoimissa tiloissa on mahdollista tosiasiallisesti välttää. Käytännössä tämä voisi tarkoittaa tilajärjestelyjä, kuten väliseinien ja pleksien asettamista, asiakaspaikkojen uudelleen sijoittamista tai käytön rajoittamista, asiakaskulun ohjaamista tai viime kädessä myös asiakasmäärän rajoittamista. Velvoitteen voisi toteuttaa myös porrastamalla aikataulullisesti asiakkaiden saapumista ja oleskelua tilassa.
Samoin kiihtymisvaiheessa voitaisiin tarvittaessa viranomaispäätöksellä rajoittaa matkustajamääriä henkilöliikenteessä. Liikenteen terveysturvallisuutta koskeva liikenteen palveluntarjoajiin kohdistuva valtakunnallinen päätöksenteko keskitettäisiin Liikenne- ja viestintävirastolle.
Leviämisvaiheessa viimesijaisena keinona ehdotuksessa ehdotetaan, että kunta tai aluehallintovirasto voisi sulkea asiakkaiden tai osallistujien käyttöön tarkoitetut elinkeino- tai muun toiminnan tilat kahden viikon ajaksi. Mahdollisuus kieltää asiakkaiden tai osallistujien ottaminen tilaan voisi koskea toimintoja, joissa olisi erityinen mahdollisuus merkittävälle tartuntaketjujen syntymiselle. Tällaisia tiloja olisivat hyvin monenlaiset paikat urheiluun, saunoihin, uimahalleihin, kylpylöihin ja muihin ja niiden yhteydessä oleviin pukutiloihin liittyen, tanssipaikat, kuorolaulutoiminta, harrastajateatteriin ja muuhun ryhmäharrastustoimintaan liittyvät tilat, huvi- ja teemapuistot, tivolit sekä eläintarhat, sisäleikkipuistot muun muassa ja kauppakeskusten yleiset tilat — siinä joitakin tässä listassa olevia asioita.
Jo voimassa olevan tartuntalain mukaan tiettyjä tiloja, kuten sosiaali- ja terveydenhuollon toimintayksiköitä, oppilaitoksia, päiväkoteja, asuntoja ja vastaavia tiloja voidaan sulkea ja väkeä kokoavia tilaisuuksia kieltää. Esityksessä siis lisättäisiin lakiin sieltä puuttuva mahdollisuus asettaa rajoitteita ja myös sulkea tiettyjä elinkeino- ja harrastustoiminnan tiloja. Esityksessä on myös säännökset edellä mainittujen velvoitteiden valvonnasta.
Arvoisa puhemies! Esityksen valmistelussa on otettu huomioon perustuslaista johtuvat reunaehdot. Sääntely on kirjoitettu mahdollisimman tarkkarajaisesti ja täsmällisesti. Sääntelyn tavoitteena on turvata ihmisten oikeus terveyteen ja erityisesti riskiryhmiin kuuluvien ihmisten oikeus elämään. Samoin esityksen tavoitteena on osaltaan varmistaa sosiaali- ja terveyspalveluiden riittävyys epidemian aikana. Koronaviruksen aiheuttamaan infektioon ei ole tällä hetkellä olemassa tehokasta parantavaa hoitoa. Väestöllä ei myöskään ole immuniteettia tautia vastaan. Kyse on osalle väestöstä selvästi vaarallisesta infektiosta.
Vallitsevassa epidemiatilanteessa sekä lainsäätäjä että päätöksiä tekevät viranomaiset joutuvat punnitsemaan perusoikeuksia ja pyrkimään sellaiseen oikeustilaan, jossa perusoikeudet voivat toteutua mahdollisimman täysimääräisesti. Ehdotettava sääntely mahdollistaa julkisen vallan tehtävän suojata väestön terveyttä. Samalla tavoitteena on turvata elinkeinovapauden, uskonnonvapauden, omaisuuden suojan sekä kokoontumis- ja yhdistymisvapauden sekä sivistyksellisten oikeuksien toteutuminen mahdollisimman täysimääräisesti.
Arvoisa puhemies! Lopuksi totean, että myös tiedonsaantioikeuksia koskevaa sääntelyä, työstä, varhaiskasvatuksesta ja oppilaitoksesta poissaoloa koskevia säännöksiä sekä eristämispaikkaa koskevaa sääntelyä ehdotetaan täsmennettäväksi. Lisäksi säädettäisiin Tullin ja Rajavartiolaitoksen mahdollisuudesta antaa virka-apua.
Ehdotettu laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian. Lain säännöksien ehdotetaan olemaan voimassa väliaikaisesti covid-19-epidemiaan liittyen 31.12.2021 saakka.
Ensimmäinen varapuhemies Antti Rinne
Kiitoksia esittelystä. Nyt käydään keskusteluun.