Arvoisa herra puhemies! Hallituksen esityksessä ehdotetut muutokset jatkavat hallintolainkäyttöä koskevaa kehitystä, sitä samaa kehitystä, jota jo viime eduskuntakaudella vietiin eteenpäin. Elikkä valittaminen hallinto-oikeuden päätöksestä suoraan korkeimpaan hallinto-oikeuteen ilman valituslupaa rajoittuisi jatkossa asioihin, joiden osalta poikkeavaan menettelyyn olisi erityiset perusteet. Esitettyjen lakimuutosten johdosta valitusluvan piiriin tulisi eräitä uusia asiaryhmiä, esimerkiksi vaikkapa asumisen tukia koskevien lakien mukaiset tuen takaisinperintään liittyvät ja sanktioluonteiset päätökset sekä eräät luonnonsuojelulain ja jätelain mukaiset päätökset.
Samoin tässä hallituksen esityksessä ehdotetaan maastoliikennelakia muutettavaksi siten, että kunnalla olisi mahdollisuus jatkossa periä maksua kilpailuja ja harjoituksia koskevissa lupa-asioissa. Itse toivon, että jos ja kun tämä hallituksen esitys — mikä on mielestäni ihan järkevä ja eteenpäin vietävä esitys — toteutuu, niin ne maksut, joita sitten mahdollisesti kunnat perivät, olisivat erittäin maltillisia, ettei rajoiteta mitään harrastustoimintaa ja kilpailuja jatkossa, että kunnat pitäytyisivät tässä kohtuullisuuden rajoissa.
Kaiken kaikkiaan nämä vaikutukset, mitä tällä hallituksen esityksellä on: Käytännössä taloudellisia vaikutuksia ei ole ainakaan asiantuntijoitten näkemysten mukaan. Samoin myöskin ympäristövaikutusten arvioidaan olevan hyvin minimaalisia. Omasta mielestäni tärkeitä ovat yhteiskunnalliset vaikutukset siinä, että lainsäädännön selkeyttäminen ja yhdenmukaistaminen edistävät sitä, että hallintoasioiden oikeudenkäynnin osapuolet voivat olla jatkossa nykyistä paremmin selvillä oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan. Se on omasta mielestäni tärkeä asia, että tiedetään, milloin pystytään valittamaan ja milloin ei, ja että myöskin oikeuksista ollaan tietoisia.
Käytännössä tässä hallituksen esityksessä on pelkkiä teknisiä muutoksia. Mutta toivon, että valiokuntakäsittelyssä asiaan sitten perehdytään ja sitä katsotaan tarkemmin.