Arvoisa puhemies! Olen siis jättänyt lakialoitteen, jossa ehdotan, että oleskelulupaa hakevilla maahanmuuttajilla olisi mahdollisuus osoittaa oleskelukelpoisuutensa aktiivisen ja onnistuneen kotoutumisen perusteella ja heille voitaisiin myöntää niin sanottu sisuviisumi. Siinä lyhyesti asiasisältö.
Tosiaan lakialoite on saanut nimen sisuviisumi siitä ajatuksesta, että tällä hetkellä maahanmuuttajalla ei ole mahdollisuutta osoittaa omaa aktiivisuuttaan juurikaan, eli tavallaan oleskelulupaa hakiessa sillä ikään kuin ei tällä hetkellä lain silmissä ole hirveästi merkitystä, mitä tekee tai ei tee. Tämä on ikään kuin kädenojennus niille ihmisille, jotka osoittavat sisukkuutta siinä, että he haluavat olla Suomessa, oppia mahdollisesti suomen kielen, päästä työhön, opiskella, perustaa yrityksen. Yhtenä esimerkkinä nuori turvapaikanhakija, joka on käynyt suomalaisen lukion hyvin menestyksekkäästi, on opetellut lyhyessä ajassa suomen kielen ja haluaa ehdottomasti hakeutua korkeakouluun ja maksaa takaisin sen yhteiskunnan panoksen, joka häneen on sijoitettu. Tällaisissa tapauksissa on ikään kuin meidän resurssiemme hukkaamista, jos me käännytämme Suomesta pois tällaiset henkilöt, jotka voisivat tuoda meille tänne hyvinvointia ja osaamista. On tärkeää tunnistaa maahanmuuttajista ne ihmiset, joilla on jo olemassa olevaa osaamista, ja ottaa se hyöty käyttöön.
Tämä ei siis rajaa mitenkään turvapaikan saamisen perusteita. Tämä ei vie oikeuksia keneltäkään. Tämä tuo tällaisen elementin lainsäädäntöön, ulkomaalaislain 52 §:ään, jossa lukisi: ”Suomessa olevalle ulkomaalaiselle myönnetään jatkuva oleskelulupa, jos oleskeluluvan epääminen olisi ilmeisen kohtuutonta hänen terveydentilansa, Suomeen syntyneiden siteiden, aktiivisen ja onnistuneen kotoutumisen tai muun yksilöllisen inhimillisen syyn vuoksi, kun erityisesti otetaan huomioon olosuhteet, joihin hän joutuisi kotimaassaan, tai hänen haavoittuva asemansa.”
Lisäys tähän pykälään ovat oikeastaan nuo sanat ”aktiivinen ja onnistunut kotoutuminen”, jota tällä aloitteella halutaan lainsäädännössä huomioida ja jota pidän sinänsä muutenkin järkevänä ajatuksena nyt, kun jälleen maahanmuuttopolitiikka on kovassa keskustelussa. On tärkeää, että tunnistamme, että se pitää sisällään hyvin erityyppisiä ihmisiä ja hyvin erityyppisiä ryhmittymiä, ja koska me toivomme, että ne ihmiset, jotka meille tänne Suomeen saapuvat, tänne kotoutuisivat ja olisivat aktiivisia, siitä syystä toivon, että eduskunta antaisi kannatustaan tälle asialle ja olisimme siinä mielessä nyt tasapainoisella linjalla suomalaisessa maahanmuuttopolitiikassa.
Toivonkin, että tämä herättää hieman keskustelua täällä salissa. Kiitos niille edustajille, jotka vielä näin myöhään illalla jaksavat täällä olla.