Arvoisa puhemies! Kotka, Savonlinna, Mikkeli, Kajaani, Kemi, Kokkola, Hämeenlinna — näillä paikkakunnilla sijaitsee nyt keskussairaala, jonka toimintoja uhataan lopettaa, ja jäljelle jäisi lähinnä uudelleen akuuttisairaalaksi nimetty iso ter-veyskeskus. Lakkautettavia palveluja ovat muun muassa ympärivuorokautinen leikkaustoiminta, synnytykset ja tehohoito. Puolet Suomen synnytysyksiköistä suljettaisiin.
Orpon hallitusohjelman tavoite sairaalaverkon saneeraamisesta alkoi, kun sitä varten asetettu työryhmä julkisti selvityksensä tammikuussa. Työryhmä esitti, että 15 keskussairaalasta siirrytään vain 5—8 keskussairaalaan. Supistamisvaarassa olisivat näin ollen myös Vaasa, Joensuu, Lappeenranta tai Rovaniemi.
Ministeri Juuso, sanouduitte irti tuosta selvityksestä. Totesitte, että laskelmat ovat täysin puutteelliset. Siitä olemme samaa mieltä. Ministeriössänne kuitenkin valmistellaan kiireellä hallitusohjelman toteuttamista [Puhemies koputtaa] tuon selvityksen pohjalta. Lakimuutokset aiotaan saada eduskuntaan tänä vuonna. [Puhemies koputtaa] Kuulostaa huolestuttavalta. Pitääkö tämä paikkansa?
Puhemies Jussi Halla-aho
Kiitoksia. — Ministeri Juuso, olkaa hyvä.