Arvoisa rouva puhemies! Hallituksen esityksen tavoitteena on yksinkertaistaa ja selkeyttää asumisoikeusasuntojen asukasvalintaa ja hakujärjestelmää sekä parantaa asumisoikeuden haltijoiden mahdollisuuksia vaikuttaa omaan asumiseensa ja vahvistaa asukashallinnon asemaa. Ympäristövaliokunta pitää uudistusta hyvänä.
Asukasvalintaa nopeutetaan ja yksinkertaistetaan. Asukasvalinnassa käytettävät järjestysnumerot muuttuvat määräaikaisiksi, eikä niitä voi olla useampia voimassa samanaikaisesti. Järjestysnumero on jatkossa voimassa kaksi vuotta, ja se haetaan ARAn valtakunnallisesta rekisteristä. Asukasvalintapäätökset tekee talon omistaja. Myös ARAn vuokratalot vastaavat pääsääntöisesti itse asukasvalinnoistaan, ja tästä on hyviä kokemuksia. Perustuslakivaliokunta edellytti lausunnossaan päätöksiä tehtävän virkavastuulla, joten valiokunta on säätänyt tästä erikseen.
Asumisoikeusasuntojen tarjonta on tärkeää monipuolisten asumisvaihtoehtojen turvaamiseksi ja asuinalueiden ja kortteleiden eriytymiskehityksen ehkäisemiseksi. Asumisoikeusasunnoille on myös kysyntää, ja asukkaat ovat tyytyväisiä asumisoikeusjärjestelmän tarjoamaan vakaaseen asumiseen ja taloudellisen riskin vähyyteen. Suurin osa asukkaista on siis tyytyväisiä.
Asumisoikeustalot alkavat kuitenkin olla peruskorjausiässä, ja tästä aiheutuu kustannuspainetta. Lainat ovat takapainotteisia, kuten valtion tukemassa vuokra-asuntotuotannossakin, ja lainoja voi olla jäljellä, vaikka pitäisi jo ruveta peruskorjaamaan. On siten ymmärrettävää, että kustannuskehitys huolestuttaa asukkaita. Tasausjärjestelmällä kustannuksia on mahdollista tasata, mutta toisaalta toiset kokevat tasausjärjestelmän epäoikeudenmukaiseksikin ja joka tapauksessa läpinäkyvyyttä heikentäväksi järjestelmäksi. Asukkaat ovat toivoneet kohdekohtaisempaa järjestelmää. Lainojen takapainotteisuuteen ja tasaukseen liittyviä haasteita ei ole mahdollista kokonaan poistaa ilman järjestelmän perusteisiin menevää muutosta.
Asukashallinnon vahvistaminen, kuten tässä nyt tehdään, on tärkeää, jotta voidaan vähentää mahdollista toimijoiden välistä epäluottamusta kustannuspaineiden noustessa. Olennaista on jakaa tietoa asumisen hinnan noususta eli avata vastikeperusteita nykyistä yksityiskohtaisemmin, jotta asukkaat näkevät, mihin vastikkeiden nousu perustuu. Avoimuuden ja läpinäkyvyyden lisääminen käyttökustannusten kehittymisen seurannassa edistää toimijoiden välistä luottamusta. Yhteisöjen toimintakäytäntöjen kehittyminen on tältä osin tärkeässä asemassa.
Arvoisa rouva puhemies! Hallituksen esityksessä on 89 ja 90 §:t, joiden tarkoituksena oli viimesijaisena keinona käyttää rajoituksista vapauttamista erityisten edellytysten vallitessa, jotta voitaisiin välttää pysyväisluonteisesta vajaakäytöstä aiheutuvat kustannukset, jotka muut asumisoikeusasukkaat joutuvat maksamaan.
Asumisoikeussopimukset ovat pysyviä, eikä niitä voi irtisanoa omistajasta johtuvista syistä. Siksi asumisoikeusyhteisöt eivät voi luopua talosta, vaikka asunnoille ei ole enää kysyntää asumisoikeuskäytössä, jos yksikin asumisoikeussopimus on jäljellä. Perustuslakivaliokunta kuitenkin katsoi lausunnossaan, että ehdotus ei täytä omaisuudensuojan rajoituksille ja perusteltujen odotusten suojalle tässä erityisessä sääntelykontekstissa asetettavaa oikeasuhtaisuuden vaatimusta vaan pykälät tulee poistaa. Ympäristövaliokunta on tämän mukaisesti poistanut 1. lakiehdotuksen 89 ja 90 §:t. Valiokunta on lisäksi tehnyt neljä muuta lakiteknisluonteista korjausta, joita perustuslakivaliokunta on edellyttänyt lausunnossaan. Tyhjäkäytön kustannukset tulevat arvioiden mukaan kasvamaan, jos asuntokannan ennakoiva kehittäminen ei ole mahdollista, joten ongelman hoitamiseen tarvitaan uusia keinoja.
Lopuksi, arvoisa rouva puhemies: Valiokunta ehdottaa kahden lausumaehdotuksen hyväksymistä. Nämä liittyvät Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARAn resurssien turvaamiseen, kun niiden tehtävät uudistuksessa kasvavat ja niiden valvonta- ja neuvontatehtäviin kohdistuu erityisiä paineita, kun läpinäkyvyyttä toimintatavoissa halutaan lisätä.
Mietintöön liittyy vastalause.
Puhemies Anu Vehviläinen
Edustaja Honkasalo.