Arvoisa puheenjohtaja! Sipilän hallitus ehdottaa yliopistolakia ja ammattikorkeakoululakia muutettavaksi väliaikaisesti siten, että vuosina 2016—2019 yliopistoille ja ammattikorkeakouluille osoitettavaa talousarviomäärärahaa ei korotettaisi yliopistoindeksin ja ammattikorkeakouluindeksin mukaista vuotuista kustannustason nousua vastaavasti. Tämä indeksien jäädytys ylipitkäksi ajaksi on murentamassa osaltaan suomalaisen koulutuksen ja sivistyksen perustusta, kun ne otetaan huomioon yhdessä koulutukseen, tutkimukseen ja sivistykseen kohdistettujen lähes 3 miljardin kumulatiivisten säästöjen kanssa.Yliopistojen rahoitukseen kohdistuvat leikkaukset vaikuttavat merkittävästi yliopistojen perustehtäviin, opetukseen ja tutkimukseen. Useiden yliopistojen perustoiminnat ovat vaarantumassa, ja niin kuin tiedämme, yliopistot ovat aloittaneet, osa on lopettanutkin yt-neuvottelut henkilöstön vähentämiseksi. Samaan aikaan yliopistoilta vaaditaan muun muassa ympärivuotista opetusta ilman lisärahoitusta.
On myöskin syytä todeta, että muun muassa perustuslakivaliokunnan mielestä esityksen vaikutusarvioiden puutteiden vuoksi on välttämätöntä, että opetus- ja kulttuuriministeriö seuraa huolellisesti yliopistojen perusrahoituksen leikkausten tosiasiallisia vaikutuksia yliopistojen toimintaan ja mahdollisuuteen suoriutua tehtävistään. Erityisen tärkeää on seurata myös sitä, miten perusrahoituksen merkittävä väheneminen vaikuttaa tutkimuksen laatuun ja toteuttamisedellytyksiin sekä tutkimukseen perustuvan opetuksen tasoon ja saatavuuteen.
Edellä olevan perusteella ehdotamme, että lakiehdotukset hylätään.