Kiitän, arvoisa puhemies! Tässäkin esityksessä, jonka esittelen, on kyse hallinnon tehostumisesta. Hallitus on antanut eduskunnalle esityksen opintotuen muutoksenhakulautakunnan yhdistämistä sosiaaliturva-asioiden muutoksenhakulautakuntaan koskevaksi lainsäädännöksi ja eräiksi muiksi laeiksi. Esityksessä ehdotetaan opintotuen muutoksenhakulautakunnan yhdistämistä sosiaaliturva-asioiden muutoksenhakulautakuntaan. Esityksen tavoitteena on tehostaa muutoksenhakulautakuntien toimintaa, vahvistaa opintoetuuksien muutoksenhakumenettelyn yhdenmukaisuutta tiedonhallintaa koskevan lainsäädännön kanssa ja selkeyttää muutoksenhakulautakuntia koskevaa lainsäädäntöä.
Esitys liittyy pääministeri Petteri Orpon hallituksen hallitusohjelmakirjaukseen sekä opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalan virastouudistusta koskevaan hankkeeseen, jossa esitettiin opintotuen muutoksenhakulautakunnan yhdistämistä sosiaaliturva-asioiden muutoksenhakulautakuntaan.
Esityksessä ehdotetaan, että sosiaaliturva-asioiden muutoksenhakulautakunnan toimialan laajentuessa sen jäsenten sekä ylijohtajan ja johtajien kelpoisuusvaatimuksia muutettaisiin siten, että heidän tulisi olla perehtyneitä sosiaalivakuutus- ja toimeentuloturva-asioihin. Nykyisin yleisenä kelpoisuusvaatimuksena on sosiaalivakuutusasioihin perehtyneisyys.
Lisäksi ehdotetaan, että sosiaaliturva-asioiden muutoksenhakulautakunnassa työttömyysturvaa koskevat lainvoimaisten päätösten poistoasiat ratkaistaisiin kolmen henkilön ratkaisukokoonpanossa nykyisen viiden henkilön ratkaisukokoonpanon sijaan. Muutoksenhakulautakunnassa jo nykyisin muut kuin työttömyysturvaa koskevat lainvoimaisten päätösten poistoasiat ratkaistaan kolmen henkilön kokoonpanossa.
Lisäksi esityksessä ehdotetaan, että työkyvyttömyyseläkkeellä olevien työhön paluun edistämisestä annetun lain, eli niin kutsutun lepäämislain, voimassaoloa jatkettaisiin vuoden 2027 loppuun, jolloin uusi, suunniteltu joustomallia koskeva lainsäädäntö tulisi voimaan.
Esitys liittyy valtion vuoden 2026 talousarvioesitykseen ja on tarkoitettu käsiteltäväksi sen yhteydessä.
Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.1.2026. Lepäämislain jatkamista koskevan muutoksen tulee kuitenkin olla voimassa ennen kuin lain voimassaolo päättyy 31.12.2025. — Kiitos, arvoisa puhemies.
Puhemies Jussi Halla-aho
Kiitoksia, ministeri. — Edustaja Krista Kiuru, olkaa hyvä.