Arvoisa herra puhemies! Kyllä tässä nyt on pakko kommentoida edustaja Aittakummun puheenvuoroa, joka sinänsä oli kyllä aivan erinomainen itse sisällöltään, mutta sitten kun me muistetaan tämä konteksti, että hän ja hänen puolueensa istuivat tosiaan edelliset neljä vuotta hallituksessa päättämässä näistä asioista ja rahoista, niin silloin tämä puhe asettuu pikkasen erilaiseen kontekstiin.
Edustaja ja lakivaliokunnan puheenjohtaja Leena Meri piti tässä aivan erinomaisen puheen. Juuri tällaiselle tiukalle puheelle on tarvetta tässä ajassa. Otetaan löysät pois, nimittäin viimeiset neljä vuotta velkaa otettiin ihan valtava määrä eikä oltu valmiita tekemään tarvittavia priorisointeja, jotta rahaa olisi riittänyt valtion ydintehtävien kannalta välttämättömiin palveluihin, esimerkiksi oikeudenhoitoon. Jos puhutaan tästä ketjusta vaikkapa syyttäjien, tuomareitten ja niin edelleen osalta, niin tuota osuutta — puhutaan kymmenistä miljoonista — oltaisiin tarvittu lisää, jotta se oltaisiin saatu kuntoon, mutta ei: ei sitä rahaa laitettu. Sen sijaan te veitte kyllä läpi sen suomalaisille neljän miljardin euron hintaisen EU:n elpymispaketin, joka on aivan massiivinen verrattuna niihin muutamiin kymmeniin miljooniin, joita olisi tarvittu, että oltaisiin saatu oikeudenhoito kuntoon.
Siellä on erilaista kyselydataa saatu tuomareilta siitä, kuinka he ovat vaihtamassa alaa, koska on vaan niin raskasta. Kyllähän se on moraalisestikin ihmiselle, joka haluaa hoitaa oman työnsä hyvin eikä pysty — käsittelyt ovat pitkiä, ihmiset eivät saa oikeutta tai syyttäjille niitä nippuja, siellä on paperinippuja valtava määrä odottamassa — niin kyllä se varmasti on henkisesti raskasta, kun tiedostaa, että hänellä ei työaika riitä ja sinne vaan kertyy paperipinoon erilaisia keissejä.
Eli nyt te olette kyllä valitettavasti jättäneet meille melkoisen savotan siivota, ei pelkästään oikeudenhoidon osalta vaan myöskin näiden kaikkien muiden osa-alueiden, vaikkapa soten, osalta. Te kyllä teitte uudistuksen, mutta ette suunnitelleet tätä rahoitusta ihan loppuun. Ja kyllä seuraava hallitus — mikä ikinä se onkaan — joutuu oikeasti tosi kovan paikan eteen sen takia, että te jätitte asioita valitettavasti tekemättä. Kovat ajat on tulossa, ja siitä ei voi syyttää sitten oppositiokaudella — kuka tahansa täällä onkaan — pelkästään istuvaa hallitusta, joka niitä kovia päätöksiä ja vaikeita päätöksiä joutuu tekemään, vaan myöskin edellistä hallitusta, joka jätti tekemättä kaiken, mitä tulee rahoitukseen. Me velkaannutaan ihan massiivista vauhtia tällä hetkellä. — Kiitos.
Puhemies Petteri Orpo
Edelleen olisi hyvä, jos pidättäydyttäisiin varsinaisessa asiakohdassa tai siinä aihepiirissä. — Edustaja Räsänen, Joona.