Arvoisa puhemies! Kotihoidon ammattilaisilta voi nykyisin kulua jopa kymmeniä minuutteja luvallisen parkkipaikan etsimiseen. Lisäksi mukana voi olla kymmenen kiloa painava tarvikelaukku, joka pitäisi saada potilaan luokse. Kaikki tämä johtuu siitä, että nykyinen laki ei ole mahdollistanut erikoisluvan antamista kotihoidon ajoneuvoille. Parkkipaikan metsästäminen on työajan tehotonta käyttöä, mikä on suoraan pois hoitotyöstä. Tilanne on erityisen kriittinen suurissa kaupungeissa.
Asiaa on pyritty edistämään valtuustoaloitteilla kunnissa paikallisesti ja tekemällä sopimuksia asiasta vuokrataloyhtiöiden ja asunto-osakeyhtiöiden kanssa, mutta ratkaisun löytäminen on ollut haasteellista. Kyseessä on jo kansallinen ongelma, sillä hoitajalla voi olla yhden työvuoron aikana jopa 16 asiakaskäyntiä.
Myöskään pysäköinninvalvojilta ei tipu armoa, vaikka pitkittyneen parkkeeraamisen syynä olisi hoitotyö. Kotihoidon työntekijät joutuvatkin useimmiten pulittamaan pysäköintivirhemaksun omasta pussistaan. Ihmiset saapuvat auttamaan ja palkkana on parkkisakko. Väestön ikääntymisen ei tulisi johtaa auttamaan tulleiden työntekijöiden kasvavaan sakkopinoon.
Arvoisa puhemies! Viime eduskuntakaudella liikenne- ja viestintävaliokunnassa tieliikennelain muuttamisen yhteydessä tehtiin lausuma, joka yksimielisesti hyväksyttiin valiokunnassa, että ennen tieliikennelain toimeenpanoa tulevana kesänä on löydettävä tähän asiaan ratkaisu. Kiitänkin nyt hallitusta, kun se on tarttunut tähän liikenne- ja viestintävaliokunnan tekemään lausumaan ja hoitanut tämän asian niin, että se on huomioitu nyt tieliikennelaissa niin, että kotihoidon työntekijöillä tulee olemaan tämä oikeus.