Arvoisa rouva puhemies! Korostettakoon heti alkuun, että tässä on kyseessä valiokunnan yksimielinen mietintö.
Hallituksen alkuperäisen esityksen tavoitteena on ollut tehdä maakuntien perustamista, maakuntauudistuksen täytäntöönpanoa sekä valtion lupa-, ohjaus- ja valvontatehtävien uudelleenjärjestämistä koskevasta lainsäädännöstä johtuvat muutokset pelastuslakiin ja eräisiin muihin lakeihin. Eduskunnalle on 20. päivä syyskuuta kuluvaa vuotta annettu täydentävä hallituksen esitys, jossa mainitut maakuntauudistukseen liittyvät muutosehdotukset ehdotetaan poistettavaksi.
Valiokunta toteaa, että vuonna 2011 voimaan tullutta pelastuslakia on kohtalaisen pienen ajan sisällä muutettu useisiin erillisiin hallituksen esityksiin perustuvalla lainsäädännöllä. Lisäksi pelastustoimen järjestelmä muuttuu tämän maakuntauudistuksen yhteydessä. Valiokunta pitää näistä syistä tarpeellisena, että pelastuslain toimivuutta arvioidaan myös kokonaisuutena. Vuonna 2019 on tarkoitus asettaa pelastuslain kokonaisuudistusta koskeva hanke.
Näiden käsiteltävänä olevien hallituksen esitysten keskeinen sisältö muodostuu täydentävän hallituksen esityksen antamisen jälkeen öljy- ja aluskemikaalivahinkojen torjuntaa, pelastustoimen sivutoimisen henkilöstön ja sopimushenkilöstön koulutusta sekä sitten vielä väestönsuojan rakentamista koskevista pelastuslain muutosehdotuksista.
Nykyisellään ympäristöministeriölle kuuluvat öljy- ja aluskemikaalivahinkojen torjunnan ylin johto, valvonta ja ohjaus. Ne ehdotetaan nyt tässä siirrettäväksi sisäministeriölle. Näitten vahinkojen torjunta kuuluu ehdotuksen mukaan jatkossa pelastuslain mukaiseen pelastustoimeen. Sisäministeriö huolehtii myös öljy- ja aluskemikaalivahinkojen torjunnan valtakunnallisista valmisteluista ja järjestelyistä. Alusöljy- ja aluskemikaalivahinkojen torjunta-, koulutus- ja muut tämmöiset kehittämistehtävät siirtyvät Suomen ympäristökeskuksesta Rajavartiolaitokselle, joka johtaa ehdotuksessa tarkoitettujen vahinkojen torjuntaoperaatioita merellä. Pelastustoimintaa pelastustoimen alueella, kuten saaristossa ja ranta-alueella, johtaa puolestaan aina sen kyseisen alueen pelastusviranomainen. Valiokunta toteaa, että Rajavartiolaitoksella on pitkäaikainen ja myös kansainvälinenkin kokemus merellisissä toiminnoissa. Rajavartiolaitoksella on näin ollen oikein hyvät valmiudet tämän tehtävän suorittamiseen.
Hallintovaliokunta pitää tärkeänä, että eri viranomaisten välinen tehtävänjako ja johtovastuu ovat jatkossakin mahdollisimman selkeitä. Pelastustoimen omien johtamisjärjestelmien kokonaisvaltainen hyödyntäminen jää nykyisin osittain vajaaksi, koska öljy- ja kemikaalivahinkojen torjuntajärjestelyt poikkeavat muusta pelastustoimesta. Muutoksen perusteena onkin siten Rajavartiolaitoksen ja pelastuslaitoksen pelastustoimintaa varten kehitettyjen johtamisjärjestelmien ja ‑keskusten hyödyntämisen tehostaminen ympäristövahinkojen torjunnassa. Toiminnalliset operointitehtävät eivät myöskään enää sovi kovinkaan luontevasti Suomen ympäristökeskukselle, joka on kehitetty pääasiassa tutkimuslaitokseksi.
Pelastuslaitokset kattavat öljyvahinkojen torjuntaan varautumista varten tarvittavista kalustushankinnoista ja koulutuksesta noin 80 prosenttia Öljysuojarahastosta maksettavilla korvauksilla. Valiokunta korostaa Öljysuojarahaston suurta merkitystä käytännön työssä öljyvahinkoihin varautumisessa ja niiden torjumisessa. Valiokunta toteaa saamansa selvityksen perusteella, että nämä ehdotetut muutokset eivät vaikuta eri toimijoitten torjuntakalustohankintoihin eivätkä näin ollen myöskään Öljysuojarahaston kustantamiin hankintoihin.
Valiokunta tähdentää toimivan viranomaisyhteistyön merkitystä myös öljyvahinkojen torjuntavalmiuden hankkimisessa ja muussa varautumisessa. Edelleen valiokunta korostaa, että käytettävissä olevilla voimavaroilla tulee saavuttaa paras mahdollinen torjuntavalmius.
Sitten, arvoisa puhemies, vielä näistä väestönsuojista muutama sana, mitä tähän liittyy. Valiokunta on tässä mietinnössään pitänyt perusteltuna, että väestönsuojien rakentamista edelleen jatketaan väestön suojaamisen tarpeiden turvaamiseksi. Valiokunta pitääkin tärkeänä, että nämä ehdotetut väestönsuojarakentamista koskevat muutokset turvaavat nykyisen väestönsuojakannan ylläpidon.
Ehdotettujen muutosten tavoitteena on sujuvoittaa väestönsuojien rakentamiseen liittyvää poikkeuslupakäsittelyä ja alentaa väestönsuojarakentamisesta johtuvia kustannuksia. Väestönsuojarakentamiseen kohdistuvien harkinnanvaraisten vapautusten ja helpotusten myöntäminen ehdotetaan siirrettäväksi pois aluehallintovirastolta ja sisäministeriöltä rakennusluvan myöntävälle viranomaiselle. Tämän on tarkoitus keventää menettelyyn liittyvää hallinnollista taakkaa. Valiokunta kuitenkin korostaa, että rakennusluvan myöntävän viranomaisen on jatkossakin kuultava pelastusviranomaisia tällaista päätöstä tehdessään. Viranomaisen on aina arvioitava väestönsuojarakentamista koskevia helpotuksia myös väestön suojaamisen näkökulmasta.
Tästä sitten päästäänkin oikeastaan tähän viimeiseen seikkaan, jonka tässä mainitsen, eli seurantaan. On tärkeää, että sitä tapahtuu, ja valiokunta pitää tärkeänä, että muutoksen vaikutuksia erityisesti vastuiden selkeään järjestymiseen ja ympäristönäkökulmien huomioon ottamiseen öljy- ja aluskemikaalivahinkojen torjunnassa seurataan. — Kiitoksia.