Arvoisa herra puhemies! Tällä esityksellä työttömyyskassoille annetaan mahdollisuus tarjota jäsenilleen työllisyyttä tukevia palveluita. Tällä hetkellä työttömyyskassojen tehtävät on määritelty työttömyyskassalaissa tyhjentävästi, eivätkä kassat saa harjoittaa muuta kuin työttömyyskassalaissa tarkoitettua toimintaa. Näin ollen työttömyyskassat eivät nykyisin saa osallistua jäsentensä työllisyyden tukemiseen.
Esityksessä ehdotetaan, että työttömyyskassa voisi jatkossa tarjota työnvälitystä, tietoa, neuvonta- ja ohjauspalveluita, asiantuntija-arviointeja, valmennuksia sekä muita näihin verrattavissa olevia palveluita jäsentensä työllisyyden tukemiseksi. Kassan palvelut eivät korvaisi julkisia työvoimapalveluita vaan täydentäisivät niitä. Jatkossakin työttömyyskassojen pääasiallinen ja tärkein tehtävä olisi ansioturvan ja siihen liittyvien ylläpitokorvausten järjestäminen jäsenilleen. Kassan tarjoamat palvelut perustuisivat vapaaehtoisuuteen.
Esityksessä ei siis ehdoteta kassoille uutta lakisääteistä tehtävää. Jokainen kassa voi itse päättää, ryhtyykö se tarjoamaan työllisyyttä tukevia palveluita. Päätösvalta asiassa on kassan jäsenistöllä kassan kokouksen kautta. Myös palveluihin osallistuminen perustuisi vapaaehtoisuuteen, ja palvelun ajalta maksettaisiin työttömälle työnhakijalle työttömyys-etuutta samoin edellytyksin kuin muulloinkin työnhakijan ollessa työtön.
Vaikkakaan olemassa olevan tutkimustiedon valossa emme pysty arvioimaan muutoksen työllisyysvaikutuksia, näen tässä hankkeessa paljon potentiaalia. Työttömyyskassoihin kuuluu lähes kaksi miljoonaa palkansaajaa ja yrittäjää, ja kassoilla on suora yhteys erityisesti työttömiin jäseniinsä. Työllisyyspalveluiden parantaminen ja tehostaminen ovat keskeisessä osassa työllisyyden vahvistamisessa ja ennen kaikkea uudelleen työllistymisen nopeuttamisessa. Päävastuu on toki julkisia työvoimapalveluita järjestävillä työllisyysalueilla, mutta myös yksityisten työvoimapalveluiden, kuten tämän esityksen osalta työttömyyskassojen, roolia tulee jatkossa vahvistaa.
Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan kesällä 2024. Laki olisi tarkoituksenmukaista saattaa voimaan mahdollisimman pian, jotta kassat voivat tehdä tarvittavia valmisteluita palveluiden tarjoamisen käynnistämiselle.
Puhemies Jussi Halla-aho
Kiitoksia. — Edustaja Reijonen, olkaa hyvä.