Arvoisa puhemies! Eilen kerroin, että budjettiriihen yhteydessä hallitus totesi saavuttavansa kunnianhimoiset taloustavoitteensa. Velkaantuminen suhteessa bruttokansantuotteeseen on jo taittunut. Suomen veroaste ei ole noussut, vaan se on laskenut. Piste velkaantumiselle tulee laskentatarkkuuden puitteissa jo ensi vuonna, mutta valtiontaloudessa meillä riittää edelleen tekemistä. Me olemme käytännössä jo saavuttaneet kunnianhimoiset työllisyystavoitteemme. Työllisyysaste on tällä hetkellä paras noin 30 vuoteen. Kestävyysvajeen kuromisessa ollaan myös oikealla uralla.
Strateginen hallitusohjelma on osoittanut toimivuutensa. Tuloksia tulee, kun asetetaan selkeät tavoitteet ja niiden eteen tehdään määrätietoisesti ja nöyrästi töitä. Esimerkiksi tälle hallitukselle työllisyysastetavoite ei ole ollut numero numeroiden joukossa, vaan sitä on seurattu tarkasti ja sen eteen on tehty kymmeniä ja kymmeniä yksittäisiä työllisyyttä edistäviä tekoja.
Arvoisa puhemies! Hallitus päätti tehostaa Itämeren ja sisävesien suojelua, jotta niiden tila paranisi. Itämeren ja sisävesien suojelussa aloitetaan kolmelle vuodelle yhteensä 45 miljoonan euron ohjelmakokonaisuus, jonka ensimmäiseen osaan osoitetaan 15 miljoonaa euroa lisärahoitusta vuodelle 2019.
Olemme tällä kaudella kehittäneet myös kestävän kehityksen budjetointia ja mittareita. Olen ylpeä siitä, että olemme saaneet ensimmäistä kertaa keskitetysti kestävän kehityksen arviot osaksi budjettikirjaa. Se on muuten kova juttu. Tämä on alku sille, että saamme bruttokansantuotteen rinnalle muitakin tärkeitä indikaattoreita. On aivan selvää, että bruttokansantuote ja erilaiset kasvua kuvaavat mittarit eivät mittaa hyvinvointia riittävällä tavalla. Teemme nyt töitä sen eteen, että seuraavassa hallitusohjelmassa tämä asia on entistä pidemmällä.
Hallituksen kansallisessa Agenda 2030 ‑toimeenpanossa keskiössä on hiilineutraali ja resurssiviisas Suomi. Talousarvioesityksessä hiilineutraaliuteen ja resurssiviisauteen liittyviä tavoitteita edistetään yhteensä noin 1,7 miljardilla eurolla. Selvästi suurimmat toimenpidekokonaisuudet ovat energia‑ ja ilmastostrategian sekä keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelman toteuttaminen sekä biotalous‑ ja cleantech-ratkaisut.
Arvoisa puhemies! Osaamisen, kasvun ja työllisyyden lisäksi vuoden 2019 budjetissa pääosissa ovat myös yrittäjyys ja suomalainen ruuantuotanto. Monille on varmaan ollut yllätys, että yrittäjän perheenjäsen, joka ei omista yritystä, ei ole tällä hetkellä oikeutettu työttömyysturvaan. Nyt tämä asia korjataan. Ei-omistavan perheenjäsenen asema muuttuu yrittäjästä palkansaajaksi. Yrittäjät ovat odottaneet tätä uudistusta vuosikausia.
Päätimme myös mittavista toimista suomalaisen ruuantuotannon turvaamiseksi. Maatalouden kannattavuus on jatkunut pitkään heikkona. Viimeksi eilen tapasin maatalouden edustajia. Keskustelimme kestävistä ratkaisuista tähän ongelmaan. Hallitus on pyytänyt niitä myös vuorineuvos Reijo Karhiselta. Hänen esittämistään toimista osa päätettiin laittaa jo budjettiriihessä toimeksi. Karhisen työ jatkuu.
Arvoisa puhemies! Myös seuraavalle vaalikaudelle tarvitaan strateginen hallitusohjelma ja strategiset tavoitteet. Isot strategiset tavoitteet pitävät koalitiohallituksen tavoitteet kirkkaina, ja kaikki tietävät, missä kohdin mennään. Toivonkin, että kaikki puolueet valmistelevat jälleen kerran oman strategisen hallitusohjelmansa. Minusta tuolta listalta täytyy löytyä jälleen ainakin 100 000 uutta työpaikkaa ja esimerkiksi perusturvan uudistaminen.
Puhemies Paula Risikko
Sitten käynnistetään debatti. Pyydän niitä henkilöitä, jotka haluavat esittää lisäkysymyksiä tai kommentteja, nousemaan seisomaan ja painamaan V-painiketta.