Arvoisa puhemies! Hallituksen esityksessä 319/2022 ehdotetaan säädettäväksi, että voimaanpanolain 59 §:ssä säädetty Lapin ja Etelä-Savon hyvinvointialueen mahdollisuus ylläpitää useampaa kuin yhtä ympärivuorokautisesti päivystävää yhteispäivystysyksikköä sairaaloidensa yhteydessä säädetään toistaiseksi voimassa olevaksi mahdollisuudeksi. Lapin ja Etelä-Savon hyvinvointialueet voivat ylläpitää kahta tällaista sairaalaa, jos väestön palvelutarve sitä edellyttää ja enemmän kuin yhden yksikön ylläpito ei vaaranna laissa hyvinvointialueiden toiminnalle säädettyjen edellytysten noudattamista ja velvoitteiden täyttämistä. Voimassa olevassa laissa näillä hyvinvointialueilla on mahdollisuus kahden tällaisen sairaalan ylläpitoon vuoden 2032 loppuun saakka.
Hallituksen esitystä 319/2022 täydentävässä hallituksen esityksessä numero 328 ehdotetaan, että voimaanpanolain 59 §:ssä säädetään valtion erilliskorvauksesta, jolla valtio voisi korvata Lapin ja Etelä-Savon hyvinvointialueille kahden ympärivuorokautisen yhteispäivystysyksikön ylläpidosta aiheutuvia ylimääräisiä kustannuksia. Erilliskorvauksen määrä ei kuitenkaan voi ylittää 20:tä prosenttia koko hyvinvointialueen ympärivuorokautisen yhteispäivystyksen toimintakuluista, joista on vähennetty toiminnasta saadut tulot.
Esityksen tavoitteena on vahvistaa Lapin ja Etelä-Savon hyvinvointialueiden edellytyksiä kahden ympärivuorokautisen yhteispäivystysyksikön ylläpitoon. Valtioneuvoston asetuksella voidaan säätää tarkemmin kustannusten korvaamisen perusteista, hyvinvointialueen selvityksestä, toimintaa ja taloutta koskevista luovutettavista tiedoista sekä korvauksen myöntämiseen liittyvistä menettelyistä.
Sosiaali- ja terveysvaliokunta toteaa, että esityksessä on käsitelty niitä perusteita, miksi Lapin ja Etelä-Savon hyvinvointialueeseen kohdentuvaa erillisratkaisua esitetään. Esityksen taustalla on eduskunnan lausuma Kemin ja Savonlinnan sairaaloiden riittävän palvelutason turvaamisesta. Keskeinen syy poikkeukselliseen sääntelyyn on historia siitä, että myös Kemissä ja Savonlinnassa on ollut ympärivuorokautinen yhteispäivystysyksikkö. Vaikka sinänsä hyvinvointialueiden yleiskatteellisella rahoituksella voidaan kattaa päivystyspalveluiden järjestäminen näillä alueilla, voidaan perustelujen mukaan lisärahoituksella vahvistaa Lapin ja Etelä-Savon hyvinvointialueiden edellytyksiä kahden ympärivuorokautisen yhteispäivystysyksikön ylläpitoon.
Esityksessä on kuitenkin myös tunnistettu jännite liittyen kyseessä olevien Lapin ja Pohjois-Savon hyvinvointialueiden sekä muiden hyvinvointialueiden asukkaiden yhdenvertaiseen kohteluun. Esitys perustuu saadun selvityksen mukaan hallituksen poliittiseen kokonaisharkintaan ja valintaan sopivasta keinosta toteuttaa eduskunnan lausuma.
Arvoisa puhemies! Valiokunta toteaa, että esityksessä on tunnistettu, että sillä voi olla niin myönteisiä kuin kielteisiä vaikutuksia henkilöstön saatavuuteen. Perusteluissa tuodaan esiin, että jos alueen kaksi sairaalaa ylläpitää laajan päivystyksen palvelutasoa, voi tämä johtaa kilpailuun työntekijöistä niin alueen sairaaloiden välillä kuin muiden hyvinvointialueiden sairaaloiden kanssa. Toisaalta se, että sairaalassa järjestetään päivystystä, voi olla osaavaa henkilökuntaa paikkakunnan sairaalaan houkutteleva tekijä.
Arvoisa puhemies! Valiokunta korostaa, että kahden ympärivuorokautisen päivystyspisteen ylläpito joillain hyvinvointialueilla ei saa johtaa tilanteeseen, jossa kyseisten hyvinvointialueiden päivystystoiminnan ylläpito vaarantaa kyseisen hyvinvointialueen tai muiden yhteistoiminta-alueen hyvinvointialueiden edellytyksiä toteuttaa oman väestönsä terveydenhuoltoa parhaalla mahdollisella tavalla.
Edellä esitetyn perusteella valiokunta puoltaa ehdotettua sääntelyä. Sääntelyn toimivuutta ja oikeudenmukaisuutta tulee kuitenkin osana hyvinvointialueiden rahoituksen seurantaa arvioida sekä palvelujen saatavuuden että rahoituksen kohdentamisen ja rahoitusmallin kokonaisuuden läpinäkyvyyden näkökulmasta, ja tarvittaessa tulee muuttaa sääntelyä. Myös päivystyksen kokonaisuuden toimivuutta tulee seurata.
Valiokunta ehdottaakin asiasta lausumaa. Lausuma kuuluisi seuraavasti: ”Eduskunta edellyttää, että valtioneuvosto seuraa päivystyspalvelujen osalta perustuslain 19 §:n 3 momentin nojalla turvattujen oikeuksien toteutumista hyvinvointialueilla ja ryhtyy tarvittaessa toimenpiteisiin varmistaakseen oikeuksien toteutumisen käytännössä.”
Arvoisa puhemies! Tämä valiokunnan mietintö oli yksimielinen.
Toinen varapuhemies Juho Eerola
Näin. — Kiitoksia valiokunnan puheenjohtaja, edustaja Lohi. — Seuraavaksi edustaja Juuso.