Arvoisa puhemies! Olen joutunut kysymään tänä syksynä useammankin kerran, onko Suomi Orpon hallituksen johdolla tosiasiallisesti enää sitoutunut ilmastolain ja kansainvälisten ilmastosopimusten edellyttämään ilmastopolitiikkaan — paperilla kyllä, mutta entäpä tosielämässä? Pidän tätä hallituksen esitystä saastuttavimpien autojen verotuksen keventämisestä vastuuttomana ja kaikin puolin aika käsittämättömänä. Lakiesitys on täysin ristiriidassa sen kanssa, että Suomi on sitoutunut vähintään puolittamaan kotimaan liikenteen päästöt vuoteen 2030 mennessä. Tämä kävi myös asiantuntijakuulemisissa täysin kirkkaasti ilmi.
Arvoisa puhemies! Tieliikenteen päästöt muodostavat taakanjakosektorin päästöistä noin kolmanneksen. Esimerkiksi vuonna 22 päästöt eivät vähentyneet edelliseen vuoteen verrattuna juuri ollenkaan, ja tarve uusille päästövähennyksille on suuri. Tämä hallituksen ajama ajoneuvoveron kevennys painottuu vanhoihin keski- ja suuripäästöisiin autoihin eli juuri niihin, jotka tulisi saada pois liikenteestä nopealla aikataululla. Veroalennus hidastaa ajoneuvokannan uusiutumista ja lisää tätä kautta liikenteen päästöjä.
No, hallitus on perustellut ajoneuvoveron kevennystä pienituloisten elinkustannusten helpottamisella, mutta tämä keino on kyllä tavoitteeseen nähden harvinaisen kehno. Ajoneuvoveron kevennys ei kohdistu tehokkaasti pieni- ja keskituloisille, sillä suurituloiset omistavat enemmän autoja. Vaikutus myös yritysten toimintaedellytyksiin on vaatimaton. Liikkumisen kustannusten keventämiseen löytyy tehokkaampia ja ympäristön kannalta perustellumpia keinoja.
Arvoisa puhemies! Ajoneuvoveron kevennyksellä on myös julkisen talouden kannalta kielteinen vaikutus. Tällaisessa haastavassa taloudellisessa tilanteessa 50 miljoonan euron vuosittaisiin, heikosti kohdentuviin ja kielteisiä kannustinvaikutuksia luoviin veronkevennyksiin ei kerta kaikkiaan ole varaa, joten esitän SDP:n, vihreiden ja vasemmistoliiton vastalauseen mukaista hylkäystä.
Puhemies Jussi Halla-aho
Kiitoksia. — Edustaja Lohi, olkaa hyvä.