Arvoisa puhemies! Tämä on merimiesten osalta merkittävä sopimus. Tällä muutoksella, joka on tehty vuonna 22, siihen ohjeistoon tehdyt muutokset vahvistavat merenkulkijoiden oikeuksia. Ne koskevat muun muassa suojavarusteita, ruuan ja juoman maksuttomuutta ja laatua, merenkulkijoiden kotimatka-oikeutta ja oikeutta päästä välittömään terveydenhoitoon maihin sekä menehtyneiden merenkulkijoiden ruumiin ja tuhkan kotimaahan palauttamista. Lisäksi ohjeiston muutoksella tarkastellaan sosiaalisen kommunikaation mahdollistavia yhteyksiä aluksella ja satamissa ja eräitä teknisluonteisia muutoksia. — Eli merenkulkijoiden jokapäiväiseen elämään liittyviä hyvin tärkeitä asioita.
Valiokunta mietinnössään kiinnitti huomiota tähän lainsäädännön kehittämiseen tältä osin ja myös huomautti, että siellä on muutamia asioita, joista pitäisi vielä jatkovalmistelussa tarkemmin arvioida, tarvitseeko niitä erikseen vielä määritellä. Valiokunta kiinnitti myös huomiota siihen, että merenkulkijoiden yhteydet, kommunikaatio kotiin, yleensäkin ottaen pitäisi pystyä järjestämään, ja mainitsi vielä siellä, että valiokunta tuo esille merenkulkijoiden sosiaalisten yhteyksien tärkeyden ja toteaa pitävänsä erittäin tärkeänä sitä, että merenkulkijoilla olisi aluksilla käytettävissään muun muassa internetyhteydet.
Valiokunta oli mietinnössään yksimielinen.