Arvoisa puhemies! Hallitus siis esittää muutettavaksi poliisilakia siten, että lakiin lisättäisiin säännökset, joiden perusteella poliisilla olisi nykyistä kattavampi toimivalta puuttua lennokkien ja miehittämättömien ilma-alusten kulkuun. Tämä puuttuminen olisi mahdollista vain, jos se on välttämätöntä yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitämiseksi, rikosten ennaltaehkäisemiseksi tai jo aloitetun rikoksen keskeyttämiseksi, erityisten valvontakohteiden vartioimiseksi, poliisitehtävän tai merkittävän valtiollisen tapahtuman turvaamiseksi tai onnettomuuspaikalla suoritettavien toimenpiteiden tai toimenpiteen kohteena olevan henkilön yksityisyyden suojaamiseksi.
Esimerkiksi kameroilla varustettujen dronejen käyttäminen onnettomuuspaikoilla on niin maailmalla kuin Suomessa valitettavasti johtanut tilanteisiin, joissa on uhattu sekä uhrien yksityisyydensuojaa että myös turvallisuusviranomaisten nopeaa toimintaa tällaisen tilanteen yhteydessä. Tässäkin yhteydessä haluan käyttää mahdollisuutta hyväkseni, että varmaan eduskuntakin yhdessä voisi vedota kansalaisiin, että turvallisuusviranomaisten ja pelastajien toiminta onnettomuustilanteissa turvataan ja tämäntyyppinen kuvaustoiminta myöskään uhrien yksityisyydensuojan rajamailla ei Suomessa yleistyisi.
Miten poliisi voisi sitten puuttua lennokkeihin? Tämä lakiesitys antaisi mahdollisuuden käyttää teknistä laitetta, joka ei kuitenkaan aiheuta vähäistä suurempaa haittaa muulle yleisön radioviestinnälle tai viestintäverkolle. Tällaisia laitteita saisi käyttää vain niin kauan kuin se on välttämätöntä toimenpiteen suorittamiseksi, ja kysymys voi siis olla laitteesta, joka joko pakottaa lennokin maahan tai ottaa lentolaitteen ohjauksen haltuun. Teknistä laitetta voisi käyttää ainoastaan asianmukaisen koulutuksen saanut poliisimies. Tarvittaessa voitaisiin käyttää myös tarpeellisia voimakeinoja, joita voidaan pitää puolustettavina suhteessa välttämättömään tarpeeseen. Poliisimiehellä olisi oikeus käsitellä lennokin tai miehittämättömän ilma-aluksen käyttöön liittyvää radioviestintää, välitystietoja, sijaintitietoja lennokin ja miehittämättömän ilma-alukseen kulkuun puuttumiseksi tai sen järjestelmän yksilöimiseksi ja sijainnin määrittelemiseksi.
Olemme siinä tilanteessa, että lennokkien ja miehittämättömien ilma-alusten käyttö on nopeasti ja runsaasti lisääntynyt ja ne ovat kehittyneet aiempaa suorituskykyisemmiksi sekä kantomatkojen että erityisesti kuvausjärjestelmien osalta. Ne muodostavat uudenlaisen ja aiempaa suuremman turvallisuusuhan, johon vastaaminen kuuluu ensi sijassa poliisille. Haluan tietysti korostaa, että sinänsä uusi tekniikka muodostaa myös merkittävän mahdollisuuden, jolla on itse asiassa nyt viimeisen viikon aikanakin pystytty esimerkiksi takaa-ajotilanteessa saavuttamaan kiinniotettava ja useita kertoja tämänkin vuoden aikana löytämään eksynyt maastosta. Mutta silloin, kun niitä käytetään väärin, ne muodostavat todella uhan, johon on tarvetta poliisin puuttua. Tällä hetkellä poliisilaissa ei ole lainkaan lennokkien tai miehittämättömien ilma-alusten kulkuun puuttumista koskevaa toimivaltuussäännöstä, ja tästä syystä hallitus on päätynyt esityksen tekemään.
Ehdotuksen vaikutuksista voidaan todeta, että ennen kaikkea tarkoituksena on tietenkin se, että turvallisuutemme paranee erityisesti onnettomuustilanteissa mutta myös mahdollisesti rikollisten tahallaan käyttämän häirintätarkoituksen estämiseksi. Voi sanoa, että tietyissä tilanteissa myös valtiollisten erityiskohteiden vartiointi voi tulla kyseeseen näitä miehittämättömiä lennokkeja vastaan, ja silloin puhutaan myös kansallisen turvallisuuden kysymyksistä.
Arvoisa puhemies! Toivon, että käymme rakentavan keskustelun myös tästä lakiehdotuksesta.