Arvoisa puhemies! Tässä hallituksen esityksessä siis ehdotetaan muutettavaksi opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annettua lakia ja vapaasta sivistystyöstä annettua lakia, ja käytännössä tässä ehdotetaan tehtäväksi niitä koskevat indeksijäädytykset.
Totean ensinnäkin, että vaikka Suomessa on oppimismahdollisuuksia ja opiskelupaikkoja pääsääntöisesti riittävästi tarjolla kaikille halukkaille, niin rahoituksen väheneminen on kuitenkin jo näkynyt huolestuttavalla tavalla esimerkiksi lukio- ja ammatillisen koulutuksen saatavuudessa sekä lähiopetuksen määrässä. Perussuomalaiset korostavat ammatillisia ja jatko-opintovalmiuksia tarjoavan toisen asteen koulutuksen merkitystä, ja muun muassa kattava lukioverkko on aivan ehdottomasti säilytettävä, jotta lukiokoulutusta pystyttäisiin jatkossakin tarjoamaan tasapuolisesti koko maassa.
Hallitus on yrittänyt lisätä oppisopimuskoulutusta ammatillisissa oppilaitoksissa. Tämä kehitys on sinänsä myönteistä, mutta näkemyksemme mukaan hallitus ei ole kuitenkaan kohdentanut oppisopimuskoulutukseen läheskään riittävää lisärahoitusta, ja perussuomalaiset ovat huomioineet tämän vaihtoehtobudjetissaan. Itse asiassa jopa tässä valiokunnan tekemässä mietinnössä todetaan, että asiantuntijalausuntojen mukaan tällä hallituksen esityksellä on vahingollinen vaikutus koulutuksen laatuun ja saavutettavuuteen, ja lisäksi todetaan, että rahoitusvastuuta ei voida lausuntojen mukaan kohtuuttomasti siirtää kunnille ja koulutuksen järjestäjille, sekä lukion rahoitukseen kohdistuvien säästöjen vuoksi lausunnoissa on painotettu arviointia siitä, onko uudistuvaa lukiokoulutusta mahdollista järjestää lain edellyttämällä tavalla turvaten saavutettavuus eri puolilla Suomea. Nämä ovat erittäin vakavia huomioita tässä mietinnössä.
Arvoisa puhemies! Säästöt ovat lyöneet korville myös vapaan sivistystyön oppilaitoksia, joissa jokainen suomalainen on pystynyt halutessaan opiskelemaan esimerkiksi kieliä ja kehittämään työelämässä vaadittavia taitoja kattavasti ja kautta maan. Muistettakoon tässä, että opiskelu vapaan sivistystyön oppilaitoksissa on monelta osin hyvin kustannustehokasta nimenomaan sellaisissa tilanteissa, joissa opiskelija haluaa täydentää osaamistaan ilman tarvetta hankkia kokonaista tutkintoa.
Mielestämme nämä hallituksen esityksessä olevat säästöpäätökset ovatkin varsin lyhytnäköisiä ja kokonaisuudessaan niin kielteisiä, että lakiehdotukset tulee hylätä, ja tulemmekin toisessa käsittelyssä esittämään lakiehdotusten hylkäämistä.