Arvoisa puhemies! Orpon hallitus on autoilijamyönteinen hallitus. Pitkien välimatkojen Suomessa autoilu on aivan välttämättömyys ja elinehto. Hallitusohjelman linjauksen mukaisesti autoveroa alennetaan 50 miljoonalla eurolla. Käytännössä alennus on vuoden 2025 alusta alkaen keskimäärin 28—52 euroa per auto — ja nyt, kuunnelkaa — kevennys kohdistetaan keski‑ ja suuripäästöisiin sekä vanhimpiin autoihin. Tämä on mannaa sydämelle. [Mika Lintilä: Riippuu vähän sydämestä!] Eli kevennys kohdistetaan keski‑ ja suuripäästöisiin sekä vanhimpiin autoihin eli niihin, joiden kohdalla käyttökustannukset ovat nousseet eniten. Tällaisia autoja on suurin osa kaikista Suomen henkilö‑ ja pakettiautoista, noin 1,8 miljoonaa kulkuvälinettä. Lisäksi nämä ovat juuri niitä autoja, joilla pienituloisimmat autoilijat tyypillisesti ajavat. Hyöty on siis tähdätty nimenomaan heille.
Toimenpide hyödyttää kotitalouksien lisäksi yrityksiä, sillä useilla firmoilla on käytössään pakettiautoja. Ajoneuvoveron perusveron alennus on vain yksi osa kokonaisuutta, jolla hallitus pyrkii varmistamaan liikkumisen kohtuulliset kustannukset.
Lisäksi jakeluvelvoitetta ei nosteta vielä ensi vuonna ollenkaan ja senkin jälkeen vasta maltillisesti. Jos Marinin hallituksen jakeluvelvoitesuunnitelmat olisivat toteutuneet, ensi vuonna polttoaineen hinta olisi noussut huomattavasti.
Lisäksi tämä hallitus laskee polttoaineveroa vuonna 2024 noin 168 miljoonalla. Lähivuosien aikana polttoaineveron hiilidioksidikomponenttia lasketaan vielä 100 miljoonalla.
Nämä ovat todellakin muutoksia, joita vihervasemmisto ei varmasti olisi ikinä tehnyt. [Aki Lindén: Eikä viheroikeistokaan!] Nytkin he ovat mietinnön vastalauseessa enemmän huolissaan hiilineutraalisuustavoitteista kuin suomalaisista ihmisistä, voitteko kuvitella, [Joona Räsänen: Miten se valtiontalous?] vaikka asiantuntijoiden mukaan esitysten päästövaikutus on hyvin vähäinen.
Suomalaisten on päästävä kulkemaan niin töihin kuin vapaa-ajallakin. Minusta se on kansalaisoikeus. Joka paikkaan eivät bussilinjat ja metrot kulje, ja se on otettu tämän hallituksen liikennepolitiikassa huomioon, kuten myös arjen realiteetit. Nyt näillä hiilihulluuspäästötoimilla ei rasiteta kansalaisten kukkaroa, vaan niistä syntyvät kulut kompensoidaan.
Arvoisa puhemies! Nyt on asiat vihdoin laitettu Suomessa tärkeysjärjestykseen ja kansalaisten etu ensin. — Kiitos.
Toinen varapuhemies Tarja Filatov
Edustaja Joona Räsänen.