Arvoisa puhemies! Hallitus on jo aiemminkin esittänyt koronapandemiaan liittyvän työttömyysturvalain väliaikaisen muutoksen jatkamista yrittäjien toimeentulon turvaamiseksi työmarkkinatuella. Nykyinen väliaikainen muutos on voimassa syyskuun loppuun 2021. Laajamittaisista koronaepidemiaan liittyvistä rajoituksista luopuminen lisää kuluttajien kysyntää esimerkiksi palveluille, mikä tukee elpymistä ja yritystoiminnan edellytysten palautumista paremmalle tasolle. Kysynnän elpymisessä saattaa olla toimialasta riippuen viivettä, ja voi viedä aikansa ennen kuin yritysten toimintaedellytykset palautuvat ennalleen.
Mikäli tämä pandemiatilanne heikkenee, joudutaan rajoituksia asettamaan uudelleen päivitetyn koronastrategian mukaisesti. Tässä tilanteessa hallitus on pitänyt perusteltuna esittää eduskunnalle, että yrittäjillä olisi edelleen oikeus työmarkkinatukeen työttömyysturvalain väliaikaisen muutoksen perusteella 30. päivä marraskuuta 2021 asti.
Yrittäjille on voitu maksaa väliaikaisen muutoksen perusteella työmarkkinatukea tilanteessa, jossa työmäärä tai yrityksestä saatava tulo on vähentynyt pandemian takia mutta yritystoimintaa kuitenkin jatketaan. Tavallisesti työttömyysetuutta ei tässä tilanteessa makseta, vaan edellytetään lähtökohtaisesti yritystoiminnan lopettamista.
Esitys liittyy valtion vuoden 2021 neljänteen lisätalousarvioesitykseen. Yrittäjien työmarkkinatukea koskevan muutoksen jatkamisen arvioidaan lisäävän julkiselle taloudelle aiheutuvia työttömyysturvan menoja arviolta noin 29,9 miljoonaa euroa ja koskevan noin 21 500:aa yrittäjää kuukaudessa, ellei pandemia- ja työllisyystilanteessa tapahdu merkittäviä muutoksia. Arvio perustuu niiden yrittäjien lukumäärään, joille Kela maksoi työmarkkinatukea väliaikaisen säännöksen perusteella heinäkuussa 2021. Kustannuksista arviolta noin 9,9 miljoonaa euroa olisi kuntien vastuulla niin sanottujen Kela-sakkomaksujen muodossa.
Ensimmäinen varapuhemies Antti Rinne
Kiitoksia. — Ja edustaja Aittakumpu, olkaa hyvä.