Arvoisa puhemies! Käsittelyssä on siis perustuslakivaliokunnan mietintö hallituksen esityksestä eduskunnalle laeiksi ehdokkaan vaalirahoituksesta annetun lain, puoluelain, vaalilain sekä kansalaisaloitelain 10 §:n muuttamisesta. Mietintöön sisältyy edustaja Yrttiahon vastalause.
Esityksessä ehdotetaan ehdokkaan vaalirahoituksesta annetun lain ja puoluelain muutoksia, joilla selkeytetään ja täsmennetään nykyistä sääntelyä ja sitä kautta lisätään vaali- ja puoluerahoituksen avoimuutta ja läpinäkyvyyttä. Vaalilakiin ehdotetaan tehtäväksi muutos, jolla luovutaan puolueiden pakollisesta jäsenäänestyksestä eduskuntavaaleissa. Lisäksi lakiin ehdotetaan tehtäväksi eräitä teknisluonteisia täsmennyksiä. Kansalaisaloitelakia ehdotetaan muutettavaksi siten, että eurooppalaista kansalaisaloitetta voisi kannattaa 16 vuotta täyttänyt Suomen kansalainen.
Perustuslakivaliokunta pitää mietinnössään ehdotettuja muutoksia tarpeellisina ja tarkoituksenmukaisina. Valiokunta ehdottaa lakiehdotuksen hyväksymistä jäljempänä selostetulla tavalla muutettuna.
Vaalirahoituslakiin ja puoluelakiin sisältyy useampia niin sanottuja ilmoitusrajoja koskevia säännöksiä. Voimassa olevat ilmoitusrajat ovat säilyneet muuttumattomina vaalirahoituslain säätämisestä asti vuonna 2009. Kun säädetyille ilmoitusrajoille lasketaan vuodesta 2009 vuoden 2024 loppuun arvo Tilastokeskuksen laatiman elinkustannusindeksin pistetaulukon mukaisesti, olisi indeksillä korjattu ilmoitusraja kuntavaaleissa 1 078 euroa 38 senttiä ja muissa vaaleissa 2 022 euroa. Näiden arvojen eroa voimassa oleviin voidaan pitää varsin merkittävänä.
Vaalirahoituslakia koskevan hallituksen esityksen perustelujen mukaan ilmoitusrajojen toimivuutta tulisi jatkuvasti seurata tutkimuksen keinoin myös rahan arvon muutosten vuoksi. Perustuslakivaliokunta on nykyistä vaalirahoituslakia edeltäneestä laista ehdokkaan vaalirahoituksen ilmoittamisesta tekemässään mietinnössä pitänyt aiheellisena, että lain säännöksiä esimerkiksi yksittäisen tuen ilmoittamisesta tarvittaessa aikanaan täsmennetään lain soveltamisesta saatujen kokemusten perusteella. Erityisesti oli valiokunnan mukaan seurattava rahamääräisten raja-arvojen toimivuutta lain tavoitteiden kannalta.
Perustuslakivaliokunta pitää tämän valiokunnan aiemman kannankin valossa perusteltuna tarkistaa ilmoittamisen rajoja elinkustannusten nousua vastaavasti. Ilmoitusrajojen reaalinen arvo pysyy muutosten jälkeen samana suhteessa vuonna 2009 säädettyihin rajoihin. Kyseiset ilmoitusrajat on perustuslakivaliokunnan mielestä selkeyden vuoksi syytä pyöristää siten, että kuntavaaleissa ilmoitusrajaksi tulisi 1 100 euroa ja muissa vaaleissa 2 000 euroa. Tämän mukaisesti perustuslakivaliokunta ehdottaa, että niin vaalirahoituslain kuin puoluelain ilmoitusrajoja muutetaan näitä arvoja vastaavasti.
Vaalirahoituslain 6 §:n 6 momentin mukaan ilmoitusvelvollinen, joka on ollut ehdokkaana samanaikaisesti sekä aluevaaleissa että kuntavaaleissa, tekee yhden ilmoituksen, jossa on tiedot molempien vaalien vaalirahoituksesta. Tällaisessa ilmoituksessa erikseen ilmoitettavan tuen osalta noudatetaan, mitä 2 momentissa säädetään kuntavaaleista. Hallituksen esityksessä säännös siirretään osin muutettuna 6 §:n 3 momentiksi.
Tarkastusvaliokunnan esityksestä antamassaan lausunnossa esiin tuoman näkemyksen mukaan yhtenäiset ilmoitusvelvollisuuden alarajat vähentäisivät sekaannuksien mahdollisuutta ja auttaisivat selkeyttämään tilannetta. Perustuslakivaliokunta pitää erityisesti sekaannusten ja muiden ongelmien välttämiseksi perusteltuna muuttaa 1. lakiehdotuksen 6 §:n 3 momentiksi ehdotettua säännöstä siten, että samanaikaisesti sekä aluevaaleissa että kuntavaaleissa ehdolla oleviin ehdokkaisiin sovelletaan samaa aluevaaleja koskevaa ilmoituksen tekemistä koskevaa ilmoitusrajaa.
Arvoisa puhemies! Lopuksi mietinnön esittelyn lisäksi haluan kiinnittää huomiota julkisessa keskustelussa esitettyihin väitteisiin. VTV:n julkisesta kommentoinnista on voinut saada harhaanjohtavan kuvan, että perustuslakivaliokunta ehdottaisi lainmuutoksia, joiden johdosta vaalirahoitusta jäisi vaalirahoitusvalvonnalta piiloon. Tämä ei ole totta.
Vaalirahoituksena ilmoitettavaa on jatkossakin vaalirahoituslain 6 §:n mukaan vaalikampanjan aikana kerätty vaalirahoituksen kokonaismäärä eriteltynä ja ryhmiteltynä muun muassa tukeen yksityishenkilöiltä, yrityksiltä, puolueelta, puolueyhdistyksiltä ja muilta tahoilta. VTV:llä on ja pysyy tarkastusoikeus kaikkeen lain mukaan ilmoitettavaan vaalirahoitukseen tuen summista riippumatta. Tarkastusoikeuttaan VTV on myös aktiivisesti käyttänyt vaatimalla ehdokkailta tukiryhmän tai kampanjatilin tiliotteet. VTV saa käytännössä näin tarkastaa, kuten tähänkin asti, halutessaan joka sentin ehdokkaan vaalirahoituksesta. Ehdotetut indeksitarkistukset eivät näin ollen rajaa VTV:n vaalirahoitusvalvonnan piiristä rahoituksen määrää pois. Ehdotetut indeksitarkistukset koskevat vain julkisesti vaalirahoitusilmoituksessa erikseen ilmoitettavaa tukea ja sen lahjoittajan nimeä, eivät siis VTV:n valvonnan alaisen rahoituksen määrää. Onko näin olennainen seikka jäänyt vahingossa viranomaiselta julkisuudessa kertomatta? — Kiitos.
Ensimmäinen varapuhemies Paula Risikko
Kiitoksia. — Edustaja Yrttiaho.