Arvoisa herra puhemies! Hallitus haluaa laajentaa kansallista pitkäaikaista viisumia uusiin kohderyhmiin. Viisumi otettiin käyttöön vasta viime kesänä. Samalla hallitus haluaa viisumin niille, jotka ovat hukanneet ulkomailla ollessaan oleskelulupakorttinsa.
Esitys toteutuessaan nopeuttaisi maahantuloa keskimäärin yhdellä viikolla. Esimerkiksi SAK on asiantuntijalausunnossaan arvioinut, että lakiuudistuksen hinta on turhan korkea suhteessa hyötyyn. Mitä enemmän otetaan käyttöön uusia maahantulomenettelyjä, sitä hitaammaksi muuttuvat lupajärjestelmän perusprosessit, mutta vastaavia esityksiä, joilla on haluttu nopeuttaa prosessia muutamalla päivällä, on tällä kaudella tullut useita.
Työperäisessä maahanmuutossa idealismi ei kohtaa todellisuutta. Uusia tulijoita halutaan maahan valtavia määriä, mutta ongelmat vain lisääntyvät. Ensisijaisesti tulisi tietenkin saada työelämään ne maahanmuuttajataustaiset henkilöt, jotka jo ovat maassa. Suomessa jo olevien maahanmuuttajien työllisyysaste on kantaväestöä huomattavasti heikompi, ja tietyt väestöryhmät korostuvat erityisen heikosti työllistyvinä. Suomessa on yli 43 000 vieraskielistä työtöntä työnhakijaa ja näistä yli puolet Uudellamaalla. Työttömistä ulkomaan kansalaisista peräti 22 prosenttia on suorittanut korkeakoulututkinnon ja 28 prosenttia toisen asteen tutkinnon. Suomessa on osaajapulan sijaan kohtaanto-ongelma, joka johtuu heikosta työn kannustavuudesta ja etenkin asumisperusteisen sosiaaliturvajärjestelmän maahanmuuttajille luomasta heikosta kannustimesta ottaa työtä vastaan.
Arvoisa puhemies! Venäjältä ja Kiinasta tulevat hakijat muodostavat suuren hakijaryhmän opiskelun, tieteellisen tutkimuksen ja erityisasiantuntijan työn perusteella myönnetyissä oleskeluluvissa. Tilastoista voidaan havaita selkeä kasvu Venäjän kansalaisten tekemien oleskelulupahakemusten määrässä aiempiin vuosiin verrattuna. Yleinen maailmanpoliittinen tilanne huomioiden on kestämätöntä, että näiden kansallisuusryhmien maahanpääsyä nopeutetaan ja helpotetaan. Tai jos näin ei ole, niin mitä hyötyä oli turistiviisumien kieltämisestä, jos kaikenlaisia muita viisumeita helpotetaan?
Entä sitten tämä viisumi oleskelulupakorttinsa hukanneille? Suojelupoliisi on asiantuntijalausunnossaan todennut, että väärinkäytöksiin voi sisältyä kansallista turvallisuutta vaarantavia seikkoja. Jo hallituksen esityksen luonnosvaiheessa Suomen Ankaran-suurlähetystö on todennut, että oleskelulupakorttien katoamisilmoitusten viivästyessä fyysisen kortin väärinkäyttömahdollisuus on suuri. Lähi-idän alueen osalta edustuston näkemys oli, että D‑viisumi tulee vähentämään väärinkäytösten ilmi tulemista. Tämän vuoksi Suomen Ankaran-suurlähetystö katsookin, että D‑viisumin käyttöönottoon liittyy riskejä, ja suhtautuu siihen varauksellisesti.
Arvoisa puhemies! Tämä esitys on hyvin ongelmallinen ja perussuomalaisten mielestä huono. Se on yksi niistä lukuisista esityksistä, joilla hallitus helpottaa maahanmuuttoa ja joita perussuomalaiset vastustavat. Tämä oli hallintovaliokunnan puheenjohtajana itselleni viimeinen.
Arvoisa puhemies! Esitän perussuomalaisten vastalauseen mukaisesti lakiesityksen hylkäämistä.
Puhemies Matti Vanhanen
Edustaja Rantanen.