Puhemies! Hallituksen kärkilupaus oli työllisyyteen panostaminen. Lupasitte 100 000 uutta työllistä. Te olette räikeästi rikkoneet tämän lupauksen, ja saldonanne onkin tällä hetkellä miinus 78 000 työllistä. Suomi onkin siis pian työttömyyden kärkimaa. Uusimmissa tilastoissa Suomi on jo ohittanut Kreikan työttömyysluvuissa. Tämänhetkisen ennusteen mukaan pian ohittumassa on myös Espanja. Suomen työttömyys ohittaa myös Euroopan maiden koko keskiarvon. [Juho Eerola: Hyvä, että annettiin elvytyspaketti!]
Työttömyys lisää ihmisten epävarmuutta ja epäluottamusta. Työttömyysennustetta on jälleen kerran jouduttu rukkaamaan huonommaksi. Työttömyyden kasvu ja talouden sakkaaminen kulkevat käsi kädessä. Talouden taantuma alkoi rakentamisesta, mistä me varoitimmekin, mutta sittemmin vaikutukset ovat levinneet lähes joka alalle. [Perussuomalaisten ryhmästä: Ja ylikuumensitte rakennusmarkkinat!] Kysynkin ministeri Marttiselta: miten kärkilupaus työllisyydessä voi muuttua kärkisijaksi työttömyydessä näin nopeasti?
Puhemies Jussi Halla-aho
Kiitoksia. — Ministeri Marttinen, olkaa hyvä.