Arvoisa puhemies! Perussuomalaiset ovat koko ajan olleet sitä mieltä, että niin Suomen kuin EU:nkin tulee huolehtia siitä, että Afganistanista ei lähde ihmisvirtoja Eurooppaan vaan että suojaa tarvitsevat saavat sitä lähialueillaan. Sittemmin tämä kantamme on toistettu myös EU:n virallisena kantana ja monessa yksittäisessä jäsenmaassa.
Suomen hallitus kuitenkin kipuilee tämän kanssa. Te olette jo lisänneet tukea lähialueille, mutta tämän lisäksi haluatte ihmisiä tänne. Esitätte pakolaiskiintiön nostoa, tarjoatte automaattista neljän vuoden oleskelulupaa, haluatte helpottaa perheenyhdistämistä ja ylipäätänsä lieventää kaikkia vähäisiä maahanmuuton rajoituksia. Muissa maissa kiristetään turvapaikkapolitiikkaa, varaudutaan uhkiin, jopa rakennetaan aitoja komission hyväksymänä. Suomi kulkee päinvastaiseen suuntaan. Arvoisa hallitus, aiotteko ottaa vastaan siirtolaisvyöryn turvallisesta maasta, Ruotsin rajalta?
Puhemies Anu Vehviläinen
Ministeri Ohisalo.