Arvoisa puhemies! Ajattelin ihan muutamalla sanalla yleisesti kommentoida, kun kysymyksessä nyt kuitenkin on vuosikertomus. Kyllähän katse tietenkin kiinnittyy sivuun 45, jolla puhutaan julkisesta taloudesta, joka on epäilemättä määritellyt viimeisten vuosien kansallistakin keskustelua. Vuonna 15 Suomen bkt lisääntyi jopa 0,5 prosenttia, eli se on pienellä plussalla mutta erittäin hauras. Siihenhän varmasti liittyy tämän hallituksen suurin kritiikki tänä vuonna, mitä ollaan saatu, että miksi tehdään näin suuria leikkauksia, mutta toisaalta tasapainottamistoimia on täytynyt tehdä, että päästään luomaan uutta kasvua ja kehitystä. Ne linjaukset, mitkä tehtiin hallitusohjelmassa, viisi kärkihanketta — työllisyys ja kilpailukyky, osaaminen ja koulutus, hyvinvointi ja terveys, biotalous ja puhtaat ratkaisut sekä digitalisaatiokokeilut ja normien purkaminen — kyllähän tästäkin raportista käy ilmi ja tulee selville se, että myös hirvittävän paljon asioita on saatu eteenpäin. Se kritiikki, mitä monesti sanotaan, että hallitus ei riittävästi tee, ei ehkä ole aina ihan uskottavaa, kun kuitenkin kritisoidaan leikkauksia ja sitten toisaalta kritisoidaan, etteivät nämä isot asiat mene eteenpäin. Täältä näkyy myös vaikka tämä kysymys maakuntauudistuksesta, valtavan suuri ja historiallinen asia Suomessa, ja jos se saadaan — kun se saadaan — eteenpäin, niin Suomikin vihdoin astuu kansainväliseen aikaan myös maakuntatason rakenteessa.
Tämä vuosikertomus kyllä sisältää valtavan määrän mielenkiintoista tietoa, ja on tärkeää, että siihen sitten tarkastusvaliokunta ja muut valiokunnat osaltaan hyvin perehtyvät. Tämä on tämmöinen hyvä käsikirja varmaan jokaiselle edustajallekin siitä, mitä täällä on saatu aikaiseksi.