Arvoisa puhemies! Hallituksen esitys eduskunnalle kuntalain väliaikaisesta muuttamisesta on periaatteellisesti hyvin merkittävä, joskin tällaista vallansiirtoa toki voidaan tällä epidemialla perustella.
Hallintosäännöstä päättämistä voi pitää kyllä valtuuston päätösvallan hyvin keskeisenä osatekijänä, ja kun nyt sitten päätösvaltaa siirretään kunnanhallitukselle näissä hallintosäännön alaan kuuluvissa asioissa, niin voi katsoa, että kyseessä olisi normaalioloissa varsin merkittävä vallansiirto. Mutta kuten valiokunta tässä mietinnössään toteaa, niin tällä päätösvallan siirrolla pyritään pitämään yllä kunnan päätöksentekokyky näissä poikkeus-oloissa, kun tavanomaiset kokousmenettelyt eivät pandemian oloissa ole käytännössä mahdollisia ja ne edellyttävät sosiaalisten kontaktien vähentämisen näkökulmasta ei-toivottua kokoontumista. Tietenkin määräaika tälle päätösvallan siirrolle on määritelty tässä esityksessä, elikkä verrattain lyhyen ajan, 31.7.2020 saakka, ja siinä mielessä kunnanhallitukselle on asetettu myöskin mahdollisuus toimivallassaan poiketa hallintosäännöstä väliaikaisesti omalla päätöksellään mutta ei sen sijaan toimivaltaa muuttaa hallintosääntöä. Valtuustolla säilyy edelleenkin hallintosääntöä koskeva päätösvalta.
Sähköistä kokousta koskeva pykälä olisi voimassa sitten 31.5.2021 saakka.
Arvoisa puhemies! Meillä varmaan useimmilla tässä salissa olevilla kuntapäättäjillä on nyt kokemuksia jo siitä, millaisia valtuustojen kokoukset ovat hybridimalleilla tai millä missäkin kunnassa on pidetty. Nämä ovat tietysti sitten olleet siellä valtuustojen hallintosäännöissä mukana, jotta kunnissa ollaan pystytty näihin erilaisiin järjestelyihin menemään. Itselläni on nyt kokemuksena yhden valtuustokokouksen pitäminen tällaisena hybridietäkokouksena, ja täytyy todeta, että se sujuu silloin jos käsiteltävät asiat ovat hyvin etukäteen valmisteltuja eikä niissä ole esimerkiksi juurikaan poliittisesti eriäviä näkemyksiä, saatikka sitten että jouduttaisiin äänestämään ja pitämään esimerkiksi kannatuspuheenvuoroja.
Arvoisa puhemies! Tämä hallituksen esitys on hyvä, ja tämä kannattaa viedä eteenpäin, niin kuin tässä hallintovaliokunta on sen muuttamattomana, sellaisenaan vienyt eteenpäin.