Arvoisa puhemies! Hallituksen esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen kaupallisten rokotetutkimuspalveluiden yhtiöittämisestä. Esityksellä vahvistettaisiin Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen riippumattomuutta rokotehankintoja koskevien päätösten valmistelussa ja päätöksenteossa siirtämällä laitoksen kaupallisiin rokotetutkimuksiin liittyvät toiminnot perustettavaan osakeyhtiöön.
Esitetyllä lailla valtioneuvosto oikeutettaisiin luovuttamaan THL:n hallinnassa olevaa kaupallisten rokotetutkimuspalveluiden tuottamiseen liittyvää omaisuutta ja toimintaa myöhemmin perustettavalle osakeyhtiölle. Osakeyhtiön toimialana olisi yhtiötä perustettaessa lääketieteellinen tutkimus ja kehittäminen. Perustettavaan yhtiöön ei siirtyisi Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen lakisääteisiä tehtäviä.
Vähäisen apporttiomaisuuden lisäksi valtio varaisi yhtiön perustamista varten valtion vuoden 2021 täydentävään talousarvioesitykseen arviolta 8 miljoonaa euroa, josta valtion sijoitus yhtiön vapaaseen omaan pääomaan olisi 7 miljoonaa euroa. Kaupallisen rokotetutkimustoiminnan siirtyessä yhtiöön THL:n ulkopuolinen rahoitus vähenisi, ja tästä aiheutuisi laitokselle noin 650 000 euron rahoitusvaje, jonka kattamista esitetään valtion täydentävässä talousarviossa vuodelle 2021. Näillä yhtiön perustamisesta aiheutuvilla kertaluontoisilla perustamis‑ ja pääomituskustannuksilla luotaisiin edellytykset yhtiölle ja varmistettaisiin kaupallisen rokotetutkimustoiminnan jatkoedellytykset.
Valtio merkitsisi osakeyhtiötä perustettaessa enemmistön sen osakkeista. Vähemmistöosuuden osakekannasta merkitsisi Tampereen korkeakoulusäätiö, joka luovuttaisi yhtiöön Tampereen rokotetutkimuskeskuksen kliiniset rokotetutkimustoimintonsa. Valtioneuvoston yleisistunto päättäisi valtion osalta ja Tampereen korkeakoulusäätiön hallitus omalta osaltaan yhdessä sovitusti yhtiön tulevaan perustamiseen liittyvistä asioista.
Perustettava yhtiö olisi valtion erityistehtäväyhtiö, ja sen omistajaohjauksesta vastaisi sosiaali‑ ja terveysministeriö. Valtion omistajaohjaus perustuisi valtionyhtiöiden omistajaohjauksesta annettuihin säädöksiin ja ohjeisiin. Operatiiviset ja liikkeenjohdolliset päätökset kuuluvat yhtiön johdolle ja hallitukselle. Osakeyhtiön perustamistoimiin ryhdyttäisiin heti ehdotetun lain vahvistamisen jälkeen. Osakeyhtiön olisi tarkoitus aloittaa toimintansa alkuvuoden 2021 aikana.
Esitys liittyy esitykseen valtion vuoden 2021 täydentäväksi talousarvioksi ja on tarkoitettu käsiteltäväksi sen yhteydessä. Ehdotettu laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.1.2021. — Kiitos.