Arvoisa puhemies! Tässä on tarkoituksena lisätä työttömyys-etuuksien rahoituksesta annettuun lakiin ja työttömyyskassalakiin valtion osuutta, ja muistelen, että tuolla budjetin puolella se määräraha oli lisätalousarviossa mukana.
Tässä yhteydessä itse asiassa olisi ollut hyvä käydä myöskin siitä keskustelua, eikö olisi aika, että tämä ansiosidonnainen päiväraha tulisi kaikille, ei pelkästään kassan jäsenille, että todellakin tämä olisi avattavissa kaikille. Muistelen, että viime hallituskaudella silloisen puolueen, sinisten, puolelta tätä esitystä jossakin vaiheessa nostettiin esille, ja olisi hyvä, että tässä yhteydessä tätä perusteellisesti ja kiihkottomasti tutkittaisiin. Itse ajattelen näin, että tuo ansiosidonnaisen avaaminen kaikille ei olisi sellainen syy, joka jollakin tavalla esimerkiksi työvoiman järjestäytymiseen vaikuttaisi. Uskon, että on paljon meitä, jotka kuulumme kyllä omaan ammattiliittoomme ihan muista syistä kuin pelkästään sitä ansiosidonnaista silmällä pitäen, ja siinä mielessä uskon, että ajan pitäisi olla kypsä suomalaisessa yhteiskunnassa tämänkaltaiselle keskustelulle.