Arvoisa puhemies! Uudelleenlaadittu uusiutuvan energian direktiivi tuli voimaan joulukuussa 2018, ja se on saatettava osaksi kansallista lainsäädäntöä viimeistään kesäkuun 21 loppuun mennessä. Ehdotetulla lakimuutoksella pannaan täytäntöön uusiutuvan energian direktiivi kestävyyskriteerisääntelyn osalta.
Direktiivissä säädetään sitovasta unionin yleistavoitteesta, jonka mukaan uusiutuvista lähteistä peräisin olevan energian osuus on vähintään 32 prosenttia unionin energian kokonaisloppukulutuksesta vuonna 2030. Lisäksi kunkin jäsenvaltion uusiutuvan energian osuus energian loppukulutuksesta liikennealalla on oltava vähintään 14 prosenttia viimeistään vuonna 2030.
Hallituksen esityksen tavoitteina on varmistaa, että Suomessa kulutetut biopolttoaineet, bionesteet ja biomassapolttoaineet on tuotettu kestävällä tavalla ja voidaan ottaa huomioon unionin uusiutuvan energian tavoitteiden ja velvoitteiden täyttymisessä. Työ‑ ja elinkeinoministeriön vetämä työryhmä valmisteli kestävyyskriteerisääntelyn kansallista toimeenpanoa. Työryhmän väliraportissa esitetyt ehdotukset on otettu huomioon hallituksen esityksen valmistelussa.
Arvoisa puhemies! Voimassa oleva kestävyyskriteerisääntely koskee liikenteen nestemäisiä ja kaasumaisia biopolttoaineita sekä bionesteitä. Ehdotetulla lakimuutoksella säädetään kansallisen kestävyysjärjestelmän soveltamisalan laajentamisesta koskemaan kiinteitä ja kaasumaisia biomassapolttoaineita sähkön, lämmityksen ja jäähdytyksen tuotannossa. Kysymys on siten merkittävästä muutoksesta, sillä sääntelyn kohteiden määrä nousee soveltamisalan laajentumisen myötä nykyisestä 15:stä noin 150 toiminnanharjoittajaan.
Esityksen valmistelussa on pyritty varmistamaan, ettei kestävyyskriteerien täyttymisen osoittamisesta aiheudu toimijoille kohtuuttomasti hallinnollista taakkaa. Ehdotetussa laissa säädetäänkin direktiivin mukaisesta sääntelyn soveltamisalan rajauksesta pienen kokoluokan sähköä, lämmitystä ja jäähdytystä tuottavien laitosten osalta. Kansallisia lisäkriteereitä ei asetettaisi biomassapolttoaineille. Maatalousbiomassaa koskevat kestävyyskriteerit päivitettäisiin, ja metsäbiomassaa koskevat kestävyyskriteerit sisällytettäisiin sellaisenaan lakiin. Kasvihuonekaasupäästövähenemän vähimmäisarvoista säädettäisiin direktiivin mukaisesti.
Ehdotuksen mukaan metsäbiomassan kestävyyskriteerien täyttymisen tarkastelu tehdään niin sanotun riskiperusteisen arvioinnin perusteella joko maa‑ tai hankinta-alueen tasolla. Valmisteluaikana on arvioitu, että Suomi täyttää direktiivissä asetetut kriteerit maatasolla.
Hallituksen esityksen sisältämä toinen lakiehdotus on lainsäädäntötekninen, ja sillä kumotaan tarpeeton voimaantulosäännös. Esitykseen sisältyvien lakien on tarkoitus tulla voimaan 1.1.21.