Kunnioitettu puhemies! Esittelen nyt hallintojaoston puheenjohtajana UM:n hallinnonalan osuuden budjettimietinnöstä. Tässä pääluokassa meillä on budjettimietinnössä kaksi keskeistä kokonaisuutta, joihin kiinnitetään huomiota, toisaalta ulkoasiainhallinto ja sen toimintamenot kiinteistömenoineen sekä toisaalta kansainvälinen kehitysyhteistyö, joka sisältää itse kehitysyhteistyön monissa muodoissaan, kehitysyhteistyön finanssisijoitukset, Finnfundin pääomittamisen sekä uuden oikeusvaltiotukimomentin. Käyn nämä nyt lyhyesti läpi muutamine kipupisteineen.
Ulkoasiainhallinnon toimintamenoihin esitetään ensi vuonna 237 miljoonaa, jossa on lisäystä 200 miljoonaa. Toiminta pohjautuu vahvaan edustustoon, johon käytetään 142 miljoonaa. Aikomuksena on vaalikauden aikana aukaista neljä uutta edustustoa, joista yksi vuonna 2020. Momentille esitetään 4,5 miljoonan lisäys maahantuloasioiden käsittelyn vahvistamiseksi edustustoissa. Tavoite on poistaa maahanmuuton pullonkauloja sekä kehittää viisumitoimintaa. Team Finland ‑toimijoiden yhteistyötä vahvistetaan, ja tavoitteena on saada lisää vientiä ja investointeja. Valiokunta nostaa kipupisteenä esiin niin sanotun JTS-tuottavuussäästön kumulatiiviset vaikutukset, jotka leikkaavat kehyskaudelle suunnitellut lisäykset vuodesta 2023 eteenpäin. Toisaalta hallinnonalan tuottavuuden kehittämistä tulee jatkaa ja etsiä entistä tehokkaampia toimintamalleja muiden Pohjoismaiden, EU-maiden ja EU:n ulkosuhdehallinnon kanssa.
Kehitysyhteistyön osalta momentille esitetään 684 miljoonaa, joka on 101 miljoonaa enemmän kuin vuonna 2019. Valiokunta pitää lisäystä oikeansuuntaisena ja katsoo, että pitkällä aikavälillä tavoitteena tulee olla YK:n tavoitteen mukainen 0,7:n osuus bktl:stä. Ensi vuonna kehitysyhteistyön Suomen bktl-taso on 0,41. Nämä tiedot löytyvät myöskin budjetin sivulta 142, ja sieltä näkyy myöskin, kuinka bktl-osuus on muuttunut vuosittain. Valiokunta toteaa, että samoin oleellista on myös nostaa vähiten kehittyneiden niin sanottujen LDC-valtioitten tukea annetun tavoitteen mukaisesti.
Valiokunta pitää edellä valittuja painopistealueita hyvinä ja nostaa esiin etenkin naisten ja tyttöjen aseman vahvistamisen sekä kehitysmaiden talouden ja uusien työpaikkojen syntymisen tukemisen. Hallitusohjelman mukaisesti valmistellaan panostuksia kansalaisyhteistyöhön sekä monenkeskiseen yhteistyöhön. Valiokunta nostaa esiin ennen kaikkea kansalaisyhteistyön tuen ja katsoo, että hallitusohjelman mukaisesti tätä tukea tulisi lisätä, koska toiminnan avulla tavoitetaan usein kaikkein haavoittuvimmissa asemissa olevat ihmiset. Valiokunnan tekemä 700 000:n lisäys on suunnattu muun muassa koulutushankkeisiin, joilla lisätään opettajien osaamista, liikkuvuutta sekä yhteistyötä koulutusviennin suhteen.
Finnfundille esitetään 10 miljoonan pääomitus. Finnfund tekee kuluvana vuonna noin 200 miljoonan sijoituspäätökset. Palautuva pääoma sijoitetaan edelleen uusiin kehityskohteisiin. Sijoituksista valtaosa kohdistuu kolmeen köyhimpään OECD-DAC-luokkaan. Vuonna 2018 sijoituskohteet työllistivät 56 000 henkeä, joista kolmasosa oli naisia. Valiokunta pitää Finnfundin toimintaa vaikuttavana ja painottaa toiminnan läpinäkyvyyttä. Toimintaa ohjaavat samat tavoitteet kuin lahjamuotoista kehitysyhteistyötä.
Sitten vielä kehitysyhteistyön finanssisijoituksista: YK:n kestävän kehityksen toimintaohjelman tavoitteiden saavuttaminen vaatii monentyyppisiä toimijoita ja toisiaan tukevia toimenpiteitä. Näin ollen lahjamuotoisen avun sekä laina- ja pääomasijoitusten tulisi olla toisiaan täydentäviä. Kansantalouden tilinpidossa nämä kehitysyhteistyön finanssisijoitukset eivät budjetin mukaisesti lisää valtiontalouden alijäämää, ja näillä on palaumaodote.
Lopuksi mietinnössä todetaan, että Suomen vahvan oikeusalan osaamisen hyödyntämiseksi myös kansainvälisestikin on budjettiin sisällytetty myös uusi momentti, jolta näitä oikeusvaltiokehityksen kannalta oleellisia hankkeita voidaan tukea. Momentille esitetään 3 miljoonaa.
Aivan lopuksi toteaisin omana toiveenani, että koska eilen on käsitelty hyvinkin laajasti välikysymyksen kohdalla tiettyjä kysymyksiä, nyt voitaisiin käsitellä tähän momenttiin ja tähän pääluokkaan sisältyviä asiakysymyksiä, kääntää katseet eteenpäin. — Kiitos.