Arvoisa puhemies! Pääministeri Marinin hallituksen hallitusohjelman mukaan hallitus kehittää kuntoutusta kuntoutuksen uudistuskomitean työn pohjalta. Tavoitteena ovat saumattomat hoitojärjestelmät ja ihmisen toimintakyvyn parantaminen ja tukeminen.
Kuntoutuskomitea teki vuonna 2017 kaiken kaikkiaan 55 ehdotusta kuntoutuksen kokonaisuuden uudistamiseksi. Sosiaali- ja terveysministeriö julkaisi viime vuoden lopulla kuntoutuksen uudistamisen toimintasuunnitelman, johon on koottu konkreettiset toimenpiteet komitean ehdotusten toteuttamiseksi.
Osa kuntoutuskomitean ehdotuksista liittyy työterveyshuoltoon. Työfysioterapeutit määritellään työterveyshuoltolain mukaan tällä hetkellä työterveyshuollon asiantuntijoiksi. Komitean ehdotuksessa numero 17 esitettiin, että työfysioterapeutit määriteltäisiin jatkossa työterveyshuollon ammattihenkilöiksi, jotta edellytykset moniammatilliselle yhteistyölle työterveyshuollossa paranisivat. Tällä lakiesityksellä on tarkoitus toteuttaa tämä komitean ehdotus. Näin ollen hallituksen esityksessä työterveyshuoltolain 3 §:ää muutettaisiin niin, että jatkossa työterveyshuollon ammattihenkilöiksi määriteltäisiin myös sellaiset fysioterapeutit, jotka ovat suorittaneet työterveyshuollon toteuttamiseen tarvittavan koulutuksen.
Työterveyshuollon ammattihenkilöinä säilyisivät edelleen terveydenhuollon ammattihenkilöt, joilla on työterveyshuollon erikoislääkärin pätevyys, muun laillistetun lääkärin pätevyys ja työterveyshuollon toteuttamiseen tarvittava koulutus tai terveydenhoitajan koulutus ja työterveyshuollon toteuttamiseen tarvittava koulutus.
Arvoisa puhemies! Tuki- ja liikuntaelinsairauksista aiheutuu paljon sairauspoissaoloja. Kansaneläkelaitoksen sairausvakuutustilaston mukaan vuoden 2019 aikana alkoi yli 300 000 sairauspäivärahakautta. Yli neljäsosassa peruste sairauspäivärahakauden alkamiselle olivat tuki- ja liikuntaelinsairaudet. Ne ovat myös yksi yleisimmistä syistä, joiden vuoksi Suomessa jäädään työkyvyttömyyseläkkeelle.
Nykyisellään työpaikan tarpeita arvioivat oman osaamisensa pohjalta lääkäri ja hoitaja, jotka arvioivat muiden asiantuntijoiden käytön tarpeellisuutta. Työfysioterapeuttien asiantuntemuksen nykyistä runsaampi käyttö olisi hyödyllistä etenkin työpaikkaan ja ryhmiin kohdistuvassa toiminnassa, ja se edesauttaisi muun muassa työergonomian ja työperäisten tuki- ja liikuntaelinsairauksien riskin parempaa huomioimista.
Arvoisa puhemies! Esityksen tarkoituksena onkin joustavoittaa työterveyshuollon toimintaa ja parantaa moniammatillisen ja monitieteellisen toimintatavan edellytyksiä työterveyshuollossa. Tavoitteena on, että työfysioterapeutteja käytettäisiin nykyistä enemmän jo varhaisessa vaiheessa, jotta tuki- ja liikuntaelinsairauksia kyettäisiin ehkäisemään ennalta nykyistä paremmin.
Myös kuntoutuskomitean mietinnössä ehdotusta perusteltiin sillä, että se vahvistaisi kuntoutusprosessin eri vaiheissa fysioterapeutin roolia ja mahdollisuutta toimia itsenäisesti työkyvyn ja kuntoutustarpeen seurannassa ja arvioinnissa. Näin muutoksella voikin olla merkittäviä myönteisiä vaikutuksia työterveyteen ja työhyvinvointiin.
Ensimmäinen varapuhemies Tarja Filatov
Ja sitten mennään puhujalistan mukaan. Edustaja Kivisaari.