Arvoisa rouva puhemies! Liikenne- ja viestintävaliokunta on käsitellyt väylämaksujen puolituksen jatkamista vuonna 2021 käsittelevää hallituksen esitystä ja esittää nyt mietinnössään hallituksen esityksen hyväksymistä muuttamattomana. Hallituksen esityksen tavoitteena on tukea teollisuutta ja elinkeinoelämää sekä Suomen kilpailukykyä vallitsevassa tilanteessa kompensoimalla kauppamerenkululle ja sen kuljetusasiakkaille aiheutuneita tulojen menetyksiä ja kannattavuushaasteita taloudellisesti epävarmoissa olosuhteissa. Väylämaksuja on kannettu puolitettuna vuodesta 2015 lähtien.
Arvoisa rouva puhemies! Valiokunta on kuullut asiantuntijoita, ja kuulemisessa on osittain toivottu pidemmälle meneviä myönnytyksiä väylämaksujen maksamiseen. Vallitseva koronakriisi on koetellut Suomen vientiteollisuutta. Valiokunta kuitenkin toteaa, että eri tukitoimenpiteitä tulee tarkastella osana sitä kokonaisuutta, jonka hallituksen tähänastiset covid-19-tilanteesta johtuvat linjaukset ja toimet muodostavat. Tästä syystä valiokunta pitää hallituksen esitystä kannatettavana ja myönteisenä muuttamattomana.
Haluan vielä puheenjohtajana kiittää niin tuon edellisen, tieliikennelain, käsittelyn kuin näiden väylämaksujen käsittelyn osalta valiokuntaa hyvästä yhteistyöstä. Siitä huolimatta, arvoisa puhemies, myös tähän mietintöön sisältyy yksi vastalause.