Arvoisa herra puhemies! Nyt käsiteltävänä oleva hallituksen esitys on perusteltu, ja niin kuin täällä hallituksen esityksessä myös tuodaan esille, liikenne- ja viestintävaliokunta mietinnössään on ottanut siihen positiivisen kannan ja näkeekin, että nyt toimitettavat lisäykset, joita tällä ehdotuksella tuodaan, ovat tarpeellisia. Ja perusviestin jos siitä lukee, niin se on kuitenkin se, että tällä edelleen kehitetään liikenteen sujuvuutta ja turvallisuutta, joten olisi jotenkin hankalaa olla asioista eri mieltä.
Erityisesti tässä on puntaroitu näiden pitkien HCT-rekkojen liikennöintiä, ja oikeastaan hallituksen esityksen sisällä on arvioita, jotka kyllä puolustavat sitä aikanaan aika paljon kritisoitua uudistusta, jolla nämä isot rekat tulivat teillemme. Toki edelleenkin on niitä asioita, että meillä on painokuormitettuja siltoja, joissa näillä isoilla autoilla emme voi kuorman vuoksi liikennöidä. Mutta asiat kehittyvät, ja tällä on kuitenkin oletettavia hyötyjä: joissakin kappale‑, tavara- ja elintarvikekuljetuksissa ollaan päästy 100 miljoonan kilometrin säästöihin, ja polttoainetta on pysytty myös säästämään, jos ollaan valittu oikea moottorikoko. Eli kaiken kaikkiaan tässä nyt on jo päästy seuraamaan tätä, mutta edelleen nyt halutaan, että näitä turvallisuusominaisuuksia pohditaan jatkossakin, ja sen takia ne ovat asetuksessa sääntelyn piirissä, jolloin pystytään tekemään nopeita ja toimivia ratkaisuja.
Tässä on myös näihin raskaisiin isoihin moottorikelkkoihin otettu kantaa. Ja uskonkin — täällä puheenvuorolistalla oli ainakin hetki sitten edustaja Auton puheenvuoropyyntö — että hän tuo esille sen, että kun matkailu nyt tässä kohtaa, koronaviruksen jyllätessä, tietysti on vaikeuksissa, niin toivotaan, kun tästä toivutaan, että tämä uusi kelkkamalli, mikä sinne reiteille on tuotu mukaan, mahdollistaa sitten matkailun nopeamman palautumisen ja näitten safarien ja muiden kannattavan liiketoiminnan.
Mutta tässä vaiheessa on pakko todeta — ryöstää, arvoisa puhemies, hieman toisille raiteille: Keskustelimme tuossa edustaja Ronkaisen kanssa siitä, että jotakin meillä on vielä tehtävänä, ja se on se, että jatkossa kun ihminen saa ajokortin, niin se toimisi myös henkilökorttina. Sitä toivotaan, ja katsotaan, riittävätkö meidän voimat kerätä tähän sata nimeä, kun tämmöinen lakialoite tehdään.